Näin naapurissa – avointa saatavuutta ruotsalaisittain

Jyrki Ilva
Kansalliskirjasto

Tämän artikkelin pysyvä osoite on: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201306043830

 

Tieteellisten julkaisujen avoimesta saatavuudesta käydään tällä hetkellä kiivasta kansainvälistä keskustelua. Eri puolilla maailmaa etsitään ratkaisuja samoihin periaatteellisiin ja käytännöllisiin haasteisiin. Niinpä onkin hyödyllistä lähteä välillä arkisen aherruksen keskeltä merta edemmäs kalaan ja katsoa miten samoja asioita tehdään muualla.

Göteborgissa järjestettiin huhtikuussa pohjoismainen open access -tapaaminen, johon osallistuin Suomen edustajana. Kokous oli sijoitettu ruotsalaisten kansallisen Mötesplats Open Access 2013 -konferenssin yhteyteen, ja kun sen ohjelma vaikutti kiinnostavalta, jäin pikaisen paluulennon sijasta pariksi ylimääräiseksi päiväksi kuuntelemaan konferenssin esityksiä ja tutustumaan paikallisiin open access -ihmisiin.

Vaikka yhden maan tilanteesta ei ehkä saa kovin syvällistä kuvaa muutamassa päivässä, Mötesplats Open Access tarjosi tähän kuitenkin poikkeuksellisen hyvät eväät. Puolessatoista päivässä kuultiin yli kaksikymmentä esitystä, paikalla oli noin 130 osallistujaa eri puolilta Ruotsia, ja keskustelu oli vilkasta.

Samoja asioita, eri tavalla

Ruotsissa on ollut jo pitkään käynnissä kansallisen tason open access -hanke, OpenAccess.se, jota Ruotsin kansalliskirjasto eli Kungliga biblioteket on koordinoinut. Hanke on toiminut verkostomaisesti, sillä Kungliga biblioteket on jakanut projektirahaa eteenpäin muille kirjastoille, jotka ovat osallistuneet sen toimintaan. Hankkeella on kaikesta päätellen ollut suuri merkitys kansallisen yhteistyön ja yhteisten käytäntöjen luomisessa. Tuore esimerkki sen puitteissa tehdystä työstä on helmikuussa julkistettu selvitys tutkijoiden tunnistamisesta, jota laatimassa oli asiantuntijoita monesta eri yliopistosta.

Kungliga biblioteketin näkokulmaa edusti konferenssissa hankkeen toinen koordinaattori Ulf Kronman. OpenAccess.se:n tuloksellisuudesta huolimatta sen jatko on tällä hetkellä vaakalaudalla. Kungliga biblioteket joutuu tekemään taloudellisista syistä isoja leikkauksia toimintaansa, ja open access -työ on yksi säästökohteeksi päätyneistä tehtävistä. Niinpä onkin sovittu, että kansallinen open access -vastuu siirtyy Kungliga biblioteketistä Vetenskapsrådetille eli keskeisen kansallisen tutkimusrahoittajan hoidettavaksi. Konferenssin päätössessiossa Kronman ja Lisbeth Söderqvist Vetenskapsrådetista keskustelivat uudesta työnjaosta (http://openaccess.blogg.kb.se/files/2013/04/Soderqvist_Kronman_OA-policy_MOA_2013-04-18.pdf). Vaikutti siltä, että tilanne oli ainakin vielä huhtikuussa uusi kaikille osapuolille, ja Vetenskapsrådet oli vasta pohtimassa saamansa vastuun merkitystä.

Yksi omalta kannaltani mielenkiintoisista havainnoista oli se, miten vaihtelevia rooleja pohjoismaisilla kansalliskirjastoilla on tieteelliseen julkaisutoimintaan liittyvien palveluiden kehittämisessä. Työnjako eri organisaatioiden välillä on eri maissa jossain määrin erilainen, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy. Kansalliskirjastot tasapainoilevat tyypillisesti kansalliseen kulttuuriperintöön liittyvien velvollisuuksien ja muille organisaatioille tarjottavien palveluiden priorisoinnin välillä.

