Yleiskatsaus pysyviin tunnisteisiin

Juha Hakala
Kansalliskirjasto

Tämän artikkelin pysyvä tunniste on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201012143109

Artikkeli on lyhennelmä alun perin englanniksi ilmestyneestä artikkelista, joka on kokonaisuudessan luettavissa julkaisussa Technology Watch Report »

 

Johdanto

Bibliografiset tunnukset, kuten ISBN ja ISSN, ovat olleet käytössä 1970-luvulta lähtien. Verkossa tapahtuvan sähköisen julkaisemisen nopea kasvu toi suuren haasteen monille perinteisille tunnistejärjestelmille – esimerkiksi laajuuteen ja rakenteisuuteen liittyviä kysymyksiä on yritetty ratkoa monin tavoin, mutta on yhä ennenaikaista väittää, että tiedämme tarkoin, miten perinteisiä tunnisteita voi käyttää verkossa.

Yksi suurimmista muutoksista, jonka digitaalinen julkaiseminen on tuonut, on teostunnisteiden kehitys (teos käsitettynä FRBR-mallin mukaisesti). ISTC, International Standard Text Code [1] on tunniste tekstimuotoisille teoksille ja niiden eri ekspressioille, kuten Joycen Ulysses ja siitä tehnyt erikieliset käännökset. ISBN-tunnusta, International Standard Book Number [2], voidaan käyttää tunnistamaan näiden teosten ja ekspressioiden manifestaatioita, kuten esimerkiksi englanninkielisen tekstin PDF-versiota. Verkkojulkaisemisessa olemme yleensä tekemisissä manifestaatioiden kanssa, mutta pysyvien tunnisteiden (Persistent identifiers, PI) järjestelmien pitäisi kattaa myös teokset, koska näin niiden avulla voidaan kätevästi linkittää manifestaatioita yhteen.

Perinteiset tunnisteet, kuten ISBN, eivät ole sellaisenaan toimivia verkossa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että selaimet eivät tulkitse eivätkä tule koskaan tulkitsemaan merkkijonoa ”ISBN 951-45-9942-X” hyperlinkiksi, kun taas pysyvä tunniste, joka sisältää tämän ISBN-tunnuksen, on hyperlinkki kun se ilmaistaan HTTP URIna. Toisin kuin monet muut URIt http://urn.fi/URN:ISBN:951-45-9942-X on pysyvä linkki kyseiseen aineistoon.

Pysyvillä tunnisteilla on useita tehtäviä, mutta tärkeimmät niistä lienevät ne, jotka mahdollistavat perinteisten tunnisteiden toimimisen verkossa ja tarjoavat pysyvän linkin aineistoon. Pysyvää tunnistetta käyttämällä tiedonhakija voi varmistaa saavansa halutun teoksen, vaikka sen fyysinen sijaintipaikka olisi muuttunut. Käytännössä pysyvä tunniste on linkitettävä ajantasaiseen paikannuspalveluun/-palveluihin, joka puolestaan mahdollistaa pääsyn aineiston fyysiseen manifestaatioon tai manifestaatioihin.

Ennen kun jatkamme pitemmälle, on tarpeen selventää, mitä tarkoitamme pysyvyydellä. Kun on kyse sähköisistä aineistoista ja internetistä, tämä termi ei ole itsestään selvä. ARK-järjestelmän pääkehittäjä John Kunze on esittänyt DCCn pysyvien tunnisteiden työpajassa, että pysyvyys tarkottaisi yksinkerteisesti sitä, että ”tunniste on voimassa riittävän kauan” [3]. On kuitenkin ehkä parempi sanoa, että

  • pysyvä tunniste tulisi antaa ainoastaan aineistoille, joita on tarkoitus säilyttää hyvin pitkään, useiden laitteisto- ja ohjelmistosukupolvien päähän
  • pysyvän tunnisteen ja sen mahdollistaman palvelun pitäisi olla ainakin yhtä pysyvä kuin sen avulla tunnistettu aineisto. Aineistoon voi kohdistua useita migraatioita ja vanhentunut versio/versiot eivät ehkä enää ole saatavilla tai käyttökelpoisia. Jos käyttäjällä on vanhan manifestaation pysyvä tunniste, hänet pitäisi ohjata edelleen aineiston viimeisimpään saatavilla olevaan versioon tai sitten teostason metadataan, jonka avulla hän voi mahdollisesti hankkia teoksen jossain muussa muodossa, esimerkiksi painettuna.

