Julkaisuista tulospisteiksi : JURE-projektin ja Julkaisufoorumihankkeen kuulumisia

Jyrki Ilva
Kansalliskirjasto

Tämän artikkelin pysyvä osoite on: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201106081713

 

Tämä artikkeli on suurelta osin päivitystä vuoden takaiseen Tietolinja-artikkeliini (”Kansallisen julkaisurekisterin suunnittelu etenee”, Tietolinja 1/2010). Tuon vuoden takaisen tekstin jälkeen kansallista julkaisurekisteriä koskevat tavoitteet ja aikataulut ovat selkiytyneet monelta osin, ja näyttää myös siltä, että yhteisten kansallisten ratkaisujen tueksi tarvittava poliittinen tahto on vähitellen löytymässä. Kuluneen vuoden aikana Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan koordinoima Julkaisufoorumi-hanke on sekin päässyt hyvää vauhtiin.

JURE-projekti etenee

CSC:n koordinoima JURE-projekti on periaatteessa toiminut Raketti-hankeperheeseen kuuluvan TUTKI-hankkeen alaprojektina, vaikka tämä yhteys on jäänyt käytännössä varsin löyhäksi. JURE-projektin työtä on ohjannut laajapohjainen ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut prof. Tomi Mäkelä Helsingin yliopistosta. Kirjastosektoreita ohjausryhmässä ovat edustaneet Jyrki Ilva ja Paula Mikkonen (Kansalliskirjasto), Irma Pasanen (Aalto-yliopisto), Sinikka Luokkanen (Hämeen ammattikorkeakoulu), Jukka Lindeman (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Mirja Iivonen (yliopistokirjastojen neuvosto). Ohjausryhmän alaisuudessa on toiminut monia eri tarkoituksiin perustettuja työryhmiä, jotka ovat tehneet suuren osan käytännön työstä. Lisäksi etenkin projektin koordinaattorina syksyllä 2010 aloittaneen Hanna-Mari Puuskan panos on ollut merkittävä.

Vuoden takaisesta tilanteesta on edetty siten, että kansallisen julkaisurekisterin tieteellisiä julkaisuja (artikkelit, monografiat, kokoomateokset ja konferenssijulkaisut) koskevat tietosisällöt määriteltiin alustavasti syyskuussa 2010 valmistuneessa sisältötyöryhmän raportissa, jonka pohjalta OKM järjesti lokakuussa keskustelutilaisuuden yliopistojen julkaisurekisteriasiantuntijoille. Tätä listausta käytettiin myös OKM:n yliopistoille antamien vuoden 2011 julkaisujen raportointia koskevien pohjana, vaikka kerättäviin tietoihin tuli vielä tässä vaiheessa jonkin verran muutoksia. Erityisen paljon keskustelua herätti OKM:n ohjeisiin loppuvaiheessa lisätty vaatimus organisaation ulkopuolisten tekijöiden affiliaatiotietojen raportoinnista, jota korkeakouluissa pidettiin vaivalloisena.

Erillinen, pääosin taideyliopistojen asiantuntijoista koostunut työryhmä laati keväällä 2011 vastaavan yksityiskohtaisen listauksen taiteellista toimintaa koskevien tietojen keruuta varten tarvittavista kentistä. Lisäksi osa projektin avainhenkilöistä on osallistunut myös CSC:n kehittämän XDW-käsitemallin julkaisutietoja koskevan osion kehittämiseen.

Välikauden ratkaisu: JURE I

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että JURE-projektissa suunniteltu yhteinen kansallinen julkaisurekisteri on tuotantokäytössä aikaisintaan vuonna 2014. Koska etenkin yliopistojen julkaisutoimintaa koskevia tietoja tarvitaan tutkimuksenarvioinnin tarpeisiin jo ennen sitä, välivaiheen aikana yliopistojen julkaisutiedot on päätetty kerätä nykyisistä julkaisurekistereistä. Varsinaisesti viitetietojen keruu alkaa vasta vuoden 2011 tiedoista, mutta OKM keräsi keväällä 2011 yliopistoilta myös vuoden 2010 julkaisutietoja siinä laajuudessa kuin yliopistot pystyivät niitä jälkikäteen raportoimaan.

