Väläyksiä Violan tietovirroissa – Kurkistus Kansallisdiskografian metatietojen pyörteisiin

Aalto H. (2023). Väläyksiä Violan tietovirroissa – Kurkistus Kansallisdiskografian metatietojen pyörteisiin. Tietolinja, 2023(2). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231218155440

Viola on Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia. Violan aineisto on selailtavissa Kansalliskirjaston hakupalvelussa.

–Hetkinen!

Ettäkö internetyhteydellä varustetulla atk-laitteella voisi selata kaikkia Suomessa vaikkapa vuonna 1920 julkaistuja pianonuotteja ja valita näistä lähempään tarkasteluun vain ne nuotit, jotka ovat valsseja? Tietääkseni ei onnistu mitenkään.

Arkisessa kielenkäytössä ja oikeassa asiayhteydessään ilmaukset aineiston hausta, selailusta ja tutkailusta voidaan ymmärtää hakukoneen avulla tapahtuvaksi toimenpiteeksi. Mutta tarkemmin ajateltuna atk-laitteella ei voi selata edes pientä seitsemän julkaisun nuottipinoa. Violan kuvailijan ominaisuudessa kerron tässä jutussa, miksi näin on.

Sujuu kuin tanssi – automaaginen mysteeri eli tavanomaista kirjastotoimintaa

Violan kokoelmaan kohdistuvaa perushakua ”piano” voi rajata esimerkiksi niin, että valitsee aineistotyypiksi nuotit, julkaisuvuodeksi 1920 ja genreksi valssit. Rajaus onnistuu tällä tavalla, koska aineistosta tallennetaan tietokantaan juuri näitä metatietoja.

Varsinainen tiedonhaun edellytys on siis aineistosta tuotettu ja tallennettu rakenteistettu metatieto. Tämäkään ei yksin riitä, laadukkaan metatiedon lisäksi tarvitaan hakujärjestelmä. Hakutuloksiin vaikuttaa olennaisesti paitsi hakujärjestelmän ja metatiedoiksi kirjattujen tietojen yhteensovitus myös tiedonhakijan ennakkotiedot, odotukset ja taidot.

Violassa metatietojen tallennustyötä tekevät kuvailijat (ent. luetteloijat) – siis ihmiset – käsillään, tai päätteellään, olevasta aineistosta. Ihmiset ovat luoneet myös hakujärjestelmän, ja ihmiset vastaavat myös sen säätämisestä ja toiminnasta. Hakujärjestelmän ja metatietojen sovittaminen yhteen parhaimmalla mahdollisella tavalla on jatkuvaa ylläpito- ja kehitystyötä.

Kansalliskirjaston lakisääteinen tehtävä on kansallisen julkaisutuotannon säilyttäminen, tallettaminen ja julkaisutuotannon saattaminen käyttöön. Kuvailutyössä toteutetaan tätä tehtävää.

Viihdemusiikin hittejä mieskuorolle sovitettuna, ruotsinkielistä Suomessa vuosikymmeniä leikitettyä lastenmusiikkia, kokeellista hälymusiikkia, laulaja-lauluntekijän single, jazzkonserttitallenne, pelimannimusiikkia mandoliinilla ja vähärivisellä… tässä vasta reilun yhden käden sormia vastaava määrä musiikin kuvailussa vastaani tulleita tapauksia.

Olen kuvailijana tuore, ja pyrkimykseni hahmottaa musiikkiaineiston kuvailun koko prosessia on saanut pääni pyörälle. Standardien, sääntöjen, ohjeiden ja linjauksien omaksuminen sekä niiden toteuttaminen omassa työssä on ankaraa ja välillä vähän jännittävääkin päivittäistä seikkailua. Sitä kuitenkin helpottaa selkeä ymmärrys kuvailutyöstä tiedonhaun edellytyksenä. Ilman metatietojen tallentamista tietokantaan kansallinen julkaisuaineisto olisi vain epämääräinen kasa julkaisuja. Aineiston sisällöstä ei tiedettäisi mitään, ja ne, jotka ehkä voisivat jotain aineistosta arvioida ja arvailla, olisivat todella harvassa.

