Ulla Ikäheimo kirjaston lumoissa – kohti uusia seikkailuja

Vienonen T (2019). Ulla Ikäheimo kirjaston lumoissa – kohti uusia seikkailuja. Tietolinja, 2019(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019120445614

Ulla Ikäheimo jää ansaitulle eläkkeelle mittavan kirjastoalan uran jälkeen 2020 helmikuussa. Jäähyväisjuhlia vietettiin marraskuun puolivälissä yhdessä Silja Ojalan kanssa, joka siirtyi myös pitkän uran jälkeen eläkkeelle Kansalliskirjastosta. Lämminhenkisiin juhliin osallistui sankoin joukoin niin Ullan ja Siljan nykyisiä, kuin aiempia työtovereita muistelemaan ja kiittämään yhteisistä vuosista.

Ulla Ikäheimon puhetta kuunnellessa oli läksiäisissä monella hymy herkässä. Kuva: Jyrki Ilva.

Nykykirjastolaisen näkökulmasta Ulla Ikäheimon ura kirjastoalalla on ollut melko poikkeuksellinen, sillä hän on käytännössä aina ollut kirjastossa töissä ja opiskellut vain tätä tavoitetta kohti. Ikäheimo on ollut pitkään olennainen tekijä kansallisessa formaatti- ja kuvailutyössä. Oli kiehtovaa huomata, miten häntä haastatellessa samalla valottui, kuinka kirjastoala on muuttunut vuosien varrella.

Nuorena on vitsa väännettävä – alkukimmoke kirjastouralle

Ulla Ikäheimo kertoo lukeneensa jo pienestä pitäen paljon ja kaikki lukemiseen liittynyt on muutenkin kiinnostanut häntä paljon. Mennessään oppikouluun 11-vuotiaana hänen kotikaupungissaan Kuopiossa avattiin uusi ja hieno kaupunginkirjasto, jossa työskentelevien toimia nuori Ulla seurasi ihaillen. Siksi ei ehkä ole yllättävää, että kirjastoon töihin pääseminen oli Ikäheimon opiskelujen päätavoite alusta lähtien, jota kohti hän johdonmukaisesti eteni.

Oppikoulun, eli keskikoulun ja lukion, jälkeen Ikäheimo pääsi ensin kesätöihin Kuopion kaupunginkirjastoon, minkä jälkeen hän jatkoi töitä vielä vuoden, koska yliopisto-opintojen aloittaminen ei onnistunut heti. Ikäheimo pääsi välivuoden jälkeen opiskelemaan Tampereen yliopistoon kirjallisuutta pääaineena ja kirjastotiedettä ja informatiikkaa sivuaineena. Tampere valikoitui opiskelupaikaksi tarkoituksella, jotta hän saisi kirjastoalan pätevyyden. Oli yllättävää kuulla miten vaikeaa 1970- ja 80-luvuilla oli päästä opiskelemaan kirjastoalaa, sillä alalle hakeminen oli todella suosittua. Pyrkijöitä Ikäheimon sisäänpääsyvuonna oli lähes tuhat, joista vain 30 sai opiskeluoikeuden. Sivuaineena kirjastotiedettä pääsi lukemaan helpommin, minkä vuoksi Ikäheimon kaltaisia eri pääainetta lukevia oli paljon. Kirjastoalaa pystyi tuolloin opiskelemaan vain kahdessa paikassa, suomeksi Tampereen yliopistossa ja ruotsiksi Helsingin Social- och kommunal högskolanissa. Åbo Akademin, Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulujen kirjastolinjat aloitettiin vasta myöhemmin.

