Pahuksenmoisen pulman äärellä – avoin julkaiseminen puhuttaa aina vain

Koikkalainen R (2019). Pahuksenmoisen pulman äärellä – avoin julkaiseminen puhuttaa aina vain. Tietolinja, 2019(1). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019041912953

Avoin tiede ja avoin julkaiseminen sen osana on puhututtanut tiedekustantamisen kenttää viimeistään 2000-luvun ensivuosikymmeneltä lähtien. Ensimmäinen tietämäni isompi kansainvälinen kannanotto aiheesta on ollut Budapestin avoimen julkaisemisen aloite (Budapest Open Access Initiative). Se julkaistiin vuonna 2002. Sittemmin julkaistut periaatteelliset kannanotot ja linjaukset ovat noudatelleet kokolailla Budapestin paperin sanailua – näin myös viime syksynä julkaistu Plan S.

Avoin julkaiseminen on toistaiseksi ehkä eniten huomiota saanut teema-alue avoimen tieteen kentällä. Erityisesti julkaisijat ja kustantajat sekä korkeakoulukirjastot kokevat sen yhä vielä pahuksenmoiseksi pulmaksi. Ongelman syntysyy on raha.

Roistot ja ryövärit

Kustantajille välittömästi avoin julkaiseminen näyttäytyy ryöväämisenä ja elinkeinon harjoittamisen esteenä. Julkaisujen tekeminen maksaa jotain joka tapauksessa, olipa julkaisualusta ja -tapa mikä hyvänsä. Tuotteista peritty hinta on ollut ja on yhä kustantajille tärkeä tulonlähde. Synkimmissä esitetyissä maalailuissa ilmoitetaan, että jos tämä tulonlähde kuivuu, ei kustantajilla kohta enää ole varaa tuottaa julkaisuja. Kustantajien silmissä välittömän avoimen julkaisemisen kannattajat ovat pahimpia rosvoja mitä maa päällään kantaa.

Korkeakoulukirjastoille avoin julkaiseminen on hyvinkin kannatettava asia, jos se alentaa aineistojen hankintahintoja. Isojen kansainvälisten kustantajien tuotteistaan perimät hinnat ovat vuosien saatossa karanneet käsistä. Korkeakoulukirjastojen tehtävä on palvella tutkimusyhteisöään ja hankkia niille niiden tarvitsemat aineistot – mutta onko ne hankittava hinnalla millä hyvänsä?

Isojen kansainvälisten itsessään laadukkaiden kustantajien ratkaisut avoimen julkaisemisen edistämiseksi ovat loppuviimein kasvattaneet kustantajien taloudellista voittoa. Esimerkiksi Elsevierin liiketoiminta rakentuu sen varaan, että sisällöntuottajat tai heidän taustaorganisaationsa maksavat kustantajalle siitä, että he saavat julkaista tutkimustuloksensa. Yleensä tämä transaktio tunnetaan nimellä artikkelimaksu. Sitten sisällöntuottajien organisaatiot maksavat siitä, että niiden jäsenet pääsevät lukemaan julkaisuja. Lukuoikeuden saamiseen tähtäävät neuvottelut tunnetaan nimellä lisenssineuvottelut, ja korkeakoulukirjastojen saamia tuotteita nimitetään aineistopaketeiksi.

Suomen korkeakoulukirjastojen osalta lisenssineuvottelut hoitaa FinELib-konsortion palvelutoimisto. Sen vuosikertomuksesta selviää, että vuonna 2018 sen kautta hankittiin aineistoja 24,8 miljoonalla eurolla. Koko Suomen digitaalisiin aineistoihin käyttämä summa on arviolta noin 30 miljoonaa euroa.

Mitä voi tehdä?

Keskustelut avoimen julkaisemisen taloudesta käyvät sitä kiivaammiksi mitä lähempänä reaalimaailmaa keskustelijat ovat. Tiedon hinta on liian kallis. Välittömästi avoin julkaiseminen palvelee parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia tutkimustiedon käyttäjiä. Miten tiedon hintaa saadaan alemmas? Miten välittömästi avoin julkaiseminen saadaan reilulla tavalla toimivaksi arkiseksi käytännöksi? Näistä teemoista puhuttiin helmikuussa Bielefeldissä järjestetyssä OpenAIRE:n kaksipäiväisessä työpajassa. Päivien aikana luotiin OpenAIREN tiekartta välittömästi avoimelle julkaisemiselle, mutta ilmeisesti tiekartan puhtaaksikirjoittaminen on ollut työlästä, koska sitä ei vielä ole julkaistu.

