Lisääntyvää avoimuutta – suomalaisten korkeakoulujen avoimet julkaisut vuonna 2018

Ilva, J (2019). Lisääntyvää avoimuutta – suomalaisten korkeakoulujen avoimet julkaisut vuonna 2018. Tietolinja 2019(1). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019041912954

Tieteellisten julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen on noussut keskeiseksi poliittiseksi tavoitteeksi sekä EU:n tasolla että myös meillä Suomessa. Tavoitteiden seurantaa varten tarvitaan luotettavaa tietoa avointen julkaisujen määrästä ja osuudesta. Suomalaisten korkeakoulujen osalta käytettävissä on nyt kolmen vuoden data (2016-2018), jonka pohjalta on mahdollista arvioida tavoitteiden toteutumista ja avoimen julkaisemisen trendejä.

Käytännöt ja määritelmät

Avoimen julkaisemisen seuranta on Suomessa integroitu osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruuta. Tutkimusorganisaatiot raportoivat henkilökuntansa tuottamien julkaisujen tiedot CSC:n ylläpitämään Virta-tietovarantoon. Yliopistojen osalta tiedot ovat peräisin niiden omista tutkimustietojärjestelmistä, osa muista organisaatioista hyödyntää tietojen syöttämisessä CSC:n rakentamaa Justus-palvelua. Virtaan koottuja tietoja hyödynnetään mm. yliopistojen rahoitusmallissa, eli niiden oikeellisuus on etenkin yliopistojen näkökulmasta tärkeää. Virrasta julkaisutiedot siirtyvät joka yö Kansalliskirjaston ylläpitämään Juuli-julkaisutietoportaaliin, jossa niitä voi selailla ja niistä voi tehdä hakuja.

Julkaisujen avointa saatavuutta koskevia tietoja on koottu Virtaan nykymuotoisen julkaisutiedonkeruun alusta eli vuodesta 2011 lähtien. Vuoteen 2015 saakka avointa saatavuutta koskevat tiedot olivat kuitenkin varsin epäluotettavia. Nykyinen avoimen saatavuuden määritelmä ja tiedonkeruussa käytetyt avoimen saatavuuden kategoriat ovat olleet käytössä vuodesta 2016 lähtien, ja tätä uudempi data on ollut etenkin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen osalta huomattavasti laadukkaampaa (ks. Ilva 2017).

Hakutulokseen sisältyvä erityyppisten OA-julkaisujen määrä näkyy Juulin käyttöliittymässä.Julkaisujen open access -statuksen ilmoittamiseen käytetään tiedonkeruussa kahta erillistä kenttää. Toisessa niistä raportoidaan onko julkaisu avoimesti saatavilla kustantajan palvelussa, joko kokonaan tai osittain avoimessa julkaisukanavassa (Juulin ”Muu OA-saatavuus”). Toisessa kentässä taas ilmoitetaan, onko julkaisu rinnakkaistallennettu johonkin julkaisuarkistoon. Lisäksi kerätään julkaisun eri versioiden verkko-osoitteet, mikä on julkaisun open access -statuksen verifioinnin kannalta oleellinen tieto.

Maailmalla on käytössä lukuisa joukko erilaisia open access -määritelmiä ja -kategorioita, joita soveltamalla voi saada hyvinkin erilaisia tuloksia open access -julkaisujen määrästä. OKM:n tiedonkeruussa käytetty open access -määritelmä onkin kompromissi monenlaisten intressien välillä:

  • Julkaisun pitää olla olla vapaasti luettavissa, mutta sen lisensiointia jatkokäytön mahdollistavalla lisenssillä (esim. CC-BY) ei vaadita toisin kuin joissakin muissa open access -linjauksissa.
  • Julkaisu voi olla avoimesti saatavilla kustantajan palvelussa (kultainen/hybridi-OA) ja/tai se voi olla rinnakkaistallennettu avoimeen julkaisuarkistoon (vihreä OA).
  • Rinnakkaistallenteiden osalta embargot ovat hyväksyttäviä, mutta kustantajan palvelussa toteutuvan avoimuuden pitää olla välitöntä, eli ns. viivästetty open access ei kansallisen määritelmämme mukaan tee julkaisusta avointa.
  • Rinnakkaistallentamisen osalta tallentaminen joko organisaation omaan tai alakohtaiseen julkaisuarkistoon on yhtä lailla hyväksyttävää, mutta tallentaminen esim. tutkimusprojektin sivuille tai ResearchGaten ja Academia.edun kaltaisiin kaupallisiin tutkijoiden verkoistoitumispalveluihin ei riitä, koska niissä aineiston pysyvästä saatavuudesta ei ole takeita.
  • Julkaisun OA-version pitää lisäksi olla vertaisarvioitu – käytännössä joko tutkijan viimeinen versio tai lopullinen kustantajan versio – eli vertaisarvioimaton pre print -versio ei sinällään riitä avoimuudeksi.