Norjassa Kansalliskirjasto keskittyy enemmän kulttuuriperintöön, kun taas BIBSYS tarjoaa keskitettyjä tietojärjestelmäpalveluita (ml. DSpace-pohjaiset julkaisuarkistopalvelut) kirjastoille ja niiden rinnalle perustettu uusi organisaatio CRIStin vastaa kansallisesta tutkimustietokannasta, e-aineistojen hankinnasta ja open access -asioista. Ruotsissakin Kungliga biblioteket tuntuu tiukan paikan tullen jättävän tieteellisen julkaisemisen ja avoimen saatavuuden tukemisen prioriteettilistansa häntäpäähän. Toisaalta sen rinnalla on Ruotsissakin muita toimijoita.

Tanskassa open access -toimintaa koordinoi kansalliskirjaston sijaan kansallinen elektroninen tutkimuskirjasto DEFF, joka saa rahoituksensa suoraan ministeriöiltä ja toimii Kulturstyrelsenin yhteydessä. Tanskan ja Suomen open access -suosituksia on vertailtu Signum-lehden numerossa 4/2012 julkaistussa artikkelissa ”Tanska pyrkii avoimen julkaisemisen mallimaaksi”. Tanska poikkeaa muista pohjoismaista myös tietojärjestelmien tasolla, sillä siellä aika moni yliopisto käyttää ensisijaisesti tutkimuksenhallintajärjestelmäksi suunniteltua Pure-ohjelmistoa myös julkaisuarkistona.

Suomessa Kansalliskirjasto tarjoaa julkaisuarkistopalveluita maksullisena palvelutoimintana, mutta kansallista open access -toiminnan koordinointia meillä ei kuitenkaan tehdä, eikä avoimen julkaisemisen tukena ole Suomessa ollut vuosikausiin projektirahoitusta tai muutakaan keskitettyä rahaa. EU:n rahoittamassa OpenAIRE-yhteistyössä Suomea on edustanut Helsingin yliopiston kirjasto. EU:n Horisontti 2020 -ohjelmaan liittyvät open access -linjaukset (http://europa.eu/rapid/press-release_IP-12-790_fi.htm) kannustavat kuitenkin jäsenmaita myös kansallisen tason ratkaisujen kehittämiseen. Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen Saatavuus-työryhmä onkin parhaillaan miettimässä ehdotusta uusiksi kansallisiksi open access -suosituksiksi.

 

Ruotsalaiset julkaisuarkistot

Ruotsalaisessa julkaisuarkistokentässä on paljon tuttua. Suomen ja Norjan tapaan Ruotsissakin on toimija, joka ylläpitää keskitettyjä palveluita muille organisaatioille. Uppsalan yliopiston kirjasto on ollut valtakunnallisesti keskeisessä roolissa, sillä Uppsalan ylläpitämää, nykyään Fedora-ohjelmistoon pohjautuvaa DiVA-järjestelmää hyödynnetään noin 30 eri organisaatiossa. DiVA-yliopistojen julkaisuja on voinut myös hakea yhteisestä portaalista.

DiVAn kehitystyö alkoi jo toistakymmentä vuotta sitten, eli kyseessä on tällä alalla perinteikäs toimija. Minulle on jäänyt elävästi mieleen Eva Müllerin ja Uwe Klosan vuonna 2001 Otaniemessä pitämä esitys (ks. Marja Malmgrenin juttu TietäNet-lehdessä), jota aikanaan kuuntelin kateellisena. DiVAa kehittämässä ja pyörittämässä oli jo tuolloin puolen tusinaa työntekijää, ja Digitaalisen julkaisemisen yksikön (Enheten för digital publicering) henkilökunnan määrä kasvoi pian tämän jälkeen toiselle kymmenelle. Meiltä päin katsottuna tämä kuulosti tuolloin lievästi sanottuna utopistiselta, sillä Helsingin yliopiston vastaava palvelu sinnitteli samaan aikaan eteenpäin noin puolella henkilötyövuodella per vuosi.