Verrattuna moniin muihin maihin suomalainen musiikkiaineisto on kattavasti kuvailtua. Yksittäiset teokset ja kappaleet on kuvailtu kattavasti osakohteiksi, ja nimekkeiden muodostamisen käytännöt ovat vakiintuneet.

Vaikka kuvailua toteutetaan sääntöjä noudattamalla, säännötkin voivat muuttua ja tarkentua ajan saatossa. Sääntöjen noudattaminen ei sekään sinällään eikä pelkästään ratkaise monenlaisia kuvailutilanteita, vaan kuvailutyöhön kuuluu myös soveltamista. Erilaiset konversiot ja koneelliset ajot voivat jättää joskus jälkiä, ja siksi metatietoihin jää tietueiden tasolla näkyviin ajallista kerrostumaa. Tiedonhakijalle näistä siistimättä jääneistä osakenttien kummallisuuksista harvoin on kuitenkaan suurta haittaa.

Muusa, auktoriteetit ynnä muita pelastusrenkaita

Violassa käytetään Aleph-luettelointiohjelmaa, ja kuvailua tehdään kirjastojen yhteisessä metatietovarannossa Melindassa. Melindassa kirjastoaineistoja käsittelevät lähinnä kirjastoammattilaiset, joten aineistojen viitetietojen näkymä asiakkaille pyörii kunkin kirjaston omassa verkkokirjastossa. Kansalliskirjaston hakupalvelu toimii Violan julkisena käyttöliittymänä.

Suomessa on toiminut vuosikymmenien ajan kansallisia musiikin metatiedon asiantuntijaryhmiä. Nykyinen ryhmä on toiminut vuodesta 2018 alkaen, ja se tunnetaan nimellä Muusa. Muusa ohjeistaa metatietovaranto Melindan musiikkiaineiston kuvailua ja vastaa musiikin kuvailun ja sisällönkuvailun kysymyksiin. Lisäksi lähinnä Heikki Poroilan laatimia, taidemusiikin kuvailussa hyödyllisiä yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluetteloja on julkaistu (Suomen musiikkikirjastoyhdistys) jo vuosikymmeniä. Näin yhteisesti omaksuttuja kuvailukäytäntänteitä voidaan pyrkiä toteuttamaan maanlaajuisesti.

Violassa kaikkeen aineistoon kohdistetaan lähtökohtaisesti sama kuvailuprosessi. Esimerkiksi omakustanteena tehty hälyisä ja puutteellisin tiedoin varustettu CD-R saa kuvailussa saman kohtelun kuin kustannettu, levymerkillä julkaistu vuonna 1685 syntyneen säveltäjän tuotantoa esittelevä urkusoololevy. Muualla maailmassa musiikinkuvailussa etusijalle saatetaan asettaa länsimainen taidemusiikki. Violassa niin kutsuttuja yhtenäistettyjä nimekkeitä luodaan tarpeen mukaan musiikinlajista riippumatta, ja tekijäkirjauksissa noudatetaan ankaraa tarkkuutta. Tässä teosten identifioinnissa ovat hyödyksi nimiauktoriteetit, joita tuotetaan Toimijakuvailupalvelussa.

Tiedonhakijalle tarkan kuvailun arvo realisoituu vaikkapa silloin, kun hän etsii tietoa paljon esitetystä ja versioidusta, monelle tutusta laulusta, mutta ei tiedä laulun alkukielistä nimeä. Ja vaikka hän tietäisikin ja muistaisikin laulun nimen, on eri asia, miten tiedot realisoituvat varsinaisessa hakujärjestelmässä ja vastaavatko saadut tulokset millään tapaa tiedonhakijan tarpeisiin.

