Käyttäjä 2.0 – myyttejä Google-sukupolvesta

Laila Heinemann
Kansalliskirjasto

Tämän artikkelin pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200804301287

 

Termiä ”Google-sukupolvi” käytetään vuoden 1993 jälkeen syntyneistä, joilla ei ole mitään omakohtaisia kokemuksia ajalta ennen internetiä – heistä, joita myös ”paljasjalkaiseksi digitaaliväestöksi” tai ”diginatiiveiksi” (digital natives) kutsutaan. Ei mene enää kauan ennen kuin hekin ovat jo korkeakouluissa opiskelijoina ja tutkijoina ja kirjastojen pahvikortteja joskus selailleet ovat sukupuuttoon kuollut laji.

Toistaiseksi tietohallintostrategioiden ja tietojärjestelmäarkkitehtuurien laatijat kuuluvat vielä siihen polveen, joka ainakin muistaa ajan ennen nettiä. Kuitenkin visioita luodaan näitä uusia käyttäjiä varten. Tulevaisuuden asiakkaasta on syntynyt monta myyttiä, mutta pitävätkö ne paikkansa?

Vaikeaksi tämän myytinmurtamisen tekee se, että ihmisillä on erilaisia tiedontarpeita elämänsä eri vaiheissa. Varsinkin verkkomaailmassa on toistaiseksi tehty hyvin vähän pitkittäisaikasarjoihin perustuvia tutkimuksia siitä, miten eri-ikäiset ihmiset tietoa hakevat. Niinpä näkemys siitäkin, miten nuoriso verkkotiedon maailmassa käyttäytyy, on pitkälti pelkkää spekulaatiota.

CIBERin vastikään tekemä tutkimus Information behaviour of the Researcher of the Future sekä vahvistaa että murtaa myyttejä uuden sukupolven verkkokäyttäytymisestä. Tutkimuksen ovat teettäneet British Library ja JISC.

Tutkimuskohteina olivat British Libraryn palvelu BL learning, joka on tarkoitettu koululaisille ja opettajille, sekä JISCin Intute, joka puolestaan on tarkoitettu korkeakouluille. Molemmat palvelut ovat erittäin käytettyjä, myös Britannian ulkopuolelta. Molempiin liikenne tulee pääasiallisesti hakukoneiden kautta – blogien ja muiden sosiaalisten verkostojen kautta tuleva käyttö on kuitenkin vähäistä (ja sekin vähä tulee yleensä Amerikasta). Kumpaakin palvelua käytetään enemmän kotoa kuin oppilaitoksesta käsin.

Tutkimus toteutettiin käyttöä kuvaavien lokitietojen syväanalyysinä. Tausta-aineistoina käytettiin erilaisia muita kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tutkimuksia, lehtikirjoituksia sekä markkinatutkimuksia. Erityisesti yritettiin löytää vertailuaineistoa aikaisempien sukupolvien vastaavasta käyttäytymisestä. Aineistojen joukossa on jopa tutkimus koululaisten tavoista käyttää kirjastojen pahvikortistoja.

Myytit syntyvät pääsääntöisesti lehtikirjoittelussa, eikä tutkimus välttämättä tue näitä väittämiä – osa niistä näyttää silti osuneen oikeaan.

Monessa selvityksessä on todettu, että uudet tiedonhakijat haluavat käyttää palveluja 24/7 ja saada kaiken yhdellä napin painalluksella. He myös etsivät vastausta, eivät tiettyä teosta tai artikkelia. He silmäilevät, klikkailevat ja ”voimaselaavat” (power browse) – on kehittymässä aivan uudenlaisia tapoja lukea verkossa, joita me emme ehkä edes osaa vielä ennakoida. Vaikuttaa myös siltä, että ihmiset liikkuvat nykyisin enemmän ”vaakatasossa” kuin syvyyssuunnassa – tiedonhakemisestakin on tullut poukkoilevaa, pahimmassa tapauksessa myös pinnallista.

CIBERinkin tutkimuksen mukaan vauhti oli valttia ja tiedontarpeen tarkka määritteleminen vaikeaa. Tutkitut käyttäjät ilmaisivat tiedontarpeensa mieluummin luonnollisella kielellä kuin hakutermeillä. Heillä oli vaikeuksia poimia aineistoa pitkiltä tulosjoukkolistoilta ja usein he printtailivat sivuja lähes sattumanvaraisesti. Kuitenkin kaikki tämä piti paikkansa myös edellisen sukupolven aloitellessa tiedonhakua CD-ROMeilta ja varhaisista verkkopalveluista. Hämmästyttävintä ja samalla huolestuttavinta onkin, että uusi sukupolvi ei tässä suhteessa ole yhtään edeltäjiään parempi. Informaatiolukutaito ei ole parantunut siihen kiinnitetystä huomiosta huolimatta.