Tässä ns. karvalakkimallissa nykyisistä organisaatiokohtaisista julkaisurekistereistä kerätyt julkaisutiedot on tarkoitus yhdistää toisiinsa ja kansainvälisistä julkaisutietokannoista saataviin tietoihin, jolloin saadaan luotettavampi kuva suomalaisesta julkaisutoiminnasta ja sen kokonaisvolyymista. Lisäksi aineistoa käytetään Julkaisufoorumi-hankkeessa tuotettavien julkaisukanavaluokitusten testimateriaalina, jonka avulla pystytään saamaan käsitys siitä miten paljon julkaisuja sijoittuu eri luokkiin eri tieteenaloilla.

Lopullinen tavoite: JURE II

JURE-projektin etenemisen tiellä oli pitkään avoin kysymys siitä, pitäisikö tuleva kansallinen julkaisurekisteri rakentaa keskitetyn tai hajautetun mallin varaan, tai jonkinlaisena keskitetyn ja hajautetun mallin yhdistelmänä. Yhteen yhteiseen keskitettyyn julkaisurekisteriin liittyy merkittäviä etuja, mutta toisaalta sen rakentaminen edellyttää vankkaa yhteistä poliittista tahtoa ja luonnollisesti myös rahoituksen löytymistä tarvittaviin teknisiin investointeihin. Syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana usko yhteisen keskitetyn ratkaisun mahdollisuuteen on kuitenkin vahvistunut, ja tuoreessa JURE II -työryhmän loppuraportissa ehdotetaan nimenomaan yhteisen keskitetyn julkaisurekisterin perustamista. Suunnitelmaa esiteltiin jo yliopistojen tutkimusvararehtoreille OKM:ssä 26.5.2011 pidetyssä tapaamisessa.

Tavoitteena on saada ensi vaiheessa mukaan kaikki yliopistot, mutta järjestelmää pyritään laajentamaan siten, että se kattaisi myös ammattikorkeakoulut, sektoritutkimuslaitokset ja sairaanhoitopiirit. Lisähaasteita aiheutuu kuitenkin siitä, että monilla yliopistoilla on jo nyt käytössään julkaisurekisteriä laajempi tutkimuksenhallintajärjestelmä, joka sisältää julkaisujen lisäksi tietoja mm. projekteista ja henkilökunnan aktiviteeteista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rakennettavan järjestelmän pitäisi tarjota välineet myös näiden tietojen hallintaan, koska yliopistojen kannalta ei olisi mielekästä ylläpitää erillistä järjestelmää niitä varten.

Kaavio: Luonnos Kansallisen julkaisurekisterin arkkitehtuuriksi. Järjestelmään siirretään henkilöitä ja organisaatioista koskevia tietoja mukana olevien organisaatioiden tietojärjestelmistä, ja se tukee myös julkaisutietojen importoimista valmiina muista tietokannoista.

Kaavio: Luonnos Kansallisen julkaisurekisterin arkkitehtuuriksi. Järjestelmään siirretään henkilöitä ja organisaatioista koskevia tietoja mukana olevien organisaatioiden tietojärjestelmistä, ja se tukee myös julkaisutietojen importoimista valmiina muista tietokannoista.

Julkaisurekisterin toiminnallisuuksia koskevassa suunnittelussa on hyödynnetty mm. Helsingin yliopiston syksyllä 2010 tuotantokäyttöön tulleesta TUHAT-järjestelmästä saatuja kokemuksia. Mahdollinen ohjelmistohankinta edellyttää toki joka tapauksessa kilpailutusta. OKM:n alustavasti luonnostelema sopimusmalli koostuu kahdesta erillisestä sopimuksesta, joista toinen solmitaan mukana olevien organisaatioiden ja OKM:n välille. Toinen sopimus solmitaan vielä nimeämättömän palveluntuottajan kanssa. Hankkeesta aiheutuvien kustannusten jaosta ei ole vielä sovittu tarkemmin, mutta on todennäköistä, että OKM vastaa suurelta osin keskitetyn järjestelmän rakentamiskustannuksista, kun taas mukana olevat organisaatiot maksavat pääosan sen ylläpitokuluista.

Mahdollisesti jopa kymmenien organisaatioiden yhteisen järjestelmän käyttöönotto ei ole mikään aivan yksinkertainen tehtävä, sillä se edellyttää kytkentöjä moniin paikallisiin tietojärjestelmiin ja prosesseihin. Todennäköisesti käyttöönotto tapahtuu vaiheittain, ja kytkennät muihin järjestelmiin pyritään toteuttamaan standardoitujen rajapintojen kautta, jotta keskitettyä järjestelmää ei tarvitsisi räätälöidä erikseen yhteensopivaksi kunkin asiakasorganisaation tietojärjestelmien kanssa.

