Sanoilla on väliä

Koikkalainen R. (2023). Pääkirjoitus: Sanoilla on väliä. Tietolinja, 2023(1). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023062865319

Ote teoksesta Memories and Regrets. Alkuperäinen teos: Alfred Stevens, 1874. Lähde: Finearts America.

Sanankäyttö on vallankäyttöä. Ei ole se ja sama, mitä ja milloin sanotaan, kuka ja kenelle sanoo, ja mitä kieltä käytetään, vai vaietaanko.

Esimerkiksi uskonnollinen sanankäyttö vaikuttaa siihen, miten ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunnat käsittävät maailman itselleen ja toisilleen ja miten maailmassa toimitaan. Maailman vanhimpiin uskonnollisiin suuntauksiin kuuluu jainalaisuus. Sen piiristä ehkä tunnetuin toimija nykyihmisille on Mohandas (Mahatma) Gandhi, ja eiköpä jainalaisuuden lähteistä ammenna myös Dalai Lama.

Jainalaisen moraalifilosofian vaikutuspiirissä korkeimman arvostuksen saa passiivinen toiminnasta pidättyminen ja maailmasta pois kääntyminen. Tätä tapaisuutta nimitetään maskuliiniseksi. Myös aktiivista toimintaa, maailmaan suuntautumista ja aikaan saamista arvostetaan mutta passiivista vähemmän – ja tätä tapaisuutta puolestaan nimitetään feminiiniseksi.

Eriasteisesti läntiseen protestanttisen ajattelutavan piiriin kuuluvassa vaikutuspiirissä arvostukset menevät toisinpäin. Tavoiteltavina eli kaikkein arvokkaimpina ominaisuuksina pidetään aktiivista toimintaa, maailmassa vaikuttamista ja aikaansaamista. Vetäytyminen, passiivisuus, toiminnasta pidättyminen eivät ole ihan niin arvostettuja piirteitä. – Ja niin, läntisessä maailmankuvassa aktiivisuus mielletään leimallisesti maskuliiniseksi ja passiivisuus feminiiniseksi.

Tutkijat joutuvat miettimään työssään tätä teemaa, sanojen valtaa, koko ajan. Kuka on kirjannut lähteistä löytyvän tiedon, mitä on jäänyt kirjaamatta, sanomatta. Millä kriteereillä vaikkapa historian sankariksi mainittu on asemansa tuleville polville jääneessä sanassa saavuttanut?

Kirjastolaisille ja erityisesti kuvailijoille tämä vyyhti on tuskallisenkin tuttu. Millä sanoilla, millä kielellä, aineistoasi kuvailet niin, että työ tulee tehtyä kuvailtavaa kohdetta kunnioittaen? Vaikka kohde olisi itselle vieras, nostaisi siviili-itsen niskavillat pystyyn ja saisi sormet kaikkoamaan näppäimiltä? Ja entä jos joudut kuvailemaan omaan kulttuuri- ja kieliyhteisöön kuuluvia kohteita sille ja itsellesi vieraalla kielellä?

Keskusteluja kuvailusäännöistä käydään koko ajan, lopullisesti valmista tuskin tulee koskaan, mutta silti, keskustelematta ei voi jättää.

Sanat vähintäänkin ohjaavat havaintoa ja ymmärrystä; yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskuntien. Ne rajoittavat ja sulkevat, rakentavat siiloja ja ruokkivat riitaa, lietsovat sotaa. Mutta ne myös kutsuvat mukaan ja avaavat väyliä, luovat yhteistä ymmärrystä, rakentavat rauhaa.

Jos niin halutaan.