Tie vie – yleisistä kirjastoista tieteellisiin kirjastoihin

Valmistuttuaan 1980-luvun alussa Ulla Ikäheimo jatkoi töitä yleisissä kirjastoissa. Ensimmäiset neljä vuotta hän oli Oulun kaupunginkirjastossa ja sen jälkeen luetteloi musiikkiaineistoa ja lehtiartikkeleita kuusi vuotta Kirjastopalvelussa (joka nykyään on taas samanniminen). Nurmijärven kunnankirjastossa Ikäheimo työskenteli viisi vuotta ja Sibelius-Akatemian kirjastossa puolitoista vuotta virkavapaalla ollessaan, jonka jälkeen töitä oli luontevaa jatkaa tieteellisten kirjastojen puolella. Sibelius-Akatemiassa ollessaan hän oli luetteloinut musiikkia ja tehnyt osakohdetyötä, joten siirtyminen Kansalliskirjastoon luetteloimaan nuotteja kansallisdiskografia Violaan oli helppoa.

Luettelointi ja erityisesti musiikkikirjaston tehtävät ovat kuuluneet Ikäheimon tehtäviin valmistumisen jälkeen Oulun kaupunginkirjastossa olleesta ensimmäisestä työpaikasta lähtien. Alun perin hän oli ajatellut, että työskentelisi jonkin yleisen kirjaston aikuisten osastolla, mutta luettelointi vei alusta lähtien mennessään eikä hän lopulta työskennellyt aikuisten osastolla päivääkään. Musiikin luettelointi oli Ikäheimolle erityisen mieluinen tehtävä.

Ikäheimo ei ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään muuta kuin kirjastoalan töitä, nuoruudessa tehtyjä kotitilan maataloustöitä lukuun ottamatta. Nykyään lienee hyvin harvinaista olla ollut samalla alalla koko työikänsä, mutta vielä muutama vuosikymmen sitten kirjastoalan työskentelymahdollisuudet olivat aivan toiset. Ennen Kirjastolehdessä saattoi olla useampi kymmenen aukeamaa ilmoituksia avoimista työpaikoista, joista voi vain valita haluamansa. Valitettavasti 1990-luvun lama muutti tilanteen äkkiä päinvastaiseksi.

”Kaksoisagenttina” Kansalliskirjastossa

Helsingin yliopiston kirjastossa Ulla Ikäheimo aloitti vuonna 1995 kansallisdiskografia Violaan tallennettavien nuottien luetteloijana. Kun pesti Violassa muutaman vuoden päästä päättyi, Ikäheimo ehti olla jonkin aikaa vapaakappaletoimistossa vastaanottamassa vapaakappaleina saatavia nuotteja, ennen kuin siirtyi tietokantapalveluiden puolelle. Tämän jälkeen Violassa avautui vakituinen paikka, jossa Ikäheimo työskenteli vuosina 1999-2008, kunnes maaliskuussa 2008 Linnea-palveluissa tuli tarjolle kiinnostava sijaisuus, johon hän siirtyi. Tässä vaiheessa Helsingin yliopiston kirjasto oli jo muuttunut virallisestikin Kansalliskirjastoksi.

Ikäheimo kertoo, että työskentely Kansalliskirjastossa oli mielenkiintoista, koska samalla pääsi halutessaan katsomaan “konepellin alle” ja näkemään miten aineiston luettelointi toteutetaan teknisesti. Tämän vuoksi häntä alkoi luetteloinnin lisäksi kiinnostaa tietokannat ja miten metatieto muokataan tietokantaan sopivaksi. Siksi oli onnekasta, että kirjastossa avautui Linnea-palveluihin liittynyt puolitekninen paikka, jossa Ikäheimo ei luetteloinut, vaan pääsi hoitamaan tietokantaan liittyviä teknisempiä asioita.