Osa ruotsalaisista yliopistoista on kuitenkin lähtenyt omille teilleen, eli DiVAsta ei ole tullut aivan kaiken kattavaa ruotsalaista saati yhteispohjoismaista palvelua. Suomesta poiketen käytössä on kuitenkin melko laaja kirjo muita ohjelmistoja – suurista yliopistoista Göteborg, Chalmers ja Malmö ovat rakentaneet palvelunsa DSpacen varaan, mutta muutakin löytyy.

 

SwePub: Ruotsin julkaisuportaali

Olen puuhannut viime syksystä lähtien suomalaisten yliopistojen julkaisutiedot sisältävän kansallisen julkaisutietoportaali Juulin parissa, joten oli mielenkiintoista kuunnella keskustelua vastaavasta ruotsalaisesta palvelusta, SwePubista. Samalla sain taas kerran huomata, että suurin osa niistä ideoista, joita olemme keksineet muka itsenäisesti suomalaisista lähtökohdista on keksitty muualla jo aiemmin – todennäköisesti moneen kertaan.

SwePubia on rakennettu OpenAccess.se-hankkeen puitteissa, mikä kertoo siitä, että Ruotsissa kirjastoilla ja open access -aktiiveilla on ollut selkeästi Suomea isompi rooli myös yliopistojen julkaisurekisterien suunnittelussa. Järjestelmän alkuperäinen vaatimusmäärittely (http://www.ub.gu.se/swepub.se/documents/kravspec_20081118.pdf) on päivätty marraskuussa 2008, lähes viisi vuotta sitten. Tietokannan päämääriksi määriteltiin tuolloin ruotsalaisten tieteellisen julkaisujen näkyvyyden ja saavutettavuuden parantaminen. Samalla haluttiin luoda aineistoja ja välineitä julkaisutoiminnan analysointiin ja kannustaa paikallisten tietokantojen ylläpitäjiä kehittämään niiden kattavuutta ja noudattamaan yleisiä teknisiä standardeja.

SwePubin käyttöliittymä perustuu Libriksen teknologiaan ja tarjoaa fasetteihin pohjautuvin rajausmahdollisuuksia oman VuFindiin pohjautuvan portaalimme tapaan. Siinä missä tietojen keruu tapahtuu meillä proosallisesti yliopistoilta vuosittain kerättävinä csv-tiedostoina, Ruotsissa tietoja haravoidaan dynaamisemmin OAI-PMH-prokollalla ja MODS-formaatissa paikallisista järjestelmistä SwePubiin. Lähdetietokantojen eroista johtuen tämä ei ole ollut aivan ongelmatonta, ja pari yliopistoa puuttuu vielä joukosta, mutta toisin kuin meillä, tiedot kuitenkin päivittyvät reaaliaikaisesti. Lisäksi ne ovat saatavilla keskitetysti avoimena datana, mistä meillä vasta keskustellaan.

 

Toinen oleellinen ero Suomeen verrattuna on se, että Ruotsissa tiedot haravoidaan pääsääntöisesti yliopistojen julkaisuarkistoista eikä erillisistä tutkimushallinnon järjestelmistä. Tämä johtuu ymmärtääkseni suurelta osin DiVAn keskeisestä roolista, DiVA kun on samalla kertaa sekä julkaisuarkisto että julkaisurekisteri. Kahvipöytäkeskusteluissa kävi ilmi, että DiVAn kaksoisrooli jakaa mielipiteitä myös DiVA-yhteisön sisällä. Uppsala pyrkii kehittämään järjestelmää myös julkaisurekisterinä, mutta osa yliopistoista haluaisi nähdä sen ensisijaisesti julkaisuarkistona ja harkitsee erillisen tutkimuksenhallintajärjestelmän hankkimista.