Edellä esittämäni hahmotus kuvailun kerrostumista, prosesseista ja työkaluista saattaa hengästyttää niitä, jotka eivät kuvaile työkseen. Aika usein myös ammattilainen hämmentyy.

Esittelen muutaman tapauksen, joissa olen joutunut tietovirtojen viemäksi, pyörteiden yllättämäksi, mutta joista lopulta olen selvinnyt pinnalle. Esittelen myös kuvailijan työn moniulotteisuutta. Kaikki aikaisemmin tehty kuvailu- ja selvitystyö aineiston parissa, musiikintutkimus, musiikkielämä kokonaisuudessaan; koko yhteiskunta ylipäätään, jossa julkaisuja tuotetaan, vaikuttaa siihen, millaista musiikkia julkaistaan ja missä formaatissa, ja millaista siihen liittyvä tieto on, millä tapaa sitä välitetään.

Violan arkea

Kansansävelmän kansalaisuus – kuinkas sitten kävikään?

Lopetin panikoimisen ja ryhdyin selvittämään asiaa.

Viola-postia päivystäessäni jouduin vastaamaan itseäni kovasti kauhistuttaneeseen kysymykseen siitä, mikä on Suomessakin paljon laulatetun ukrainalaisen kansansävelmän ”Hiljainen tienoo” kansalaisuus. Kysyjä viittasi tuolloin aiheesta kuumana käytyyn kiistelyyn, ja näin jo silmissäni kuinka vastauksestani syntyy skandaalinkäryisiä lööppejä.  En voi matkustaa aikakoneella satoja vuosia taaksepäin havainnoimaan, mitä kansa missäkin laulaa saati suorittaa kenttätutkimusta laulujen synnystä ja levinneisyydestä juuri tämän laulun kohdalla. Lopetin panikoimisen ja ryhdyin selvittämään asiaa.

Musiikin ymmärtäminen teoksina on hyvin tavallista. Teosten tekijöiden maantieteellisen alkuperän perusteella musiikista oletetaan milloin mitäkin, ja oletukset perustuvat itse kenenkin ymmärrykseen ja tietämykseen. Kysymykseksi jää, millä tavoin yhdenkään kansanlaulun alkuperästä voisi todella varmistua? Sellaista keinoa ei ole ja kiistely on turhaa. Musiikki elää ihmisissä – ihmiset liikkuvat ja vaeltelevat yksin tai kansoina ympäriinsä. Yleisesti kansansävelmien voi näin ajatella kulkeutuneen, ja kulkevan, entisistä ja nykyisistä valtiorajoista riippumatta. Vaan mitä Hiljaisesta tienoosta selvisikään?

Fraasilla ”Hiljainen tienoo, hämyinen maa” alkava laulu tosiaan tunnetaan Suomessa laajalti ukrainalaisena kansanlauluna. Tämä virheellinen tieto on levinnyt vuosikymmenien ajan nuottijulkaisujen mukana. Kappale on kuitenkin Andrei Ešpain (1925–2015) säveltämä. Tuttu sävelmä soi elokuvan Krinitsy (Криницы) (Valko-Venäjä, 1964) lopussa. Venäjäksi laulu tunnetaan nimellä Pesnja o krinitsah (Песня о криницах), ja venäjänkielinen lyriikka laulussa on Vladimir Karpenkon (1920–2005) ja Leonid Derbenjovin (1931–1995).

Suomenkielisen sanoituksen laululle on laatinut Lahdessa vaikuttanut musiikinopettaja, kuoronjohtaja Paavo Kiiski (1942–2022). Laulun suomenkielinen versio ei varsinaisesti ole käännös venäjän kielestä, vaikka laulun lyriikat sekä venäjäksi että suomeksi sisältävät luontokuvausta.