Käytännössä open access -tietojen laadussa ja kattavuudessa on edelleen parantamisen varaa. Organisaatioiden välillä on suuria eroja siinä miten paljon julkaisujen OA-statuksen selvittämiseen satsattu ja millaisia metodeja siinä on käytetty. Vaikka yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen julkaisuja koskevien tietojen laatu on nykyään jo melko hyvä, tutkimuslaitosten ja sairaanhoitopiirien osalta datassa on edelleen vakavia puutteita. Organisaatioiden välisten yhteisjulkaisujen tietojen yhdistämiseen liittyy myös haasteita, sillä eri organisaatiot ovat saattaneet raportoida tietoja eri tavalla – tämä on ongelma etenkin kustantajan versiota koskevien tietojen osalta.

Ei-tieteellisten julkaisujen OA-statuksen määritteleminen on myös usein hankalaa, ja ”muusta OA:sta” on tullut jossain määrin kaatoluokka, jota sovelletaan eri organisaatioissa eri tavoin. Viivästetyn OA:n erottaminen ”hyväksytystä” OA:sta voi myös olla vaikeaa, sillä yksittäisten julkaisujen avoimuuden alkamisajan selvittäminen jälkikäteen on usein hankalaa. Lisäksi tiedonkeruun suositus pysyvien osoitteiden ilmoittamisesta julkaisun avoimille versioille on koettu hankalaksi, sillä kaikilla julkaisutyypeillä näitä ei aina ole (esim. kokoomateosartikkelit tai yleisemmin populaarijulkaisut).

Vuoden 2018 data

Vuoden 2018 julkaisutietojen raportoinnin deadline oli maaliskuun lopulla 2019. Osa organisaatioista oli raportoinut tietonsa reaaliaikaisesti jo aiemmin, osa taas toimitti ne yhdessä erässä maaliskuun aikana. Vaikka tiedot tarkentuvat vielä joiltakin osin (mm. julkaisufoorumiluokat) kevään aikana, ne ovat ainakin suurien linjojen osalta jo melko lähellä lopullista.

Poimin korkeakoulujen julkaisujen avoimuutta koskevat tiedot Juulista huhtikuun alussa 2019. Nyt käytettävissä on yhdenmukaista dataa jo kolmelta vuodelta, eli aineiston pohjalta on mahdollista saada jonkinmoista kuvaa avointa julkaisemista koskevista trendeistä suomalaisissa korkeakouluissa.

Kuvio 1. Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2018
julkaisutyypeittäin jaoteltuna (A1-E3, tilanne 2.4.2019).

Eri julkaisutyyppien välillä on aiempien vuosien tapaan edelleen isoja eroja avointen julkaisujen osuudessa (kuvio 1). Kirjat ja niihin sisältyvät artikkelit ovat ainakin yliopistojen osalta keskimäärin harvemmin avoimesti saatavilla kuin lehtiartikkelit. Kustannetuista tieteellisistä erillisteoksista ja yleistajuisista monografioista on vapaasti saatavilla vain vähän yli kymmenen prosenttia. Toisaalta yliopistojen henkilökunnan tuottamista kehittämis- ja tutkimusraporteista lähes 90 % on avoimesti saatavilla.

Kuvio 2: Vertaisarvioitujen OA-artikkelien (julkaisutyypit A1-A4) osuudet
yliopistoissa 2016, 2017 ja 2018.