Sekä Ruotsia että Suomea yhdistää kuitenkin se, että julkaisutietojen keruu perustuu hajautettuun malliin. Tässä ne poikkeavat Norjasta, jossa julkaisutiedot tallennetaan CRIStinin rakentamaan yhteiseen kansalliseen järjestelmään (http://www.cristin.no/cristin/). Suomessa ja Ruotsissa yliopistot ylläpitävät sen sijaan omia järjestelmiään, joista tiedot haravoidaan yhteiseen käyttöliittymään.

Toisin kuin Suomessa, Norjassa ja Tanskassa, Ruotsissa ei kuitenkaan ole käytössä Julkaisufoorumin kaltaista virallista julkaisukanavien luokitusjärjestelmää, eikä yliopistoilta kerätyillä julkaisutiedoilla ole samanlaista rahoituksellista merkitystä. Toisaalta Ruotsissa ja Norjassa julkaisutiedot ja julkaisujen open access -saatavuus on kytkeytyvät läheisemmin toisiinsa kuin meillä Suomessa, sillä yliopistojen julkaisuarkistot on kummassakin maassa yhdistetty samaan tiedonkeruun prosessiin. Etenkin Norjan malli on prosessikaavioiden tasolla vaikuttava.

 

Julkaisemisen muutos: kirjastot ja julkaisemisen tuki

Kaikkien kunnon konferenssien tapaan Mötesplats Open Accessiin oli kutsuttu myös muutamia ulkopuolisia keynote-puhujia. Ralf Schimmerin puheenvuorossa (http://openaccess.blogg.kb.se/files/2013/04/Schimmer_Evolution_of_Library_Licensing_MOA_2013-04-17.pdf) valotettiin kiinnostavasti kirjastojen kaksoisroolia toisaalta aineiston hankkijana ja toisaalta julkaisemisen tukiorganisaationa. Schimmer vastaa elektronisten aineistojen hankinnasta ja open access -julkaisemisesta Max Planck Societyssä, jonka hankintojen volyymi on rahallisesti kutakuinkin samaa suuruusluokkaa Suomen kanssa.

Schimmer osoitti tilastojen avulla, että perinteisten kustantajien (Elsevier, Springer, Wiley) lehdissä ilmestyneiden Max Planck Societyn tutkijoiden artikkelien määrä on pysynyt vakaana kymmenkunta vuotta, huolimatta siitä, että tieteellisten julkaisujen kokonaismäärä on saman aikaan lisääntynyt merkittävästi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näiden kustantajien suhteellinen merkitys on vähentynyt etenkin open access -julkaisemisen yleistymisen ja PLoS Onen kaltaisten menestystarinoiden (ks. ”Megalehdet mullistavat tieteellistä julkaisemista”, Digitaalinen kirjasto 3.12.2012) myötä. Tähän viittaa sekin, että Elsevierin aineistojen käyttöluvut kääntyivät viime vuonna ensimmäistä kertaa laskuun. Tilanne on uusi, ja Schimmer kertoi, että näitä faktoja pyritään käyttämään argumentteina myös kustantajien kanssa käytävissä sopimusneuvotteluissa.

Schimmer toi esityksessään hyvin esiin sen, että tieteellisten aineistojen lisensiointi ja avoimen tieteellisen julkaisemisen tukeminen ovat saman kolikon kääntöpuolia. Molemmissa keskeisessä roolissa on usein raha. Kansainvälisten open access -lehtien talous perustuu yleensä kirjoittajamaksuille, jotka ovat monissa tapauksissa varsin korkeita, jopa tuhansia euroja per artikkeli. Monet perinteiset kustantajat ovat muuttaneet julkaisujaan ns. hybridilehdiksi, joissa ilmestyviä artikkeleita voi ostaa open access -lehtien kirjoittajamaksuja vastaavalla rahasummalla avoimeen käyttöön. Siinä missä kirjastot ovat aiemmin maksaneet lehtien tilausmaksuja, ne saattavat nyt maksaa samoissa julkaisukanavissa ilmestyvien artikkelien kirjoittajamaksuja.