Viitetiedot valmiina

Yksi kansallisen julkaisurekisterin suunnittelun lähtökohdista on ollut tiedontuotannon tehostaminen ja tietojen laadun parantaminen hyödyntämällä muista tietokannoista saatavia valmiita viitetietoja. Merkittävä osa suomalaisten tutkijoiden kansainvälisissä lehdissä julkaisemista artikkeleista löytyy Web of Science ja Scopus-tietokannoista. Kansainvälisistä viitetietokannoista haravoitavien tietojen avulla voidaan vähentää paikallisesti tehtävää luettelointityötä, ehkäistä monen organisaation yhteisjulkaisuista aiheutuvia duplikaattiongelmia ja parantaa oleellisesti julkaisutietojen laatua.

FinElib on on vastannut Thomson-Reutersin (Web of Science) ja Elsevierin (Scopus) kanssa käydyistä neuvotteluista. Neuvottelut ovat olleet varsin monivaiheisia ja haastavia, ei vähiten siksi, että aineistojen käyttötarkoitukset ovat olleet neuvotteluprosessin aikana vasta hahmottumassa, eikä kustantajillakaan ole ollut valmiiksi selkeää kantaa kaikkiin sen aikana esiin nousseisiin kysymyksiin. Julkaisurekisterien tarpeet sisältyvät suurelta osin nykyisiin FinELibin kautta solmittuihin organisaatiokohtaisiin käyttösopimuksiin, joita on pyritty muokkaamaan siten, että kustantajilta saadaan riittävät oikeudet haravoida tietokantojen dataa ja tallentaa sitä myös kansalliseen julkaisurekisteriin. Käytännössä tämä tasapainoilu kustantajien ja julkaisurekisterien ylläpitäjien intressien välillä voi rajoittaa merkittävästi kansalliseen julkaisurekisteriin kerättävän datan jatkokäyttöä. Toinen merkittävä rajoitus on se, että valmiita viitetietoja voidaan hyödyntää ainoastaan niiden organisaatioiden osalta, jotka ovat hankkineet kunkin tietokannan käyttöönsä.

Lisäksi FinELib on neuvotellut erilliset sopimukset Thomson-Reutersin raakadatan hankinnasta OKM:n käyttöön ja aineistojen käyttöoikeuden hankkimisesta Julkaisufoorumi-hankkeelle.

Arto ja Linda kotimaisten viitetietojen lähteenä

Kansainväliset julkaisutietokannat ovat varsin kattavia etenkin lääketieteen ja luonnontieteiden alalla, mutta muuten niiden kattavuudessa on kuitenkin suuria tieteenalakohtaisia eroja. Tämä selittyy osin sillä, että tietokannat keskittyvät nimenomaan kansainväliseen julkaisutoimintaan, eikä niihin rekisteröidä juuri lainkaan esim. suomalaisten tiedelehtien artikkeleita. Etenkin humanistis-yhteiskuntatieteellisillä tieteenaloilla kotimaisella julkaisemisella on edelleen suuri rooli. Huomattava osa OKM:lle vuosittain raportoitavista julkaisuista ilmestyy nimenomaan kotimaisten julkaisukanavien kautta.

Aiemmin samaan ongelmaan on törmätty mm. Norjassa, jossa asia on ratkaistu siten, että norjalaisten julkaisukanavien artikkeliviitteet luetteloidaan ensin paikallisen kansalliskirjaston ylläpitämään kansalliseen artikkelitietokantaan, josta ne sitten poimitaan kansalliseen julkaisurekisteriin. Noin 25% julkaisurekisterin artikkelitietueista tulee tätä kautta, ja tietokannan tuotantoon on saatu tätä varten lisärahoitusta.

Kansalliskirjasto teki JURE-projektille maalis-huhtikuussa 2011 selvityksen mahdollisuuksista hyödyntää Arto-, Fennica- ja Linda-tietokantoja kotimaisia julkaisuja koskevien tietojen lähteenä (ks. ”Arto, Fennica ja Linda kansallisen julkaisurekisterin tietolähteinä”). Lyhyellä tähtäimellä (hajautettuun malliin pohjautuva JURE I) hyödyt ovat tosin rajallisia, sillä tietokannat eivät tällä hetkellä sisällä mm. kirjoittajien affiliaatiotietoja, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tietoja voi haravoida ainoastaan yksittäin tekijän tai artikkelin nimen perusteella, ei keskitetysti organisaatio kerrallaan affiliaatioiden perusteella. Lisäksi suurin osa yliopistojen tämänhetkisistä julkaisurekisterisovelluksista ei tue valmiiden viitetietojen haravointia.