Kansalliskirjastossa on vuosituhannen vaihteen jälkeen ollut useita käyttöönottoprojekteja, kun VTLS-kirjastojärjestelmästä on siirrytty käyttämään Voyager-järjestelmää ja sen jälkeen Aleph-kuvailuympäristöä yhteisluettelo Lindassa. Ikäheimo oli kiinteästi mukana näiden käyttöönottojen toteutuksessa. Voyager- ja Aleph-järjestelmien käyttöönottojen välillä Ikäheimo palasi luetteloimaan musiikkia Violaan, minkä vuoksi häntä saatettiin välillä kutsua “kaksoisagentiksi”, koska hän liikkui niin sujuvasti perinteisen kirjastotyön ja teknisempien tietokantatöiden välillä. Molempien “kielten” ymmärtämisestä on ollut Ikäheimolle paljon hyötyä Kansalliskirjastossa työskennellessä.

Silja Ojala ja Ulla Ikäheimo aurinkoisina yhteisissä läksiäisjuhlissaan. Kuva: Jyrki Ilva.

Koko ikä kirjastossa, ehtiihän siinä nähdä kaikenlaista

Lähes 40 vuoden ura on sisältänyt paljon muutoksia, vaikka Ikäheimo valitsi oman alansa jo varhain ja pysyi päätöksessään. Hänen työnkuvansa on muuttunut vuosien varrella luetteloinnista ja musiikin asiantuntijuudesta tietokantojen ja kuvailuformaattien ylläpitäjäksi, kouluttajaksi ja neuvonantajaksi. Formaattitietämys alkoi karttua viimeistään vuonna 2001, kun Ikäheimo oli mukana yliopistokirjastojen yhteisessä Voyager-kirjastojärjestelmän käyttöönotossa, missä FINMARC-kuvailuformaatin sijaan otettiin käyttöön Suomeen lokalisoitu MARC 21-Fin -formaatti. Järjestelmän käyttöönotossa formaattien erot oli dokumentoitava ja muunnos uuteen formaattiin oli tehtävä yhtä aikaa teknisen toteutuksen kanssa. Seitsemän vuoden päästä oli edessä uuden formaattimuunnoksen teko, kun yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen tietokannoissa siirryttiin käyttämään kansainvälistä MARC 21 -formaattia ja Aleph-järjestelmää. Tässä siirtymässä Ikäheimo oli kiinteästi mukana kouluttamassa ja tekemässä muunnosta.

Aleph-järjestelmän käyttöönotto kirjastojen yhteisluettelo Melindassa oli pitkiä päiviä vaatinut haastava ja myrskyisä prosessi, minkä jälkeen kertyneitä lisätunteja sai ansaitusti käyttää vapaapäivinä. Vielä viime hetkillä Ikäheimo joutui esimerkiksi miettimään MARC 21-Fin -formaatissa olennaisen 440-kentän uudelleensijoitusta, sillä se katosi formaatista kokonaan. Viimeisen viikon aikana oli pakko keksiä, minne kentän tiedot tallennetaan uudessa formaatissa, mutta lopulta niillekin löytyi paikka vähän puskemalla. Myös 245- eli nimekekentän muotoilua työstettiin viikkokaupalla, jotta kaikki tarvittava tieto saatiin sopimaan kenttään. Aiemmassa formaatissa käytettiin nimekekentän lisäksi kenttää 248, johon tallennettiin julkaisun osan tiedot. Ikäheimo epäilee, että nimekekentän sorvaaminen on jäänyt monien mieleen pitkää pinnaa vaatineena tehtävänä Alephin käyttöönotossa. Tässä yhteydessä Ulla haluaa erikseen kiittää Alephin teknisestä käyttöönotosta vastannutta Ere Maijalaa, joka jaksoi opettaa konversion koodausta hänelle kärsivällisesti ja tehdä tarvittavat muutokset kiireisessäkin aikataulussa.

Formaattivaihdokset ovat edelleen tätä päivää, sillä viimeinen yleinen kirjasto luopui FINMARC:n käytöstä tänä vuonna. MARC 21 -formaattiin siirtymisen voi todella sanoa olleen pitkä ja polveileva prosessi, minkä pyörteissä Ikäheimo on ollut aina jossain määrin mukana. Siksipä joitakin saattaa yllättää, että hän sai vakituisen paikan kirjastoverkkopalveluista vasta vuonna 2013 sijaistettuaan pitkään samassa tehtävässä. Työtehtävät jatkuivat saman sisältöisinä sijaisuuksien jälkeen.