Open access -julkaisemisen yleistymisen myötä kirjoittajamaksujen hallinnointi on alkanut vaatia yhä enemmän työtä. Yleensä oletuksena on ollut, että kirjoittajamaksut katetaan tutkimusprojektien rahoituksesta, mutta tämä asettaa tutkijat eriarvoiseen asemaan riippuen siitä millainen rahoitus heillä kulloinkin sattuu olemaan. Lisäksi projektien saama rahoitus vaihtelee huomattavasti tieteenalasta riippuen. Niinpä useissa maissa onkin ryhdytty suunnittelemaan laajempia, usein yliopistokohtaisia rahastoja, joihin kerätään rahaa tutkimushankkeiden yleiskustannusosuuksista ja jotka sitten tasataan eri alojen kesken.

Suomessa yliopistokohtaisista tai kansallisista rahastoista ei ole toistaiseksi juuri käyty keskustelua, mutta muissa pohjoismaissa niitä on jo kokeiltu käytännössäkin. Göteborgissa käytännön kokemuksia esitteli Jörgen Eriksson Lundin yliopistosta (http://openaccess.blogg.kb.se/files/2012/11/Eriksson_OA-se-2013.pdf). Lundissa on ehditty kokeilemaan jo kahta erilaista mallia: aluksi toiminta perustui muutaman keskeisen open access -kustantajan (PLoS, BioMed Central, Hindawi ja Co-Action Publishing) kanssa solmittuihin sopimuksiin, jotka takasivat yliopiston tutkijoille mahdollisuuden julkaista näiden kustantamissa julkaisukanavissa.

Open access lehtien ja -kustantajien määrän lisääntyessä Lundissa päätettiin siirtyä toisenlaiseen malliin (http://www.lub.lu.se/en/publish/open-access/freely-accessible-journals/funding-for-article-processing-costs.html), jossa tukea ei enää sidota tiettyihin kustantajiin. Tuen saamista on kuitenkin rajoitettu siten, että tukea saa ainoastaan julkaisemiseen ”puhtaissa” open access -lehdissä. Hybridilehdissä julkaisemista ei sen sijaan tueta. Tätä perustellaan sillä, että hybridilehdissä ilmestyvien yksittäisten open access -artikkelien näkyvyys ja löydettävyys on usein heikko, eikä kustantajien vakuutteluista huolimatta ole kovin paljon selkeää näyttöä siitä, että yksittäisten artikkelien open access -saatavuus alentaisi kirjaston koko aineistosta maksamia lisenssihintoja.

Käytännössä Lundissa kirjoittajamaksut hoidetaan tällä hetkellä siten, että kirjasto huolehtii maksuista kustantajille. Maksujen hallinnoinnissa on kokeiltu kansainvälistä Open Access Key -palvelua, jolloin kirjaston ei tarvitse asioida erikseen kaikkien kustantajien kanssa.

Koska Lundin yliopiston myöntämä tuki ei tällä hetkellä riitä kattamaan julkaisemisen kaikkia kuluja, on päätetty että kirjasto maksaa kirjoittajamaksujen aiheuttamista kuluista ainoastaan puolet ja toinen puoli laskutetaan tutkijalta tai tutkimushankkeelta. Tätä pidetään parempana kuin sitä, että open access -julkaisemisen tuki loppuisi keskellä vuotta, jolloin tutkijat joutuisivat eriarvoiseen asemaan riippuen siitä milloin he julkaisevat artikkelinsa.

 

Open access ja tieteelliset monografiat

Artikkelien lisäksi Ruotsissa pohditaan myös tieteellisten monografioiden open access -julkaisemista ja niihin liittyvien vertaisarviointikäytäntöjen kehittämistä. Konferenssissa aihepiiriin liittyvää hanketta esitteli David Lawrence Linköpingin yliopistosta (http://openaccess.blogg.kb.se/files/2013/04/Lawrence_OA_monographs_MOA_2013-04-18.pdf).