Laulu on edelleen diskanttikuorojen ja laulajien suosimaa ohjelmistoa, ja ainakin videopalvelu Youtube.comissa on laulusta useita esitystallenteita myös viime vuosilta. Venäjänkielisten esitysten yhteydessä laulun tekijäksi mainitaan säännönmukaisesti Andrei Ešpai (esim. муз. А. Эшпай) ja sanoittajaksikin usein Vladimir Karpenko (esim. сл. В. Карпенко).

Kansallisdiskografiassa tapausta on selvitetty ennenkin: laulu on kymmenillä suomalaisilla tallenteilla. Suomeen laulu on kulkeutunut kuorotoiminnan myötä.

Helpotuksekseni laulusta löytyi Violasta mainiosti tietoa, ja jo aikaisemmin tehdyn selvitystyön perusteella pystyin vastaamaan laulusta kysyneelle edellä esitetysti.

Tämä tapaus ei varmasti ole ainutlaatuinen, ja sen myötä heräsin kysymään, mitä ja miten tiedämme musiikista? En minä eikä kukaan mukaan voi väittää, etteikö Andrei Ešpai olisi koskaan ikinä kuullut yhtään ainoaa ukrainalaista kansanlaulua Neuvostoliitossa tai jossain muualla.

Musiikkiaineiston kuvailu järjestelmällisesti formaattien, standardien, ohjeistusten ja linjausten mukaisesti ei vielä takaa, että kaikki metatiedot ovat oikein. Tietysti siihen pyritään, ja mahdollisuuksien mukaan havaittuja virheitä oikaistaan. Tällaisessa tapauksessa, jossa virheellinen tieto on pitkin Suomea vanhoissa painetuissa nuoteissa, kiistely ”laulun kansallisuudesta” ei enää kummeksuta. Tieto pystytään oikaisemaan Violan metatietoihin, mutta tästä tiedottamiseen ei ole minkäänlaisia resursseja. Pitäisikö ollakaan? Kysyvälle kyllä vastataan, jos on tietoa, millä vastata.

”Onko nuottia? Sainkin sen jo, näyttäisi olevan kierrevihosta”

Puuttuu kansalliskokoelmasta.

Yksittäisen laulun nuotin olemassaolon selvittäminen ilman täsmällisiä tekijä- ja kustannustietoja vaatii lannistumatonta asennetta ammattilaiseltakin. Tiedonhakuun on ryhdyttävä vajavaisilla tiedoilla, vaikka ei tiedä, etsiikö sellaista, mitä ei ole olemassakaan.

Tuloksellisen tiedonhaun jälkeen voi aina ihmetellä ja viisastella, miksi hain noin vaikeasti, kun olisin voinut toimia suoraviivaisemmin. Yleensä jälkeenpäin omat tiedonhakuprosessit vaikuttavat ainakin itsestäni monesti turhan kiemuraisilta. Pitäisi tosiaan jaksaa muistaa, että tuossa hakuvaiheessa ei kerta kaikkiaan vielä tiedä sitä, mitä tietää sitten, kun haku jo tuottaa relevanttia tulosta. Useita johtolangan pätkiä on jo analysoitu ja hylätty tai hyväksytty jatkokäyttöön.

Alaotsikon kysymyksen esittäjä kertoi etsimänsä laulun nimeksi ”Sinisilmä tyttönen”. Kysytty laulu ei löytynyt ensimmäisillä hauilla, enkä tunnistanut laulua enkä sen mahdollisia tekijöitä asiakkaan antamien vihjeiden perusteella. Vei aikansa, ennen kuin ymmärsin että Aapo Tuomen 1950-luvulla ilmestynyt jenkka Sinisilmä tyttö, ei ollut sitä, mitä asiakas kaipasi. Ei, vaikka jenkan yhtenäistetty nimeke on Sinisilmä-tyttöseni. Olin harhaanjohdettu, mutta jokaisen kuvailijan perusominaisuus eli sinnikkyys auttoi eteenpäin.