Kuvio 3: Vertaisarvioitujen OA-artikkelien (julkaisutyypit A1-A4) osuudet ammattikorkeakouluissa 2016, 2017 ja 2018.

Käytettävissä olevan kolmen vuoden datan pohjalta on jo mahdollista saada käsitys korkeakoulujen julkaisujen avoimen saatavuuden kehityssuunnista. Kuvioissa 2 ja 3 on käytetty alkuperäisiä raportointivuotta seuraavana vuonna kerättyjä lukuja, jotka ovat keskenään vertailukelpoisia.

Lukujen perusteella voi todeta, että avoimina julkaisuina raportoitujen artikkelien osuus kaikista korkeakoulujen tuottamista vertaisarvioiduista artikkeleista on kasvanut vuosi vuodelta sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Vaikka muutokseen taustalla saattaa olla myös tietojen keruuseen ja raportointiin liittyviä tekijöitä, vaikuttaa kuitenkin siltä, että muutos on pääosin todellista.

Yliopistoissa OA-artikkelien osuus kasvoi 41,7 %:sta vuonna 2017 50,9 %:iin vuonna 2018, ammattikorkeakouluissa taas 56,2 %:sta 61,4 %:iin (ammattikorkeakoulujen julkaisujen avoimuudesta yleisemmin ks. Tolonen & Marjamaa 2018). Ammattikorkeakouluissa julkaisujen avoimuus toteutuu yleensä siten, että ne ilmestyvät jo alun perin avoimessa julkaisukanavassa, yliopistoissa taas muiden reittien merkitys on suurempi.

Kuvio 4: OA-julkaisujen osuus yliopistojen vuoden 2018
vertaisarvioiduista artikkeleista (A1-A4, tilanne 2.4.2019).

Yliopistojen osalta yksittäisten organisaatioiden välillä oli merkittäviä eroja sekä avointen julkaisujen osuudessa että siinä miten erityyppinen avoimuus painottui (kuvio 4). Vertaisarvioitujen open access -artikkelien osuus vaihteli yliopistoittain 37,5 %:sta 70,5 %:iin, kärjessä olivat edellisvuoden  tapaan Jyväskylän yliopisto ja Hanken.

Yhteensä 31,7 % vertaisarvioiduista artikkeleista oli avoimesti saatavilla kustantajan palvelussa, joko osana kokonaan tai osittain avointa julkaisukanavaa. Rinnakkaistallennettujen julkaisujen kokonaisosuus kaikista vertaisarvioiduista artikkeleista oli 42,5 %. Koska monet rinnakkaistallennetuista artikkeleista olivat jo alun perin ilmestyneet avoimessa julkaisukanavassa, rinnakkaistallennuksen tuoma lisä avointen julkaisujen osuuteen oli pienempi, 15,8 %. Huomionarvoista kuitenkin on, että rinnakkaistallennuksen lisääntymisen myötä myös tämä osuus on vähitellen kasvanut, vuonna 2016 se oli 6,9 % ja vuonna 2017 13,1 %.

Kuvio 5: Yliopistojen vertaisarvioidut lehtiartikkelit (A1-A2) 2018,
OA:n osuus päätieteenaloittain (tilanne 2.4.2019).

Päätieteenalojen mukaan jaoteltuna (kuvio 5) vertaisarvioitujen lehtiartikkelien avoimuus näytti melko tasaiselta – avoimuus oli yleisintä luonnontieteissä, mutta hieman yllättäen humanistiset tieteet sijoittuivat tässä vertailussa kakkoseksi ja lääketiede jäi peränpitäjäksi. Jos mukaan otetaan humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa yleiset kokoomateosartikkelit (A3) tai teknillisille tieteille tyypilliset konferenssijulkaisut (A4), tilanne muuttuu toki jonkin verran, sillä näissä julkaisutyypeissä avoimuus on edelleen selkeästi lehtiartikkeleita harvinaisempaa.

Muuttuvaa tietoa

Avointen julkaisujen osuus muuttuu ajan myötä eli tiedonkeruun jollain tietyllä ajan hetkellä tuottama tulos ei ole mikään kiveen hakattu totuus. Osa tiedonkeruussa mukana olevista organisaatioista päivittää tietojaan reaaliajassa, eli niiden osalta myös avoimuutta koskevat tiedot saattavat periaatteessa elää päivästä toiseen.