Lawrencen maalaama kuva ruotsalaisten kansallisesti julkaistujen monografioiden nykytilanteesta oli melko lohduton: harvat niistä ilmestyvät avoimesti verkossa, eivätkä julkaisut yleensä käy läpi muodollista vertaisarviointia. Koska vertaisarvioidut julkaisut ovat Ruotsissakin keskeinen tutkimuksen arvioinnissa ja tutkijoiden meritoitumisen perusteena käytetty mittari, monografiajulkaisemisen prosessien kehittäminen olisi monien tieteenalojen kannalta tärkeää.

Lawrencen esittämä ratkaisu oli kokonaisvaltainen ja melko raskaan oloinen malli, jossa olisivat mukana sekä kustantajat, yliopistot että tutkimusrahoittajat. Malli perustuisi kansalliseen konsortioon, joka organisoisi julkaisujen vertaisarvioinnin ja antaisi open access -julkaisemiseen liittyvää neuvontaa.

Suomesta poiketen tieteellisen julkaisemisen toimijoita vaikuttavat Ruotsissa olevan lähinnä kaupalliset kustantajat ja yliopistot. Suomessa myös tieteelliset seurat harjoittavat laajaa julkaisutoimintaa, ja esim. Suomalaisen kirjallisuuden seura on pyrkinyt viime aikoina aktiivisesti kehittämään julkaisemiensa tieteellisten sarjojen vertaisarviointikäytäntöjä. Lisäksi Julkaisufoorumin puitteissa on käyty keskustelua mahdollisuudesta standardoida vertaisarvioinnin käytäntöjä erityisellä kriteerit täyttävän arviointiprosessin läpikäyneille julkaisuille myönnettävällä leimalla.

Suomessa ei siis ole ainakaan julkaisujen vertaisarvioinnin vuoksi aivan välitöntä tarvetta Ruotsissa suunnitellun kaltaisille uusille rakenteille. Tieteellisten monografioiden ja kokoomateosten avoimesta saatavuudesta olisi toki aiheellista käydä täälläkin keskustelua, vaikka se on osin jo vaivihkaa toteutunut korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten julkaisuarkistojen kautta.

 

Directory of Open Access Journals: Uudet tuulet puhaltavat

Lars Bjørnshauge kertoi omassa esityksessään (http://openaccess.blogg.kb.se/files/2013/04/Bjornshauge_DOAJ_in_a_new_setting_MOA_2013-04-18.pdf) maailman johtavan open access -lehtien hakemiston Directory of Open Access Journalsin uusista tuulista. Bjørnshauge oli aikanaan keskeisessä roolissa, kun maailmanmaineeseen noussutta hakemistoa rakennettiin Lundin yliopistossa.

Lundin yliopiston kirjaston kiinnostus DOAJ:in kaltaisen kansainvälisen palvelun ylläpitoon oli kuitenkin viime vuosina hiipumaan päin, ja resurssien vähäisyyden vuoksi hakemiston päivittymiseen alkoi kertyä pitkiä viiveitä. Lopulta SPARC Europe -järjestön johtajaksi siirtynyt Bjørnshauge perusti yhdessä tunnettujen open access -vaikuttajien Alma Swanin ja Caroline Suttonin kanssa is4oa-nimisen yrityksen, jolle DOAJ:in ylläpitovastuu Lundin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen siirrettiin.

Bjørnshaugen esityksessä käytiin läpi uusien taustavoimien kunnianhimoisia suunnitelmia DOAJ:in kehittämiseksi. Hakemiston teknisiä ratkaisuja on päivitetty jo ensi vaiheessa. Ratkaisuksi kasvavaan työmäärään Bjørnshauge tarjosi työn jakamista eri organisaatioissa toimiville vapaaehtoisille DOAJ-kirjastonhoitajille (DOAJ Associate Librarians). Hakemistoon kelpuutettavien lehtien valintakriteereitä on myös tarkoitus kiristää merkittävästi. Mm. Jeffrey Beallin kiistelty lista ”saalistavista” open access -kustantajista (http://scholarlyoa.com/publishers/) on kiihdyttänyt keskustelua erilaisista hämärin periaattein toimivista open access -kustantajista, ja myös DOAJ:in listalle on aikojen kuluessa päätynyt joitakin enemmän tai vähemmän kyseenalaisia tapauksia. Nämä on tarkoitus siivota pois uusilla vaatimuksilla siten, että hakemistoon jää ainoastaan tieteellisiä arviointikäytäntöjä noudattavia, välittömästi ja täydellisesti open accessina ilmestyviä julkaisuja.