Tämän lisäksi huolestuttavaa on, että nuorilla on hyvin hämärä käsitys siitä, mikä internet oikein on. He eivät ymmärrä, että se on vain verkko eri tiedontuottajien sinne toimittamia aineistoja, ja he assosioivat sen täysin Yahoon tai Googlen kaltaisiin brändeihin. He myös arvostavat näiden tiedonhakukanavien helppoutta ja kokevat kirjastojen lähestymistavan liian vaikeaksi.

Myytit

CIBERin tutkimuksessa valittiin 17 myyttiä tarkemman tarkastelun kohteeksi. Väittämät – ja tutkimuksen tuloksiin perustuvat vastaväitteet – olivat seuraavat:

Uusi sukupolvi on teknisesti osaavampaa
Yleisesti ottaen totta, mutta vanhemmat polvet ottavat kovaa vauhtia rakoa kiinni. Lisäksi suurin osa nuorista käyttää huomattavasti harvempia ja yksinkertaisempia ohjelmistoja kuin luullaan.

Uudella sukupolvella on suuria odotuksia tietotekniikalta
Luultavasti totta. Nämä odotukset ovat kuitenkin suhteellisia, koska me kaikki olemme nykyisin tiedon kuluttajia.

Uusi sukupolvi käyttää mieluummin interaktiivisia järjestelmiä eikä suostu olemaan passiivisia tiedon kuluttajia
Yleisesti ottaen totta. Passiiviset mediat kuten televisio ja lehdistö ovat laskusuhdanteessa.

Uusi sukupolvi on siirtynyt merkittävässä määrin digitaaliseen kommunikointiin: tekstataan mieluummin kuin puhutaan
Avoin kysymys. Kyse voi olla yksinkertaisesti siitä, että tekstiviesti on halvempi kuin puhelu.

Uusi sukupolvi on ”moniajolla” kaikilla elämän alueilla
Avoin kysymys. Tästä ei ole kunnollisia tutkimustuloksia. Saattaa olla niin, että joutuessaan jo lapsesta asti alttiiksi mitä moninaisimmille verkkoviestimille uusi sukupolvi kehittää itselleen entisiä paremmat rinnakkaisprosessoinnin kyvyt. Kukaan ei ole kuitenkaan tutkinut, kehittyvätkö lukemiseen tarvittavat sarjallisen prosessoinnin kyvyt myös.

Uusi sukupolvi on tottunut viihteeseen ja odottaa siksi myös opiskelun olevan viihdyttävää
Avoin kysymys, koska tämä on kehäväittämä. Kun 20-30 vuotta sitten kokeiltiin viihdeohjelmien tyyliä uutisvälityksessä, havaittiin että ’kiinnostus’ kyllä kasvoi, mutta itse tiedon omaksuminen heikkeni.

Uusi sukupolvi katsoo mieluummin kuvia kuin lukee tekstiä
Pitää paikkansa, mutta tekstikin on silti yhä tärkeää. Yhteisöllisissä palveluissa video on valtaamassa yhä enemmän alaa, mutta esimerkiksi kirjastoportaaleissa multimediaelementit ovat osoittautuneet vain hetkelliseksi uutuudenviehätykseksi – tietoa hakiessaan koululaisetkin ohittavat ne suoraan.

Uusi sukupolvi pitää vertaisiaan luotettavampina tiedonlähteinä kuin auktoriteetteja
Tämä osoittautui myytiksi. Yllättäen koululaiset pitivät opettajiaan ja koulukirjoja internetiä luotettavampana. Auktoriteettien kaataminen kuuluneekin enemmän muuhun nuoruuden kapinahenkeen.

Uuden sukupolven pitää saada olla koko ajan yhteydessä toisiinsa verkossa
Tämä ei liity mitenkään erityisesti uuteen sukupolveen vaan tekniikan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Brittiläisen Ofcomin vuonna 2007 julkaiseman markkinatutkimuksen mukaan eläkeikäiset viettivät jopa enemmän aikaa verkossa kuin nuoret aikuiset.

Uusi sukupolvi on ”leikkaa-liimaa” –sukupolvi
Tämä pitää paikkansa. Plagiointi on noussut vakavaksi ongelmaksi.

Uusi sukupolvi opettelee tekniset asiat kokeilemalla
Tämä on täydellinen myytti. Tilanne, jossa lapset vain klikkailevat nappuloita samalla kun heidän vanhempansa tavailevat manuaaleja, on itse asiassa juuri päinvastoin.

Uusi sukupolvi haluaa tiedon nopeasti ja helposti sulateltavina palasina mieluummin kuin kokotekstinä
Tämä on myytti. CIBERin lokianalyysien mukaan kaikilla käyttäjillä koululaisista professoreihin on taipumus vain selailla ja klikkailla pinnallisesti digitaalisissa kirjastoissa – koko yhteiskunta on tässä mielessä tyhmistymässä.