Edellä esitellyissä kuvioissa 2 ja 3 on käytetty vertailukelpoisuuden vuoksi vuosien 2016 ja 2017 osalta alkuperäisiä raportointivuotta seuraavana vuonna kerättyjä lukuja. Jos kuitenkin palaamme nyt Juuliin katsomaan esim. yliopistoja koskevia lukuja, tulokset ovat jo toisenlaisia. Vuoden 2016 vertaisarvioiduista artikkeleista on nyt 37,5 % avoimesti saatavilla (alun perin 29,7 %), kun taas vuoden 2017 artikkeleiden osalta avointen julkaisujen osuus on kasvanut 46,9 %:iin (alun perin 41,7 %). Avoimina raportoitujen julkaisujen osuus on siis kasvanut merkittävästi, joillakin organisaatioilla enemmän kuin toisilla. Mistä tämä muutos kertoo?

Rinnakkaistallenteiden osalta avointen julkaisujen kasvavalle määrälle on kaksi ilmeistä selitystä: Kustantajien asettamien embargoaikojen päättyminen avaa uusia julkaisuja saataville, usein esim. vuoden viiveellä. Lisäksi julkaisujen rinnakkaistallennetaminen vasta jälkikäteen on myös tavanomaista.

Toisaalta myös OA-julkaisukanavissa ilmestyneiden julkaisujen ja muun OA:n osuus jatkaa monissa organisaatioissa kasvamista julkaisuvuoden jälkeen, vaikka tiedonkeruussa käytetyn open access -määritelmän mukaan vain välittömän avoimuuden pitäisi olla hyväksyttävää. Vaikka joissakin tapauksissa kyse saattaa olla virheellisistä tulkinnoista (esim. viivästetty avoimuus on hyväksytty muu OA -kategoriaan), tämä muutos viittaa myös siihen, että tietojen kattavuudessa ja laadussa on tapahtunut muutoksia esim. uusien tietolähteiden hyödyntämisen myötä.

Vuoden 2018 tietojen osalta silmiinpistävää on, että muu OA -kategorian sijoittuvien julkaisujen osuus (11,2 %) on kasvanut merkittävästi edellisistä vuosista. Vuoden 2016 tilanteeseen verrattuna muun OA:n osuus on yli kolminkertaistunut. Olisi houkuttelevaa tulkita, että tämä kasvu kertoisi hybridi-OA:n yleistymisestä, mikä tuntuisi luontevalta kehitykseltä kun otetaan huomioon FinELibin uusiin aineistosopimuksiin kytketyt alennukset keskeisten kansainvälisten kustantajien julkaisumaksuista.

Kuvio 6: Muun OA:n osuus on Helsingin yliopiston raportoimissa tiedoissa tällä hetkellä selkeästi suurempi kuin muilla yliopistoilla.

Valitettavasti näyttää siltä, ettei tällainen johtopäätös ole perusteltavissa ainakaan ilman datan tarkempaa analysointia. Yliopistokohtaiset erot muun OA:n osuudessa ovat suuria, ja kansallisen tason muutos selittyy itse asiassa suurelta osin Helsingin yliopiston luvuilla (kuvio 6). Helsingin yliopistossa muu OA -kategoriaan luokiteltujen julkaisujen osuus oli vuonna 2018 peräti 20,3 %, ja jos se jätettäisiin pois laskuista, kansallinen keskiarvo putoaisi 8,4 %:iin. Vaikka Helsingin yliopisto on tukenut julkaisemista mm. Elsevierin hybridi-OA-lehdissä muita yliopistoja avokätisemmin, näyttää kuitenkin siltä, että muutos johtuu pääosin Helsingin ylipiston avointen julkaisukanavien ja OA-julkaisujen tunnistamisessa käyttöön ottamasta automatiikasta. OA-julkaisujen tunnistaminen perustuu Helsingin yliopistossa mm. DOAJ:in ja Bielefeltin OA-lehtilistoihin (jotka eivät sisällä kaikkia OA-julkaisukanavia) ja Unpaywall-palvelun julkaisukohtaisiin OA-status-tietoihin. Tästä kertoo sekin, että Helsingin yliopiston vuosien 2016 ja 2017 luvut ovat päivittyneet takautuvasti siten, että muun OA:n osuus on noussut samalla tavalla huomattavasti muita yliopistoja suuremmaksi.