Muutos on epäilemättä perusteltu, ja sen voi olettaa lisäävän DOAJ:in arvoa tutkimuksen arvioinnin apuvälineenä. On vielä epäselvää miten suuri karsinta on edessä, sillä valinnassa käytettävistä laatukriteereistä ei ainakaan huhtikuussa ollut olemassa lopullisia päätöksiä. Jotkut alustavassa keskustelussa esillä olleista vaatimuksista – esim. monikansallinen toimitusneuvosto – tuntuivat liiankin radikaaleilta. Bjørnshauge mainitsi lähtökohtina mm. open access -kustantajien kansainvälisen järjestön OASPA:n määrittelemän eettiseen koodin (http://oaspa.org/membership/code-of-conduct/) sekä SPARC:in ja PLoS:in yhdessä OASPA:n kanssa kokoamat avoimuuden kriteerit (http://www.plos.org/about/open-access/howopenisit/).

Tällä hetkellä DOAJ sisältää noin 9.000 tuhannen lehden tiedot. Kun kysyin Bjørnshaugelta asiasta esityksen jälkeen, hän arveli varovaisesti, että määrä voisi karsinnan myötä pudota kenties 8.000 lehteen. Tämä kuitenkin saattaa olla optimismia, tai ainakin tulokseen pääseminen edellyttää monilta listalla tällä hetkellä olevilta lehdiltä venymistä. Lehtien läpikäymisessä ja tietojen tarkistamisessa on joka tapauksessa luvassa paljon työtä.

 

Pohjoismaisen yhteistyön mielekkyys?

Open access -toiminnan alkuvaiheessa kymmenkunta vuotta sitten suomalaisilla toimijoilla oli paljonkin pohjoismaisia kontakteja ja monet osallistuivat erilaisiin yhteispohjoismaisiin, usein Nordbibin rahoittamiin tilaisuuksiin ja projekteihin. Pohjoismainen ScieCom.info-lehti on myös ollut tärkeä julkaisukanava. Tämä pohjoismainen yhteys on valitettavasti jäänyt viime vuosina jonkin verran taka-alalle, kun open access on Suomessakin laskeutunut enemmän arkipäivän tasolla tehtäväksi käytännön työksi, ja kansainvälisten kontaktien kehittäminen on meillä monin paikoin kärsinyt mm. matkarahojen puutteesta.

Perinteet ovat joka tapauksessa kunniakkaita. Pohjoismailla on ollut merkittävää annettavaa myös globaaliin open access -keskusteluun, mistä kertovat mm. DOAJ:in kaltaiset palvelut tai Bo-Christer Björkin tutkimusprojektien Hankenilla tuottamat tutkimusartikkelit. Kuvaavaa kyllä, myös Göteborgin esitysten ylivoimaisesti siteeratuin auktoriteetti oli nimenomaan Björk.

Pohjoismaisia pienen piirin open access -tapaamisia on järjestetty neljän maan kesken kaksi kertaa vuodessa. Suomen kannalta anti on rajoittunut lähinnä tietojen vaihtoon ja verkostoitumiseen, osin siksi että edustettuna on viime aikoina ollut vain yksi organisaatio eli Kansalliskirjasto. Omalta osaltani voin sanoa, että tapaamiset ovat olleet avartavia ja antoisia, mutta olisi kuitenkin toivottavaa, että mukaan saataisiin enemmän väkeä eri organisaatioista, jolloin aktiivisen yhteistoiminnan suunnitteluunkin olisi enemmän mahdollisuuksia.

 

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto / Kirjastoverkkopalvelut
PL 26, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
sähköposti: jyrki.ilva[at]helsinki.fi