KohaCon – yhdessä huomiseen

Maijala E (2018). KohaCon – yhdessä huomiseen. Tietolinja, 2018(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018092136389

Väsyttää vietävästi, mutta kahvia riittää. Valitettavasti amerikkalainen kahvi ei tunnu vaikuttavan millään tavalla. En ole ihan varma, onko kenraali Dickinson ylpeä omasta sekoituksestaan.

Olen KohaCon 2018:ssa. KohaCon järjestetään kerran vuodessa, aina eri paikassa. Tällä kertaa ollaan Portlandissa, Oregonissa. Ensi vuonna on joko Tukholman tai Dublinin vuoro. Konferenssi on maksuton, ja silti puitteet ovat erinomaiset. Langaton verkko toimii, ja jokaiselle istumapaikalle riittää sähköä. Kehittäjälle nämä ovat tärkeitä asioita. Ihmiset tuntuvat viihtyvän, ja tunnelma on rento. Myös kaupunki vaikuttaa mukavalta; kävellen pääsee liikkumaan, julkinen liikenne toimii hyvin ja hanavesi on ihan kelvollista.

Kuva: Ruotsi oli esillä KohaConissa.

KohaCon on siitä mainio tapahtuma, että Kohan kehittäjät ja käyttäjät (jotkut ovat toki molempia) mahtuvat samaan saliin hyvin, ja ilmapiiri on muutenkin hyväksyvä. Esityksiä on laidasta laitaan, eikä keskeneräisiäkään juttuja pelätä näyttää. Esim. Koha-US-yhteisön kokous on avoin myös ei-jäsenille.

Varsinainen konferenssi kestää maanantaista keskiviikkoon. Sen jälkeen on yksi päivä vapaata ohjelmaa, ja sitten jatketaan vielä kolmen päivän hackfest. Sen aikana kehittäjät ja kirjastoihmiset kokoontuvat ratkomaan kinkkisiä ongelmia ja kehityksen pullonkauloja, tai muuten vain keskustelemaan siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten.

Koska olen paikalla ensimmäistä kertaa, en voi verrata aikaisempiin enkä tiedä, onko ohjelma ollut ennenkin samankaltainen. Ruotsalaisia täällä tuntuu vilisevän. Ovat kuulemma saaneet tukea matkakuluihin. MetaLib-ajoilta vuosien takaa vanha tuttukin löytyi.

Luonnollisesti esillä ovat monet ajankohtaiset Kohan kehittämishankkeet, joista muutama on mukana useammassakin esityksessä ja keskusteluissa. Elasticsearch-tuki lienee eniten puhuttanut aihe, mutta myös rajapinnat ja muut laajennusmahdollisuudet ovat pinnalla. On myös hyviä puheenvuoroja yleisemmistä aiheista, kuten lohkoketjuista. Todella kiinnostavaa on kuulla siitä, miten pienellä etäisellä saarella on selviydytty siirtymisestä Millenium-järjestelmästä Kohaan. Saarella on erittäin hidas internetyhteys, joka ei edes toimi aina, joten mikään pilvipalvelu ei olisi tullut edes kysymykseen. Painitaan ihan eri luokan ongelmien kanssa kuin meillä.

Kolmen päivän jälkeen olen kuullut niin monta esitystä, että yksi välipäivä ennen hackfestia tulee tarpeeseen. Käyn tutustumassa Portlandin aarteeseen, ihan kaupungin kupeessa sijaitsevaan Forest Parkiin, Metsäpuistoon. Puistoa alettiin puuhata kaukonäköisesti jo 1800-luvun lopulla, ja sitä on aikojen saatossa laajennettu yli 21 neliökilometriä kattavaksi alueeksi. Se onkin yksi USA:n suurimmista kaupunkimetsistä. Kävelen kuitenkin vain yhden 10 kilometrin reitin, joka sekin jo auttaa päätä selviämään.

Kuva: Maisema Portlandista.

Perjantaina alkaakin sitten kiivas koodaaminen. Koska olen sekaantunut jo aiemmin esillä olleisiin asioihin, on nyt aika edistää niitä niin paljon kuin mahdollista. Keskustelua ei häiritse esim. aikaero, kun kehittäjät ovat samassa salissa. Välillä on pienempiä ryhmiä keskustelemassa tietyistä aiheista, välillä kahdenkeskistä pohdintaa ja välillä kovaa koodausta. Päivät hurahtavat ihan hurjaa vauhtia, mutta paljon saadaan myös tehtyä. Yhteistyössä on todellakin voimaa, ja monesti lopullinen ratkaisu on parempi kuin kukaan olisi yksinään saanut aikaiseksi. Monet Suomessakin tärkeiksi todetut kehityskohteet ovat esillä ja saavat osakseen huolenpitoa.

Viimeisen päivän lopussa olen minäkin ihan valmis. Silti on ollut erittäin antoisa konferenssi. Hackfestin tuloksena on ainakin 28 hyväksyttyä muutosta ja kahdeksan sellaista, jotka kaipaavat vielä hiomista. On tullut selväksi myös se, että Kohan kehittämisessä on mukana paljon erilaisia ihmisiä, eikä kaikkien todellakaan tarvitse olla softanvääntäjiä, vaan testaus, dokumentointi ym. ovat myös olennainen osa työtä. Lisää tekijöitä tarvitaan aina!

Kirjoittajan yhteystiedot

Ere Maijala, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 26 (Kaikukatu 4), 00014 Helsingin yliopisto
ere.maijala [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.