Uusi sukupolvi on tiedonhaun ammattilaisia
Tämä on jopa vaarallinen myytti. Digitaalinen lukutaito ja informaatiolukutaito eivät ole sama asia. Mikään tutkimus ei ole tukenut väittämää, että nuorison tiedonhaun valmiudet olisivat merkittävästi parantuneet.

Uusi sukupolvi uskoo, että kaikki on saatavilla internetissä (ja ilmaiseksi)
Avoin kysymys. Tästä on paljon anekdootteja, mutta vähän tutkimuksia. Kääntäen lienee kuitenkin totta, että nuoret eivät ole tietoisia kirjastojen hankkimasta ja käyttöön asettamasta verkkoaineistosta – ja tämä on ennen muuta kirjastojen, ei nuorten vika.

Uusi sukupolvi ei kunnioita tekijänoikeuksia
Tämä on vain osittain totta. Sekä aikuiset että lapset ovat nykyään hyvin tietoisia tekijänoikeuksista ja ymmärtävät niiden periaatteet. Nuoret sen sijaan usein kokevat nämä periaatteet epäoikeudenmukaisiksi ja rikkovat niitä tarkoituksella.

Uusi sukupolvi ei välitä millaisessa muodossa tieto on julkaistu
Avoin kysymys. Tämä voi pitää paikkansa monien käyttäjien kohdalla, sekä nuorten että vanhojen, mutta ei suinkaan kaikkien. Tätä asiaa on tutkittu harvinaisen vähän, ottaen huomioon kuinka keskeinen se on kirjastojen kannalta. Toisaalta, kysymys ei ehkä enää ole relevantti, koska sisältö ei nykyisin ole riippuvainen julkaisumuodosta.

Hopeasurffarien haaste

Tutkimus päätyikin kyseenalaistamaan koko käsitteen ”Google-sukupolvi”. Nykyisin kaikki ikäryhmät käyttävät internetiä (ja Googlea) ja eläkeläisistä on nopeaa vauhtia tulossa uusi suurkuluttajaryhmä – englanninkielisessä maailmassa puhutaankin heistä jo käsitteellä Silver Surfers, Hopeasurffarit. Toisaalta kaikki nuoret eivät edelleenkään kuulu näppäriin tietotekniikkavirtuooseihin.

Tiedonhaun kannalta sama ongelma voi myös syntyä eri syistä. Nuorimmat lapset (alle 13-vuotiaat) ja vanhemmat keski-ikäiset (yli 46-vuotiaat) osaavat muotoilla hakulausekkeita huonommin kuin teini-ikäiset ja nuoret aikuiset. Lapsilla tämä johtuu siitä, että he eivät osaa vielä hahmottaa abstrakteja kokonaisuuksia eivätkä heidän kielelliset valmiutensa ylipäätään ole tarpeeksi kehittyneet, vanhemmilla taas siitä, että he eivät ymmärrä itse internetin logiikkaa. Osa ongelmista siis poistuu tekniikan opiskelun myötä, osa yksinkertaisesti ihmisen koulutustason, maailmankuvan ja elämänkokemuksen kasvaessa, sukupolvesta riippumatta.

Alla olevan artikkelien hakutapoja kuvaavan kaavion kaikki trendit eivät voi selittyä pelkällä sukupolviteorialla, vaikka lähtökohtaisesti näyttääkin siltä, että mitä sähköisempi palvelu, sitä nuoremmat käyttäjät. Esimerkiksi fyysisen kirjaston käyttö kohoaa tasaisesti korkeakouluopintojen edetessä ja notkahtaa suurin piirtein perustutkinnon valmistumisiässä – Google Scholarin käyttö puolestaan laskee yllättäen jyrkästi opintojen alkuvaiheessa ja nousee uudelleen keski-ikäisten ryhmässä.

googlegen1

Kuva: CIBER, Executive summary, s. 13

Sosiaalinen verkkokirjasto?

Internet on kehittynyt kohti vuorovaikutteisuutta ja sosiaaliset verkostot ovat keskeisiä tänä päivänä. Vai onko tämäkin vain myytti?

Kirjastotkin ovat viime aikoina innokkaasti liittyneet Facebookin ja MySpacen kaltaisiin verkkoyhteisöihin, koska halutaan olla ajan hermolla. Mutta kääntyykö tämä näkyvyys itseään vastaan, jos siellä ei aidosti puuhastella samaan tapaan kuin muut käyttäjät? CIBERin tutkimuksessa huomautetaankin, että on aivan eri asia vain ”olla siellä missä käyttäjätkin” kuin ”olla HYÖDYKSI siellä, missä käyttäjät ovat”.