Pidemmällä tähtäimellä (JURE II) kansallisia tietokantoja ja niiden tietosisältöjä on kuitenkin mahdollista kehittää siten, että ne palvelevat tiedonhakijoiden lisäksi nykyistä paremmin myös julkaisurekisterien tarpeita. Etenkin Arton kohdalla on muutenkin perusteita pohtia, olisiko sitä mahdollista kehittää avoimen kansallisen artikkelitietovarannon suuntaan. Tähän liittyen saatetaan tosin tarvita lisäselvitystä siitä, olisiko yhteistyötä muiden kotimaisten artikkelitietokantojen (mm. Aleksi, Tali, FINP ja Medic) kesken mahdollista kehittää, jotta mukaan saadaan myös näiden sisältämää dataa. Tietosisältöjen kehittämisen osalta keskeisiä tarpeita ovat affiliaatiotietojen tallentaminen tietueisiin ja julkaisutyyppien (esim. referee- ja ei-referee-artikkelien nykyistä selkeämpi erottelu) määritteleminen siten, että tietoja voidaan hyödyntää OKM:n julkaisutyyppiluokituksen mukaisten julkaisutyyppien generoinnissa.

Arton tiedontuotanto tehdään nykyään hajautetusti ympäri kirjastoverkkoa, pääosin yliopistojen ja tutkimuslaitosten kirjastoissa. Ongelmana on ollut viime vuosina se, ettei Arto-tallennusta ole yleensä nähty osaksi organisaation ydintoimintaa, eli sitä on tehty muiden töiden ohessa ja se on saattanut katketa esim. henkilövaihdosten yhteydessä. Kansallisen julkaisurekisterin kannalta tietojen ajantasaisuus ja kattavuus on kuitenkin tärkeää, sillä jos julkaisujen viitetiedot eivät ole raportointivaiheessa saatavissa, ne joudutaan joka tapauksessa tallentamaan käsin.

Käytännössä Artoon tallennettavien tietojen ja tallennuksen prosessien kehittäminen edellyttää nykyisten tiedontuottajien lisämotivointia ja mielellään myös nykyistä läheisempää yhteistyötä kotimaisten tiedekustantajien kanssa. Kustantajayhteistyön kautta olisi mahdollista pyrkiä siihen, että tiedejulkaisut ilmoittaisivat sivuillaan nykyistä kattavammin standardoidussa muodossa sekä tekijän affiliaation että kunkin julkaisun julkaisutyypin. Toisaalta kustantajille ja tiedelehtien toimittajille voitaisiin tarjota mahdollisuutta myös oman julkaisunsa tietojen syöttämiseen Artoon ja sitä kautta myös kansalliseen julkaisurekisteriin. Kustantajien ja tiedelehtien toimittajien kannalta motivoivia tekijöitä voisivat olla mm. tietojen syötön julkaisuille tarjoama näkyvyys ja niiden nykyistä laajempi löydettävyys erilaisten tiedonhakupalveluiden kautta (mm. Arto, Nelli ja KDK-asiakasliittymä). Lisäksi kustantajille saattaa olla mahdollista tarjota välineitä esim. indeksien laatimiseen julkaisun sisällöstä.

Arton tiedontuotanto on ollut tähän asti sidottu Voyagerin luettelointiklienttiin, joka soveltuu käytännössä vain kirjastojen työkaluksi. Kansalliskirjasto on kuitenkin selvittämässä mahdollisuuksia rakentaa vastaavia kirjastojärjestelmän ulkopuolella toimivia tietojen syöttöön ja tietokannan jo sisältämien tietojen hallintaan tarkoitettuja työkaluja, ja tätä kehitystyötä voitaisiin todennäköisesti hyödyntää myös Arton osalta. Kustantajayhteistyön kannalta ideaalinen syöttöjärjestelmä toimisi siten, että tallentajat kirjautuvat järjestelmään omilla tunnuksillaan ja syöttävät oman lehtensä tuoreimman numeron artikkelien tiedot. Järjestelmä sisältää valmiiksi kunkin lehden perustiedot (esim. lehden nimi, ISSN, julkaisijan tiedot) ja tukee tallennusprosessia tarjoamalla toistuvat tiedot (esim. julkaisutyyppi, affiliaatiotiedoissa toistuvat organisaatiot) standardoidussa muodossa valmiina valikoina tai siten, että järjestelmä osaa ehdottaa niitä ensimmäisten kirjainten perusteella. Syötetyt tiedot tallentuvat soveltuvassa muodossa välivarastoon syöttöjärjestelmään, josta ne tarkistuksen ja mahdollisen täydennyksen jälkeen päätyvät joko välittömästi tai säännöllisin väliajoin tehtävinä eräajoina Arto-tietokantaan.