Kutsutaan rouva MARC:ia, kuuleeko rouva MARC?

Aiemmasta tekstistä voi jo hieman päätellä miksi Ulla Ikäheimoa on kaksoisagentin lisäksi kutsuttu rouva MARC:ksi. Eri MARC-formaattien kentät ja lukemattomat osakentät ovat kuin toinen kieli, jonka Ikäheimo oppi luetteloidessaan aineistoa, kääntäessään MARC 21 -formaattia suomeksi ja ohjeistaessaan muita luetteloinnin maailmaan. Hän oli formaatin kanssa koko ajan tekemisissä ja hän tuli hyvin toimeen tietokantatyön teknisten asiantuntijoiden kanssa. Ajatus formaattien kanssa työskentelyn mukavuudesta kirkastui, kun hän siirtyi Violasta uusiin töihin tietojärjestelmäasiantuntijan sijaiseksi. Tässä kohtaa myös kaksoisagenttiudesta oli hyötyä, koska Ikäheimo oli tuttu kasvo niin kirjastolaisille kuin kirjastoverkkopalvelujen teknisemmälle väelle. Luonnollisesti luettelointikoulutusten myötä kasvot tulivat entistä tutummiksi laajemmalle kirjastolaisten joukolle, minkä vuoksi formaattityö on ollut helppo henkilöidä Ikäheimoon.

Ainoa asia, jota Ikäheimo vielä harmittelee on se, ettei hän tullut koskaan opiskelleeksi tietojenkäsittelyä. Opinnot olisivat helpottaneet myös luettelointiformaatteihin liittyneitä tehtäviä. Onneksi itse työ opetti tarpeeksi, sillä vaikka ei itse osaisikaan koodata, voi osata kertoa koodarille miten työ pitäisi tehdä ja miksi se on tehtävä niin. Toisaalta osaa myös selittää kirjastolaisille ymmärrettävällä kielellä miksi asiat pitää tehdä tietokannassa niin kuin ne tehdään. Ikäheimosta on ollut hienoa toimia eräänlaisena välittäjänä tai tulkkina näiden maailmojen välillä, jotka eivät oikeastaan nykypäivänä ole enää niin kovin kaukana toisistaan. Tarvitaan enemmän Ulla Ikäheimon kaltaisia konepellin alle kurkistelijoita, jotka haluavat selvittää miksi ohjelmat toimivat ja miten niitä voisi kehittää omiin tarpeisiin sopivammiksi.

Mihinkäs sitä nokkansa tunkisi ellei joka paikkaan? Eli työskentely asiantuntijaryhmissä

Ulla Ikäheimo on ollut monen kuvailuun liittyvän asiantuntijaryhmän jäsen, sillä hän oli jo 1990-luvulla mukana perustamassa legendaarista musiikin luetteloinnin ja luokituksen LUUMU-asiantuntijaryhmää. Ryhmällä ei ollut koskaan virallista asemaa, mutta se toimi aktiivisesti vapaaehtoisvoimin, koska mukana oli luultavasti kotimaan kaikki parhaimmat musiikin luetteloijat kaikilta kirjastosektoreilta, kuten Vantaan kaupunginkirjastossa työskennellyt Heikki Poroila ja Kyösti Mäkelä Jyväskylän kaupunginkirjastosta. LUUMU-ryhmää kuunneltiin ja sen voi sanoa olleen alku monelle muulle kuvailun asiantuntijaryhmälle.