OCLC kysyi vuonna 2007 julkaisemassaan kansainvälisessä haastattelututkimuksessa Sharing, Privacy and Trust in Our Networked World : Libraries and Social Networking käyttäjien kiinnostusta kirjaston tarjoamiin yhteisöllisiin palveluihin. Vaihtoehtoina annettiin: omien teosten julkaiseminen, kirjastopalvelujen ideointiin osallistuminen, omien kuvien ja videoiden jakaminen, keskusteluryhmät, kiinnostusryhmät, omien kokoelmien kuvailu ja toisten omien kokoelmien selailu. Tulokset olivat masentavia. Suosituimpia vaihtoehtoja olivat toisten kokoelmien selailu ja omien kokoelmien kuvailu – tässä järjestyksessä (sic!) – sekä osallistuminen kirjastopalvelujen ideointiin, mutta näistäkin oli kiinnostunut vain kymmenisen prosenttia opiskelijoista. Muiden käyttäjien kiinnostus oli vieläkin vähäisempää. Samoihin kysymyksiin vastanneet amerikkalaiset kirjastonjohtajat eivät hekään uskoneet käyttäjien olevan kovin innostuneita niistä, mutta arvioivat silti luvut suuremmiksi.

CIBERin tutkimusraportti kehottaakin kirjastoja miettimään tarkkaan, mitkä sosiaalisen verkoston toimintamallit sopivat kirjastopalveluihin. Esimerkiksi olemassa olevien tietueiden rikastaminen kansikuvilla ja käyttäjien antamilla arvosteluilla ja/tai tageillä on jo osoittautunut suosituksi ja tukee itse ydinpalvelua. OCLCn kyselyyn vastanneiden käyttäjien perustelut negatiiviselle suhtautumiselleen olivatkin ennen muuta se, että heidän mielestään kirjastot ”ovat olemassa tietoa ja opiskelua varten” ja että ”yhteisöllisten tilojen rakentaminen ei ole kirjaston tehtävä”. Kirjastonjohtajat korostivat myös sitä, että yhteisöllisiä verkkopalveluita on jo kylliksi muutenkin. Kysyttäessä, millaiset yhteisölliset palvelut sitten sopisivat kirjastojen rooliin, ykkössijalle nousivat kirjakerhot – ja tämän tyyppistä toimintaahan yleiset kirjastot ovat harrastaneet jo fyysisessä maailmassa. Yhteisöllisyyden tarve koetaan siis enemmän kulttuuriseksi kuin tiedonhakuun liittyväksi. Tietopalvelun ”viihteellistäminen” on asiakkaiden aliarvioimista, niin nykyisten kuin tulevienkin.

Lopuksi

Tutkimus on laaja ja kaiken referoiminen yhdessä artikkelissa ei tekisi sille oikeutta. Esimerkiksi visio vuoden 2017 tietoympäristöstä olisi kokonaan oman artikkelinsa arvoinen.

Raportin loppukaneetissa varoitetaan kirjastoja vakavasti vääristä olettamuksista asiakkaidensa suhteen. He eivät välttämättä tule käyttäytymään niin kuin me haluaisimme, teimmepä me mitä tahansa. Tärkeintä onkin käyttäjien tottumusten ja mieltymysten jatkuva seuraaminen. Verkkokäyttöä on kuitenkin yleensä tilastoitu samanlaisilla määrällisillä mittareilla kuin fyysisen kirjaston kävijöitä ja lainoja. Hakujen määrän laskemisen sijaan pitäisi kiinnittää huomio hakuistuntojen lokitietojen syvempään analysointiin, jotta tietäisimme mitä asiakkaamme verkossa todella tekevät – raportissa esitetään jopa perustettavaksi erillisiä käyttäjätutkimusosastoja suurimpiin kirjastoihin!

Mutta vihoviimeiseksi lohdutuksen sana: raportissa todetaan, että nimenomaan informaatioalan ammattilaisilla on parhaat valmiudet vastata tulevaisuuden tiedonhakijan tarpeisiin ja kehittää sellaisia tietopalveluja, joita on mahdollisimman helppo käyttää.

On vain muistettava, että tulevaisuus alkaa nyt, ei kymmenen vuoden päästä.

Koko raportti sekä myös joukko tarkempia osaselvityksiä on vapaasti saatavana verkossa:

Raportin yhteenveto: http://www.ucl.ac.uk/slais/research/ciber/downloads/ggexecutive.pdf
Linkit raportin muihin osiin: http://www.ucl.ac.uk/slais/research/ciber/downloads/

 

Kirjoittajan yhteystiedot

Laila Heinemann, atk-erikoistutkija
Kansalliskirjasto / Kirjastoverkkopalvelut
PL 26 (Teollisuuskatu 23),
000140 HELSINGIN YLIOPISTO
Sähköposti: laila.heinemann (at) helsinki.fi

Theme by Anders Norén