Uutisia ja ajankohtaista 2/2014

Uudet kuvailusäännöt (RDA) tulevat

Lähivuosien aikana Suomen kirjastoissa käyttöönotettavat RDA-kuvailusäännöt (Resource Description and Access) korvaavat nykyiset kuvailusäännöt (ISBD) ja Hakutiedot-oppaan. Uusiin kuvailusääntöihin siirrytään, sillä entiteetti/suhde-rakenteensa ansiosta ne soveltuvat paremmin linkitettävän metatiedon ympäristöön. RDAn mukaan tehdyt kuvailutiedot ovat aiempaa helpommin hyödynnettävissä myös kirjastojen ulkopuolella. Uudet kuvailusäännöt tukevat uuden tietomallin eli MARC21n (ym. nykyisten formaattien) seuraajan käyttöönottoa tulevina vuosina, mikä puolestaan edistää metatiedon yhteistuotantoa kansallisesti ja kansainvälisesti.

RDA-kuvailusääntöjen suomennos julkaistaan kansainvälisessä RDA toolkit –palvelussa syksyllä 2015. RDA toolkit on maksullinen ja lisenssisopimuksen vaativa palvelu. Suomenkielisen sääntötekstin lisäksi julkaistaan RDA-linjaukset eli suomalaisten kuvailukäytäntöjen mukaiset tarkennukset RDAn vaihtoehtoisiin tai moniselitteisiin tekstikohtiin. Linjauksia valmistelevat Kansalliskirjaston ohella kansalliset kuvailun asiantuntijaryhmät, mm. Kirjastoaineistojen kansallinen kuvailun ohjausryhmä ja Kumea.

Kansalliskirjasto ottaa RDA-kuvailusäännöt käyttöön vuoden 2016 alussa Melinda-metatietovarannossa. Päätökset ja aikataulutukset muiden Melinda-kirjastojen RDA-käyttöönotoista olisi hyvä tehdä vuoden 2015 aikana. Kaksien kuvailusääntöjen (RDAn ja ISBDn) noudattaminen Melinda-kuvailussa lisää tietueiden määrää, sillä eri säännöillä tehdyt kuvailut on tehtävä eri tietueisiin. Tämän vuoksi RDAn käyttöönotto kaikissa Melinda-kirjastoissa samanaikaisesti olisi käytännöllistä. Myös arkisto- ja museosektorit tulevat soveltamaan henkilöiden, sukujen ja yhteisöjen kuvailuissa RDA-sääntöjä. Tavoitteena on muistiorganisaatioiden toimijakuvailujen yhteismitallistaminen ja niiden yhteistuotanto pitkällä tähtäimellä.

RDA-kuvailusääntöjä esittelevä koulutus kirjastoverkolle alkaa syksyllä 2015. Koulutuksen ajankohdista tiedotetaan tarkemmin loppukeväällä 2015. Kansalliskirjasto tuottaa RDA-tiedotussivuille 2015 vuoden alusta alkaen Kansalliskirjaston sisäisessä koulutuksessa (keväällä 2015) käytettävää koulutusmateriaalia. Materiaaliin kannattaa tutustua ja sitä kannattaa kommentoida ennen syksyn koulutusta.

Lisätietoa RDA-kuvailusääntöjen käyttöönoton etenemisestä saa RDA-tiedotussivuilta
ja kuvailusääntöneuvonnan palveluosoitteesta.

Marja-Liisa Seppälä

 

Selvitys kotimaisten tieteellisten lehtien avoimen julkaisemisen rahoitusmalleista julkaistu

TTA-hankkeen Tiedon saatavuus -työryhmässä perustettiin keväällä 2013 alatyöryhmä laatimaan ehdotusta kansallisiksi open access -periaatteiksi. Työryhmän esittämissä periaatteissa tavoitetilaksi asetettiin, että tutkimusdata ja -julkaisut ovat avoimesti saatavilla tietoverkoissa avoimen rajapinnan kautta.

Yksi Tiedon saatavuus -työryhmän raportissa ehdotetuista toimenpiteistä oli nimenomaan kotimaisen tiedejulkaisemisen avoimuuden edistäminen ja tukeminen. Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) ja Kansalliskirjaston edustajista koostuva työryhmä valtuutettiin valmistelemaan huhtikuun alkuun 2014 mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle esitys kotimaisten tiedejulkaisujen OA-rahoitusmallista ja sen pilotointiprojektista. Työryhmä määrättiin myös selvittämään kotimaisten tiedejulkaisujen avoimuuden ja sen vaikutusten mittaamista. Työryhmässä oli kaksi jäsentä: tietojärjestelmäasiantuntija Jyrki Ilva Kansalliskirjastosta ja julkaisupäällikkö Johanna Lilja Tieteellisten seurain valtuuskunnasta.

Selvitys on nyt julkaistu Tieteellisten seurain valtuuskunnan verkkojulkaisusarjassa otsikolla: Kotimaiset tieteelliset lehdet ja avoin julkaiseminen: selvitys mahdollisista rahoitusmalleista.

Se on saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5995-09-1

 

Leave a Reply

Theme by Anders Norén