Uusia tarpeita ja uudistussuunnitelmia

Tieteellisten julkaisujen avoimuus on viime vuosina noussut tärkeäksi poliittiseksi tavoitteeksi sekä Euroopan Unionin tasolla että monien jäsenvaltioiden kansallisissa linjauksissa. EU:n tiedeministerit päättivät jo vuonna 2016, että kaikkien uusien tieteellisten julkaisujen tulisi olla avoimia vuoteen 2020 mennessä. Kun tämä ei näyttänyt toteutuvan aivan itsestään, keskeisistä eurooppalaisista tutkimusrahoittajista koottu cOAlition S -yhteenliittymä laati viime vuonna Plan S -nimellä tunnetun yhteisen linjauksen, jota on sittemmin täsmennetty vielä lopullista muotoiluaan odottavalla toimenpideohjelmalla.

Plan S vaikuttaa toteutuessaan myös julkaisujen avoimuuden seurannan painotuksiin. Plan S:n tavoitteena on päästä eroon sekä hybridi-OA:sta että rinnakkaistallenteiden embargo-ajoista. Plan S:n toimenpideohjelman alustavassa versiossa edellytetään myös sisällön jatkokäytön sallivien Creative Commons -lisenssien käyttämistä. Lisäksi artikkelimaksuille pyritään määrittelemään katto. Jotta näiden tavoitteiden toteutumista voitaisiin seurata, niistä täytyy kerätä tietoa.

Myös Suomessa on tehty vastaavia poliittisia linjauksia. Suomen Akatemia liittyi viime syksynä mukaan cOAlition S:ään ja Plan S:n tavoitteet ovat saaneet myönteistä vastakaikua myös yliopistoissa. Tieteellisten seurain valtuuskunnan johdolla valmistellaan parhaillaan avoimen julkaisemisen kansallista strategiaa ja sitä tukevaa toimenpideohjelmaa. Lisäksi yliopiston rahoitusmalliin on tulossa vuodesta 2021 lähtien erillinen kerroin avoimille julkaisuille – vaikka kerroin (1.2x) saattaa äkkiseltään kuulostaa pieneltä, yhdistettynä muihin rahoitusmallissa käytettyihin kertoimiin se kuitenkin tarkoittaa sitä, että avoimuus lisää oleellisesti yksittäisen julkaisun yliopistolle tuottamia tuloja. Samalla sen voi olettaa lisäävän yliopistojen kiinnostusta sekä avointa julkaisemisen tukemiseen että julkaisujen avointa saatavuutta koskevan tiedonkeruun kattavuuden parantamiseen.

Poliittisten linjausten lisäksi OA-tiedonkeruun käytännön suuntaviivoihin vaikuttaa myös sitä tukevien teknisten järjestelmien kehitys. Voittoa tavoittelemattoman ImpactStory-yrityksen kehittämä Unpaywall-palvelu on tullut nopeasti laajaan käyttöön maailmanlaajuisesti. Se on nopea ja suhteellisen luotettava väline joko yksittäisten julkaisujen tai suurien julkaisumäärien OA-statuksen tarkistamiseen – kunhan julkaisuilla vain on DOI. Unpaywallin sisältämät tiedot ovat saatavilla teknisen rajapinnan kautta eli niitä voidaan hyödyntää muissa kärjestelmissä.

Unpaywallin osalta mielenkiintoa on myös sillä, että sen käyttämillä metodeilla näyttää olevan vaikutusta kansainvälisiin avoimuuden määritelmiin. Unpaywallin perustajat olivat mukana kirjoittamassa alun perin pre printtinä vuonna 2017 ilmestynyttä artikkelia ”The state of OA: a large-scale analysis of the prevalence and impact of Open Access articles” (Piwowar 2018). Artikkeli rajaa Gold OA:n varsin tiukasti – artikkelien täytyy olla ilmestynyt OA-lehdissä jotka määrittelevät sisältönsä oikeudet Creative Commons -lisenssillä. Toisaalta se lanseeraa kultaisen OA:n rinnalle uuden kategorian, pronssi-OA:n. Kuten nimestä voi päätellä, pronssi-OA on eräänlainen ”alemman tason avoimuutta” sisältävä kaatoluokka, sillä se sisältää sekä viivästetyn OA:n että OA-kanavat, joiden artikkeleilla ei ole CC-lisenssiä.