Kaikki metatiedot voivat olla avuksi myös siis silloin, kun ei tarkkaan vielä tiedä, mitä etsii, ja vasta poissulkee, mitä ei todennäköisesti ainakaan etsi.

Oikeammille jäljille auttoivat nuottitietueeseen kirjatut laulun alkusanat ”Sinisilmätyttöseni vallaton”. Ne eivät täsmää Youtube.com-palvelussa kuunnellun laulun Sinisilmätyttöni epäselvinä artikuloituihin alkusanoihin. Youtubessa laulun esittävät Timo ja Seppo, joiden tallennetuotantoon nuotin kysyjä viittasi Kansalliskirjaston hakupalvelussa. Levyn kappale on kirjattu muotoon Sinisilmä tyttöni.

Hain ja löysin varmistuksen laulun tekijästä, Seppo Nissilästä, tällä kertaa Äänitearkiston levytietokannan avulla (Fenno.fi). Esittäjäksi on merkitty Timo Uusitalo, ja laulun nimi on muodossa Sinisilmätyttöni. Vielä joidenkin hakujen jälkeen pääsin oikean nuottikokoelman jäljille. Se on julkaistu vuonna 1999.

Dramaattiset käänteet eivät loppuneet tähän. Paljastui, että nuottijulkaisu Lauluja Lapista: lauluja ja sävellyksiä Lapin innoittamana puuttuu Violan nuottikokoelmasta. Kun pääsin vihdoin vastaamaan asiakkaan kysymykseen ja toivoin olevani avuksi, sain nopean ja lyhyen, mutta en missään nimessä tylyn, vastauksen: ”Sinisilmätyttöni nuotti on löytynyt”. Viestin liitteenä oli tuo skannattu nuotti, jonka selkämyksessä oli muovikierteet.

Koska Violan kokoelmassa oli todettu puute, en voinut tehdä mitään asiakkaan skannaaman ja minulle lähettämän nuotin alkuperän selvittämiseksi. Vaihdoimme viestejä vielä siitä, että kappaletta on esittänyt ainakin Lasse Hoikka ja Souvarit. Kysyjä aprikoi: ”Souvareiden vihkot on yleisesti olleet niitattuja”.

Kaiken pyörityksen jälkeen oloni oli hieman hölmistynyt. Kaiken tiedonhaun lopputulema olikin havainto Violasta puuttuvasta julkaisusta ja päässäni junnaamaan jäänyt vauhdikas veto. Lisäksi asiakas oli saanut ongelmansa ratkaistua tyydyttävästi omin päin, vaikka peilaili sitä omaan kokemusperäiseen tietoonsa – arvioi saamaansa tiedostoa kriittisesti.

Oli mukavaa, että kysyjä kuitenkin kiitti avuliaisuudesta. Syntyi tunne, että työni ei mennyt hukkaan. Tyttö, tyttöseni, tyttönen, tyttöni, ja onko sillä yhteen vai erikseen vai väliviivalla kirjoituksellakaan niin väliä…

No kyllä on, miettii kuvailija, ja kirjaa tietueeseen tiedon ”Puuttuu kansalliskokoelmasta”.

Yleltä konvertoitua Bachia

…kenttään 245 kirjataan päänimeke, …

Violassa tehdään primäärikuvailua, tällöin kuvailu aloitetaan tietueen luomisesta. Toimintaympäristö on kirjastojen yhteinen metatietovaranto Melinda. Musiikkiaineiston metatietoja ostetaan myös Yleltä. Yleltä konvertoidut tietueet yhdistetään aineistoon saapumisvalvonnassa. Violan kuvailijan tehtäväksi jää tarkistaa ja täydentää tietueen tietoja. Joskus tietueessa on sinänsä oikeita tietoja, mutta niiden muoto ei ole Violan kuvailuohjeen mukainen. Erityisesti taidemusiikkiaineiston metatiedoissa on yleensä paljon korjattavaa, poistettavaa ja kirjattavaa.