Kestävyys, reiluus ja läpinäkyvyys toistuivat Bielefeldin tapahtuman jokaisessa puheenvuorossa ja työpajassa. Se oli osallistujille selvää, että julkaiseminen maksaa joka tapauksessa. Avoimen julkaisemisen rahoittaminen artikkelien käsittelymaksuilla koettiin kuitenkin tavaksi, josta pitää päästä eroon. Erityisen huomion kohteeksi nousivat avoimuuden rahoittamiseksi hahmotellut konsortiomallit, yhteisörahoittaminen ja tutkimusrahoittajien tukemat tai omistamat julkaisualustat.

Kaikissa näissä ratkaisuissa ongelmana on kuitenkin se, miten rahoittajat saadaan sitoutumaan pitemmällä aikavälillä ja niin, että julkaiseminen on mahdollista myös sellaisille tutkijoille, jotka ovat vailla organisaatioaffiliaatiota. Lisäksi täytyy muistaa, että hienoinkaan julkaisualusta ei itsekseen tee sisältöjä, tutkijan työstä lähtee kaikki, eikä ammattitaitoisen editoinninkaan osuutta sovi väheksyä. Hyvään tahtoon ei voi tukeutua, ja yhteismaan ongelma väijyy koko avoimen tieteen taustalla. Harvempi haluaa investoida hankkeeseen, josta hyötyvät kaikki.

Kuva: Jessica Gardnerin esityksen otsikko oli ”Sleepwalking into the Future: A Library Perspective”.

Samat aiheet kirvoittivat sanailuja myös huhtikuisessa UKSG 2019-konferenssissa Telfordissa. Esimerkiksi Jessica Gardner Cambridgen yliopiston kirjastosta totesi, että avoin tiede ja avoin julkaiseminen sen osana on kirjastoissa koettu pahuksenmoisena ongelmavyyhtinä. Cambridgen yliopiston kirjastossa on kuitenkin yritetty herätä todellisuuteen ja rakentaa palveluita avoimen tieteen kulttuuriin sopiviksi, hiukan samaan tapaan kuin mitä Suomessa on tehty. Täällä kokolailla kaikilla korkeakoulukirjastoilla on olemassa hyvät avoimen tieteen neuvontapalvelut omien emo-organisaationsa jäsenille – ja koska sivustot ovat avoimesti kaikkien hyödynnettävissä, ne palvelevat itse asiassa ketä hyvänsä.

Avoimen julkaisemisen kannalta Telfordin tapahtuman kiinnostavin keskustelu oli nimetty otsikolla The post big deal landscape. Keskustelemaan oli saatu tutkija Garteh O’Neill (Eurodoc), suuren kansainvälisen kustantamon edustaja David Ross (Sage Publishing) ja keskisuuren korkeakoulukirjaston edustaja Monica Crump (NUI Galway).

Jännite syntyi, kun Sagen Ross kertoi faktana, että tutkijat pitävät edelleen painettua julkaisua avointa sähköistä julkaisua arvokkaampana. O’Neill haastoi Rossin sanonnan kertomalla tutkimusyhteisössään tekemästään kyselystä, joka oli lähtenyt tuhannelle tutkijalle. Ylivoimainen enemmistö vastanneista (<70 %) oli vastannut kannattavansa välittömästi avointa julkaisemista, koska sillä tavalla tieteellinen tieto saadaan leviämään tehokkaammin kuin painetun maksumuurin takaa löytyvien julkaisujen kautta.

Crump tasoitteli keskustelua ja mietti että vaikka olisikin helpompaa elellä niin kuin ennenkin, avoimen tieteen ja avoimen julkaisemisen kulttuurit ovat vakiintumassa arkisiksi käytännöiksi. Viimeistään nyt olisi kirjastojenkin aika miettiä pitemmän aikavälin strategioita. Sellaisia, jotka kurkottavat reippaasti tulevaisuuteen, vähintään 10 vuoden päähän.

Ja minä olen Crumpin kanssa ihan samaa mieltä.

Viitatut lähteet

(linkit katsottu 7.5.2019)

Kirjoittajan yhteystiedot:

Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 15 (Yliopistonkatu 1), 00014 Helsingin yliopisto
riitta.koikkalainen[at]helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Theme by Anders Norén