Kustantajayhteistyö ja sitä varten tarvittava uusi syöttöjärjestelmä avaisivat mahdollisuuksia sellaisen julkaisutietojen keräämiseen ja hallintaan soveltuvan kansallisen kokonaisjärjestelmän rakentamiseen, joka palvelisi julkaisurekisterin lisäksi myös tiedonhakijoiden ja tieteellisten kustantajien tarpeita. Jos syöttöjärjestelmä osoittautuu oleellisesti Voyagerin luettelointiklienttiä käytännöllisemmäksi, sitä olisi luonnollisesti mahdollista soveltaa myös kirjastoissa tehtävässä luettelointityössä. Pidemmällä tähtäimellä syöttöjärjestelmää saattaisi olla mahdollista kehittää esim. sosiaalisen verkkopalvelun suuntaan, jolloin kirjastohenkilökunnan ja kustantajien lisäksi myös palvelun käyttäjillä olisi mahdollisuus syöttää järjestelmään julkaisujen kuvailutietoja.

Julkaisukanavat järjestykseen

Julkaisutietojen nykyistä laajempi käyttäminen tutkimusorganisaatioiden rahoituksen kriteerinä edellyttää sitä, että tiedot ovat kattavia ja luotettavia. Myös julkaisujen laadun arvioinnin merkitys korostuu tähänastista enemmän. Koska laadun arviointi yksittäisten julkaisujen tasolla on työlästä, laatua pyritään kansainvälisten esikuvien (mm. Norja, Tanska ja Australia) ratkaisuja seuraten Suomessakin arvioimaan käytettyjen julkaisukanavien (lehdet, sarjat, kustantajat) perusteella.

JURE-projektiin läheisesti kytkeytyvä, Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan koordinoima Julkaisufoorumi-hanke lähti liikkeelle vuosi sitten. Hanke on edennyt sihteeristön ja panelistien tarmokkaan työn ansiosta vauhdikkaasti. Syksyllä 2010 valitut 23 tieteenaloittain jaettua paneelia aloittivat työnsä jo vuoden 2010 puolella, ja kesäkuuhun 2011 mennessä ne ovat käyneet läpi niille alustavasti varatun lehtilistan, keskustelleet luokittelun periaatteista ja päässeet käsiksi varsinaiseen luokitteluun.

Julkaisufoorumi-hankkeen päämääränä on luokitella suomalaisen tieteellisen tutkimuksen kannalta relevantit kansainväliset ja kotimaiset tieteelliset julkaisukanavat kahteen luokkaan. Arvioitavana on yhteensä noin 22.000 julkaisukanavaa, eli kyseessä ei ole mikään aivan vaatimaton urakka. Luokituksen ulkopuolelle jäävät ei-tieteelliset ja suomalaisen tutkimuksen kannalta merkityksettömät (esim. muiden maiden paikalliset) julkaisukanavat. Tasolle 1 luokiteltavat tieteelliset lehdet, sarjat ja kustantajat ovat tieteellisiä julkaisukanavia, tasolle 2 luokiteltavat johtavia tieteellisiä julkaisukanavia. Paneeleille annettujen ohjeiden mukaan tasolle 2 voidaan luokitella enintään 20% kunkin paneelin hyväksymistä tieteellisistä julkaisukanavista.

Lisäksi on keskusteltu siitä, voisivatko paneelit niin halutessaan luokitella joitakin kaikkein parhaita julkaisukanavia (esim. 1% kaikista tieteellisistä julkaisukanavista tai 20% kaikista tasolle 2 luokitelluista julkaisukanavista) myös tasolle 3. Tältä osin paneelien mielipiteissä on ollut eroja: etenkin lääketieteilijät ovat olleet kolmosluokan kannalla, kun taas humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat pitäneet pienen huippujulkaisujen ryhmän erottamista omalta osaltaan perusteettomana.