Esittelen tapauksen, jossa tiedot olivat osakohteittain tavallaan oikein mutta eivät ohjeen mukaisia. Yhtenäistettyjen nimikkeiden luomisessa ohjeluettelot olivat jälleen suureksi avuksi.

CD-tallenteella on yhden muusikon soittamaa pianomusiikkia. Osakohteita eli tässä tapauksessa sävellettyjä teoksia on levyllä yhteensä 11. Joissakin teoksissa on monia osia, joten raitoja levyllä on 15. Tiedot teoksista on painettu levyn pahvikotelon takakanteen eikä aineistossa ole erillistä tekstiliitettä. Osa osakohteista, teoksista, on yksittäisiä poimintoja isommasta kokonaisuudesta, kuten viisi erillistä preludin ja fuugan muodostamaa osaa Johann Sebastian Bachin Das wohltemperierte Clavierista. Tämä ei tosin käy suoraan ilmi levyn takakannen tiedoista, sillä siinä nämä J.S.Bachin viisi sävellystä on merkitty vain lyhenteellä DWK I, jota seuraa maininta preludista, fuugasta ja sävellajista, englanniksi.

Levylle tallennettu neljäs raita on osakohteen tietueen kentässä 245 Nimeke- ja vastuullisuusmerkintö kirjattu yhteen osakenttään pötköön muodossa Wohltemperierte Klavier 1, Das: Preludi ja fuuga n:o 2.

Tämä ei vastaa Violan nykyistä ohjeistusta, jonka mukaan kenttään 245 kirjataan päänimeke, joka ”muodostaa kuvailun kohteena olevan manifestaation tunnistamiseen tarvittavat tiedot”. Tässä tapauksessa korjasin kentän sisällön vastaamaan takakannen tietoja: DWK I Prelude and Fugue c-minor. Tämän lisäksi tietueeseen oli tietenkin luotava yhtenäistetty nimeke, ja siihen tarvittiin neljä osakenttää: ” |a Das Wohltemperierte Klavier, |n BWV846-893.  |n BWV847, |p c-molli”.

Tässä tapauksessa käytin tietojen hakuun ja oikeaksi todentamiseen Violan tietokannan lisäksi Heikki Poroilan ohjeluetteloa, ja kuuntelin raidan Wolfgang Schmiederin luoman Bachin teosluettelon (Thematisch-systematisches Verzeichnis der musikalischen Werke von Johann Sebastian Bach: Bach-Werke-Verzeichnis (BWV)) kera.

Ihmisillä on väliä – ihmisten äly välähtää, vaikka joskus hitaasti

… aikalaisilta on aina hyvä kysyä.

Selvitettävien asioiden spektri ja soveltamisen määrä musiikkiaineiston kuvailutyössä voi yllättää. Kuvailu on kokemukseni perusteella hyvin harvoin pelkkää mekaanista tietojen jäljentämistä aineistosta tietueeseen. Tiedot voivat olla väärin tai niissä on harhaanjohtavia kirjoitusvirheitä, aineiston tiedot eivät näytä täsmäävän tietueeseen aikaisemmin kirjattujen tietojen kanssa, jokin olennainen osio tietueesta puuttuu… Tilanteita on monenlaisia, ja ne on osattava huomata.

Myös ajallisten kerrostumien hahmottaminen koko yhteisessä tietovarannossa, Melindassa, on kuvailijalle tärkeä taito. Metatietojen tallentaminen olisi hyvin työlästä, jos aikaisemmin tehtyä työtä ei voisi hyödyntää ja joka kerta, jokaisen osakohdetietueen kohdalla, pitäisi aloittaa kuin tyhjästä koko kuvailu. Onneksi näin ei ole, karmiva ajatuskin.