Artikkelin  esittelemä kategorisointi on yhdenmukainen Unpaywallin käytäntöjen kanssa, mikä näyttää perustuvan poliitiikkalähtöisten argumenttien lisäksi julkaisujen OA-statuksen automaattisen selvittämiseen liittyviin teknisiin reunaehtoihin. Suomalaisesta näkökulmasta on kuitenkin epämukavaa, ettei luokitus ole yhteensopiva esim. OKM:n julkaisutiedonkeruun OA-määritelmän kanssa. Meillä on käytössä sallivampi kultaisen OA:n määritelmä, jossa avoimelta julkaisukanavalta ei edellytetä CC-lisenssien käyttöä; toisaalta kustantajien palvelussa viiveellä avoimiksi muuttuvua artikkeleita ei Suomessa tällä hetkellä lasketa ollenkaan OA:ksi.

Näyttää siltä, että yleisesti käytetyt avoimen julkaisemisen kategoriat (Gold, Hybrid, Green, Bronze, Black, jne.) ja niiden määritelmät ovat jatkuvassa muutoksessa. Muuttuviin ja ristiriitaisiin määritelmiin mukautuminen tekisi julkaisujen avoimuutta koskevien aikasarjojen keräämisestä hankalaa. Niinpä OKM:n tiedonkeruun osalta on ryhdytty keskustelemaan kategorioiden korvaamisesta julkaisun eri versioiden statusta määrittelevillä attribuuteila. Kategoriat olisi tällöin tarvittaessa mahdollista generoida attribuuttien pohjalta niiden kulloisenkin määritelmän mukaisesti. Haasteeksi toki jää se, että kerättäviä tietoelementtejä olisi tällöin nykyistä enemmän, vaikka ne olisivat todennäköisesti tähänastista selkeämpiä. Lisäksi tiedonkeruun prosesseihin ja siinä käytettyihin tietojärjestelmiin tehtävät muutokset aiheuttaisivat lisätyötä ja kustannuksia mukana oleville organisaatioille.

OKM:n rahoittaman ja CSC:n koordinoiman tutkimustietovarantohankkeen ohjausryhmän alaisuudessa toiminut Virta-tietomallin laajentamisen asiantuntijaryhmä esitti vuoden 2019 alussa useita muutoksia tiedonkeruussä kerättäviin tietoihin. Osa ehdotetuista muutoksista liittyy pitkään käytössä olleen OKM:n julkaisutyyppiluokituksen (A1, A2, jne.) purkamiseen attribuuteiksi. Työryhmä esitti siirtymistä attribuuttipohjaiseen malliin myös OA-tietojen osalta. Lisäksi julkaisujen OA-statukseen liittyviä tietoja laajennettaisiin.

Ehdotetussa mallissa julkaisukanavan OA-status ja kustantajan version tämänhetkinen OA-status raportoitaisiin erikseen, mikä mahdollistaisi myös viivästetyn OA:n huomioinnin tiedonkeruussa. Aiemmasta poiketen tiedonkeruussa olisi omat kentät julkaisun versioiden lisenssitiedoille, ja rinnakkaistallenteiden osalta kerättäisiin myös versiotietoja ja tietoa mahdollisen embargon päättymisajasta. Samoin tiedonkeruu tukisi julkaisujen pre print -versioita koskevaa raportointia, vaikkei niitä rahoitusmalleissa huomioitaisikaan. Lisäksi tiedonkeruussa olisi mahdollista raportoida tietoja OA-julkaisuista maksetuista artikkelimaksuista, mikä tukisi näiden tietojen keruuta kansallisella tasolla (ks. Timo Vilénin artikkeli tässä samassa numerossa).

Lähdeluettelo

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäpäällikkö
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 15 (Yliopistonkatu 1), 00014 Helsingin yliopisto
jyrki.ilva [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.