Kansalliskirjastoon siirtymisen jälkeen VTLS-työryhmät, Linnea- ja Linnea2-konsortioon liittyneet LINDA-luettelointiryhmä ja systeemiryhmä olivat osa Ikäheimon työpäiviä. Näiden alun perin lähinnä yliopistokirjastojen asiantuntijoista koostuneiden ryhmien toiminta on sittemmin laajentunut niin, että nykyään kuvailun asiantuntijaryhmissä on edustajia kaikilta kirjastosektoreilta. Valtakunnallisista asiantuntijaryhmistä Ikäheimo on ollut viimeisimpänä mukana KUMEAssa, MUUSAssa ja Kuvailustandardiryhmässä; Sisällönkuvailuryhmä on ainoa minkä toimintaan hän ei ole osallistunut.

Ikäheimo korostaa, että erityisesti nykytilanteessa, kun edes korkeakoulukirjastoissa käytettävät järjestelmät eivät enää ole valtaosalla samat, on entistä tärkeämpää, että asiantuntijaryhmät säilyvät aktiivisina toimijoina kirjaston kuvailun ohjaamisessa.

Ullan ja Siljan läksiäisissä yhtenä ohjelmanumerona oli työtoverien lauluesitys ”On laiva valmiina lähtöön”-kappaleesta. Tuomas Tyyri kitarassa. Kuva: Jyrki Ilva.

Viola NYT-liitteessä, katso kuvat!

Eräs hauska kohokohta Ulla Ikäheimon uralla tapahtui vuonna 2001, jolloin vietettiin Suomalainen äänilevy 100 vuotta -juhlavuotta. Ikäheimo oli tuolloin Violan vastuuhenkilö, minkä vuoksi hän pääsi mukaan suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumia ja näyttelyitä aiheen tiimoilta. Esimerkiksi Kansalliskirjaston musiikkikirjastoon tehtiin iso näyttely, jonka johdosta violalaiset olivat paljon tekemisissä eri levy-yhtiöiden kanssa. Lisäksi Violassa saatiin toteuttaa projekti, jossa Suomen Äänitearkisto ry:n vanhan musiikin luettelot saatiin mukaan Violaan. Äänitearkisto oli luetteloinut Suomessa ilmestyneet vanhat, vielä tuolloin Violasta puuttuneet äänitteet, jotka saatiin juhlavuoden kunniaksi lisättyä tietokantaan.

Yksi erikoisuus oli Viola-tietokannan avaaminen juhlavuoden kunniaksi käytettäväksi myös kotikoneilta, sillä 2000-luvun alussa Violan ja muiden Kansalliskirjaston tietokantojen käyttö oli maksullista kirjastojen ulkopuolella. Kansalliskirjaston Linda, Manda, Arto ja Viola -tietokannat avattiin ”vapaaseen kansalaiskäyttöön” vasta vuonna 2010. Tätä ennen tietokantojen käytöstä kotikoneella piti maksaa aikaveloitus. Kirjastoilla oli erilaisia käyttösopimuksia, esimerkiksi tiedontuottajaorganisaatiot saivat ilmaisia käyttäjätunnuksia ja opetusministeriö maksoi yleisten kirjastojen käytön.

Viola pääsi myös lehtien sivuille, sillä Helsingin Sanomien NYT-liitteessä oli joka viikko palsta, jossa nostettiin esiin kiinnostavia verkkosivuja. Viola oli tuolloin viikon nettisaitti, ja lukijoita kehotettiin käymään verkkosivulla tutkimassa kotimaisia nuotteja ja äänitteitä. Nosto näkyi myös selvänä kasvuna käyttäjätilastoissa, eli Viola selvästi herätti kiinnostusta lehden lukijoissa. Saattoipa sieltä joku löytää kadotettuja klassikoita tai uusia äänitteitäkin. Ikäheimo kertoi huomanneensa, että Iltalehden ristikontekijäkin oli huomioinut juhlavuoden, sillä kerran ristikossa oli yhtenä vinkkinä “mikä musiikkitietokanta?” ja vastaus oli Viola.