Lopuksi haluan muistuttaa kaikille, mukaan lukien itseni, ihmisten arvosta. Ihmiset luovat tietoa ja ovat tiedonlähteitä. Viimeisin väläykseni tähän liittyen koskee tiedonhankintaa suoraan julkaisussa esiintyvältä muusikolta.

Kuvailin levyllistä ruotsin kielellä laulettua lastenmusiikkia. Jäljittäminen oli hankalaa. En tuntenut alkuperäistä laulua entuudestaan, en tiennyt sen nimeä enkä saanut näitä asioita millään keinolla selvitettyä. Aineistossa on tiedot vain säveltäjästä (Soili Perkiö) ja lauletun käännöstekstin eli RDA-termein ekspression sanoittajasta. Vasta turhautumisen kautta hoksasin jälleen sen parhaimman ja usein nopeimman tavan selvittää asia: kysyä suoraan asianomaiselta sähköpostitse. Sain vastauksen ja tärkeän tiedon, suomenkielisen laulun nimen Hui-sai-saa (vrt. Hopsansaa), alle tunnissa.

Tärkeä uutinen siis tähän väliin! Muusikot, säveltäjät, säveltaiteilijat ovat tavallisia kuolevaisia, joista elävät osaavat käyttää esimerkiksi sähköpostia. Vaikka heidän kannettavakseen on aseteltu jos jonkinmoista eteerisen romanttisen neron viittaa. Tästä huolimatta ja ehkä juuri siksi on tarpeellista muistaa monenlaisten yksityiskohtien tarkistamisen yhteydessä, että aikalaisilta on aina hyvä kysyä. Parhaimmillaan on kyse tehokkaasta tiedonhankinnasta.

Tiedonhankintakäyttäytymisen tutkimuksissa on osoitettu, että kollegat ja kanssaopiskelijat, siis kanssaihmiset, ovat useimmille mieluisimpia tietolähteitä: tuttuihin ja turvallisiin, luotettaviksi koettuihin ihmisiin tavataan luottaa myös tiedonlähteinä. Kriittisyys on kuitenkin aina paikallaan, ja annetun tiedon varmistamisesta on vastuussa jokainen itse. Kuvailija saa arvioida tietojen pitävyyttä työkseen.

Toivottavasti edellä esitetyt kolme esimerkkiä selvensivät, kuinka moniulotteista musiikinkuvailijan työ on. Jutusta pitäisi ainakin käydä kirkkaasti ilmi, miksi kaikki kuvailutyön parissa askaroivat tarkat, huolelliset ja kriittiset kollegat ansaitsevat arvostusta ja työlleen tunnustusta. He kun ovat tottuneet ratkaisemaan metatietojen tallennuksen yhteydessä pulpahtavia pulmia. Vailla heidän ammattitaitoaan (musiikin) tiedonhaku olisi nykyistä paljon sameampaa – onnistuisiko ollenkaan?

Kiitän tietoasiantuntija Tapani Moisiota kommenteista.

Lähteet

Musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä (Muusa): https://www.kiwi.fi/display/muusa

Kansalliskirjaston hakupalvelu https://kansalliskirjasto.finna.fi/

Valssit, nuotit 1920-luvulta Violassa https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter[]=~format_ext_str_mv%3A”0%2FMusicalScore%2F”&filter[]=~collection%3A”VIO”&filter[]=~main_date_str%3A”1920″&filter[]=~genre_facet%3A”Valssit”&hiddenFilters[]=building%3A”0%2FNLF%2F”&hiddenFilters[]=-building%3A”1%2FNLF%2Farto%2F”&lookfor=piano&type=AllFields

Viola https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/viola-suomen-kansallisdiskografia

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Content/kokoelmatietoa#viola

Kirjoittaja

Heli Aalto, kirjastosihteeri
Kansalliskirjasto
Kansallisbibliografiapalvelut
PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto

[email protected]