Julkaisukanavien luokittelu on muissa maissa tehtyjen vastaavien luokitusten yhteydessä herättänyt ajoittain kiivastakin keskustelua kotimaisten julkaisukanavien ja kotimaisen julkaisutoiminnan merkityksestä. Luokitteluihin tyypillisesti sisältyvää kansainvälisen julkaisemisen ja kansainvälisten julkaisukanavien merkitystä korostavaa tehtävänantoa on kritisoitu etenkin niillä tieteenaloilla, joilla kotimaisella julkaisemisella on ollut perinteisesti suuri merkitys. Tähän keskusteluun kytkeytyy paljon pelkoja ja epäluuloja, jotka kohdistuvat etenkin siihen, että julkaisutietoja ja luokituksia saatetaan alkaa suositusten vastaisesti käyttää tieteenalojen ja julkaisukäytäntöjen rajat ylittävään organisaatioiden tai jopa yksittäisten tutkijoiden tuloksellisuuden arviointiin. Australiassa tämä keskustelu on tuoreiden uutisten mukaan johtanut jopa siihen, että julkaisukanavaluokituksen käytöstä on luovuttu (ks. Journal Rankings Ditched: The Experts Respond. The Conversation, June 1, 2011).

Myös Julkaisufoorumi-hankkeen puitteissa on käyty keskustelua kotimaisista julkaisuista ja etenkin siitä, millä ehdoilla kotimaisia julkaisuja on mahdollista arvioida tasolle kaksi. Vaikka suuri osa suomalaistenkin tutkijoiden julkaisutoiminnasta tapahtuu kotimaisten julkaisukanavien kautta, tavoitteena on ollut kannustaa tutkijoita kunnianhimotason nostamiseen ja suuntaamaan julkaisutoimintaa nykyistä enemmän sellaisille foorumeille, jotka tavoittavat kansainvälisen tiedeyhteisön. Toisaalta joillakin erityisaloilla (esim. Suomen kieli tai Suomen historia) kotimaisten julkaisukanavien voi todennäköisesti katsoa olevan kansainvälisestikin johtavia, sillä ne tavoittavat valtaosan kyseisen alan tutkijoista.

Toista tähän samaan tieteenalojen ja julkaisukäytäntöjen välisten erojen tematiikkaan liittyvää keskustelua on käyty monografiaväitöskirjojen merkityksestä. Kysymyksen ei oikeastaan pitäisi liittyä suoraan Julkaisufoorumi-hankkeen tehtäviin, mutta paneeli 23 on kuitenkin ilmaissut huolensa siitä, ettei sen kattamilla tieteenaloilla (historia, arkeologia ja kulttuurintutkimus) merkittävistä monografiaväitöskirjoista saa samanlaista palkintoa kuin artikkeliväitöskirjoista, jotka saavat pisteitä osajulkaisujensa julkaisukanavien kautta. Aiheeseen liittyvää keskustelua käytiin keväällä 2011 Helsingin Sanomien yleisönosastoa myöten (puheenvuorot ovat luettavissa myös Agricola-palvelun keskustelupalstalla). Kysymyksen ajankohtaisuutta lisää se, että humanistisen alan merkittävin kotimainen tiedekustantaja Suomalaisen kirjallisuuden seura ilmoitti huhtikuussa 2011 lopettavansa väitöskirjojen julkaisemisen ja suositteli väitöskirjojen julkaisemista verkossa yliopistojen omissa julkaisuapalveluissa (ks. http://www.finlit.fi/ajassa/SKS_tiedekustantaminen_2011.htm).

Tilanteen korjaamiseksi paneeli 23 esitti yliopistojen väitöskirjasarjojen arvioimista julkaisukanavina. Tämä ei kuitenkaan tunnu luontevalta ratkaisulta, sillä väitöskirjojen osalta niiden laadunarviointi liittyy julkaisutyyppiin (ts. siihen, että ne ovat läpäisseet esitarkastuksen ja väittelijä on saanut tiedekunnalta väittelyluvan), ei julkaisukanavaan, johon pääsemiseen ei yleensä liity mitään erillistä hyväksymisprosessia. Monografiaväitöskirjojen mahdollinen aliarvostus olisikin luontevampaa korjata keinotekoisen julkaisukanavaluokituksen sijasta OKM:n julkaisutyyppiluokituksen kautta siten, että niistä annetaan enemmän pisteitä. Epäsuhta monografia- ja artikkeliväitöskirjojen välillä korjaantuu joka tapauksessa sitäkin kautta, että monen kirjoittajan yhteisartikkeleista jaettavat pisteet ositetaan tekijöiden kesken.

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto / Kirjastoverkkopalvelut
PL 26, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
sähköposti: jyrki.ilva(at)helsinki.fi

Theme by Anders Norén