Juhlavuosi on jäänyt Ulla Ikäheimolle mieleen monin eri tavoin: oli hieno kokemus saada Kansalliskirjaston kokoelmiin kaksoiskappaleita sadan vuoden aikana ilmestyneistä äänitteistä, järjestää näyttelyitä, täydentää Violaa puuttuvilla tietueilla ja nähdä miten paljon positiivista julkisuutta tietokanta sai. Kaikkinensa juhlavuosi oli menestys, sillä se herätti niin käyttäjien kuin median huomion.

Uutta kohti, mutta pääseekö kirjastolainen pilkuistaan?

Halusin myös vähän udella Ullan eläkesuunnitelmista ja onnekseni hän suostui niitä hiukan valottamaan. Ensimmäisenä päivänä hän aikoi mennä kuorokonserttiin ja hän aikoo tietenkin jatkaa rakasta kuorolauluharrastustaan myös eläkkeellä ollessaan. Myös matkoja on näköpiirissä lähiaikoina, kuten odottaa saattaa.

Ulla kertoi lisäksi jatkavansa sukututkimusta, joka on hänelle mieluista puuhaa. Hänellä on käytössään tietokanta, johon hän tallentaa sukunsa tietoja kuinkas muutenkaan kuin linkitettynä datana ja kunnon kuvailijana myös auktorisoi henkilöiden nimet. Vähempää ei voisi kirjastolaiselta odottaakaan! Saattaa hän kuulemma käydä kummittelemassa Kansalliskirjaston käytävillä ja saleissa tilaamassa aineistoja kirjaluolasta. Nykyään toki verkosta löytyvät materiaalit, kuten Kansalliskirjaston digitoimat vanhat lehdet, helpottavat kotoa käsin työskentelyä.

Kansalliskirjaston nykyistä ja entistä väkeä juhlistamassa eläkkeelle siirtyviä. Vasemmalta: Asmo Saarikoski, Tuula Haapamäki, Arne Hedman, Laila Heinemann ja Taina Ojanpää-Heiskanen. Kuva: Jyrki Ilva.

Yhteistyötä! Eli evästyksiä ja toivotuksia työnjatkajille

Ulla Ikäheimon eläkkeelle siirtyminen jättää huomattavan loven Kansalliskirjaston asiantuntijakaartiin, mutta hän uskoo, että hyvällä yhteistyöllä muiden muistiorganisaatioiden edustajien kanssa pärjäämme varmasti. Vaikka osin mentäisiin eri teille, on luotettava yhteistyön, asiantuntijaryhmien ja kaikkien yhteisten työkalujen, kuten Finton, Melindan ja Finnan voimaan pitää kirjastot toimimassa yhdessä. Valtakunnallisen yhteistyön ylläpito muuttuvista olosuhteista huolimatta on tärkeää, aina.

Ulla haluaa kiittää yhteistyökumppaneita muista kirjastoista hyvästä yhteistyöstä ja Kansalliskirjastossa olleita loistavia työtovereita kuluneista työvuosista. Hänestä on ollut hienoa olla jakamassa kirjastoalalta löytyvää hirveän monipuolista osaamista. Ulla arvostaa niin kirjasto- kuin tietojärjestelmäpuolen ihmisiä ja heidän osaamistaan, ja kaikkea Kansalliskirjastoon kertynyttä tietämystä. Hänen mielestään on ollut hienoa päästä tutustumaan niin moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja käymään kiinnostavissa paikoissa työmatkoilla. Me varmasti kiitämme häntä aivan yhtä paljon näistä vuosista; kiitos Ullalta meille ja meiltä hänelle!

Ulla Ikäheimo elementissään kortistolaatikon edessä. Kuva: Marko Oja.

Haastateltava:

Ulla Ikäheimo, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut

Kirjoittajan yhteystiedot

Tanja Vienonen, tietoasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 15 (Yliopistonkatu 1), 00014 Helsingin yliopisto
tanja.vienonen [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Theme by Anders Norén