Pysyvien tunnisteiden (PI) järjestelmiä

Ensimmäiset pysyvien tunnisteiden järjestelmät luotiin jo 1990-luvun puolessa välissä, pian sen jälkeen kun itse Internet (ja vaihtuvien verkko-osoitteiden ongelma) oli syntynyt. Pysyvistä tunnisteista on vuosien kuluessa kirjoitettu hyviä yleiskatsauksia, joista täydellisin on Hilsen ja Kothen Implementing persistent identifiers [4]. Silti yhä vielä on jonkin verran epäselvyyttä esimerkiksi perinteisten ja pysyvien tunnisteiden samoin kuin cool URIen ja pysyvien tunnisteiden suhteista. Tässä katsauksessa pyritään selvittämään näitä ja muutamia muitakin pysyviin tunnisteisiin liittyviä kysymyksiä.

Tärkeimmät pysyvien tunnisteiden järjestelmät ovat, aikajärjestyksessä:

  • Handle, 1994
  • Persistent URL (PURL), 1995
  • Uniform Resource Name (URN), 1997
  • Archival Resource Keys (ARK), 2001
  • Extensible Resource Identifier (XRI), 2005

Näiden järjestelmien organisatoriset taustat ovat hyvin erilaiset. URN-tunnisteet on kehittänyt Internet Engineering Task Forcen, IETFn, alainen [5] Uniform Resource Names -työryhmä [6], joka lopetti toimintansa vuonna 2002. Tiedoksi niille, jotka ovat kiinnostuneita pysyvien tunnisteiden ja erityisesti URNn historiasta, mainittakoon että osa työryhmän arkistosta sisältyy edelleen nykyisen URN-postituslistan arkistoon [7].

Hollannin Maastrichtissa heinäkuussa 2010 pidetyn IETF 78 -konferenssin yhteydessä pidettiin URN-aiheinen Birds of a Feather -kokous. Sen tarkoituksena oli arvioida URN-työryhmän uudelleenkäynnistämisen tarvetta – päätös oli myönteinen. Kolme URN-tunnisteisiin liittyvää RFCtä (Request for Comments) on nyt jo uudistettu ja julkaistu Internet-standardiluonnoksina, nimittäin URN-tunnuksen rakenne [9] sekä ISBN- [10] ja NBN- [11] tunnusavaruuksien määrittelyt. Nämä tekstit tullaan julkaiseman uudestaan kunhan IETF:n URNBIS-työryhmä on aloittanut työskentelynsä.

Myös ARKilla ja Handlellä on suora yhteys IETFään. Vaikka IETF ei pannutkaan työtä alulle, näiden järjestelmien kehittäjät (ARKin osalta, California Digital Library [12] ja John Kunze, sekä Handlen osalta the Corporation for National Research Initiatives [13]), päättivät tehdä niistä Internet-standardeja tai ainakin julkaista ne tiedoksi RFCnä. CNRI on jo julkaissut tiedoksi RFCt 3650 [14], 3651 [15] and 3652 [16] marraskuussa 2003. Niissä kuvataan Handle-järjestelmä pääpiirteissään sekä määritellään Handle-palvelu ja protokollan versio 2.1, mutta ne eivät ole (Internet) standardeja. ARK-määritys julkaistiin Internet-draftina jo vuonna 2002, ja siitä oli marraskuuhun 2010 mennessä julkaistu jo 15 versiota, joista viimeisin [17] vanheni jo kaksi vuotta sitten, marraskuussa 2008. Uusia versioita ei ole tullut sen jälkeen ja on epäselvää, tuleeko tästä tunnisteesta milloinkaan varsinaista Internet- tai muutakaan standardia.

PURL-tunnisteet (Persistent URLs [18, 19]) kehitettiin Online Computer Library Centerissä, OCLCssä [20]. Alkuperäisessä PURL toolkitissä näkyi selvästi OCLCn läheinen yhteistyö IETFn URI-työryhmien kanssa. Seuraavat versiot, jotka on kehittänyt Zepheira [21], ovat puolestaan hyötyneet tämän yrityksen osallistumisesta W3Cn työhön. Mutta OCLC ei ole koskaan pyrkinyt standardoimaan PURLia IETFssä eikä muuallakaan. Tästä syystä PURL, toisin kuin useimmat muut pysyvät tunnisteet, on ja tulee edelleenkin varmasti olemaan puhtaasti tekninen ratkaisu.

XRI-tunnisteen on kehittänyt OASIS, the Organization for the Advancement of Structured Information Standards [22]. Sen tarkoituksena oli tarjota standardoitu tapa tunnistaa mikä tahansa aineisto sen fyysisestä manifestaatiosta riippumatta. Jos manifestaatioita ei ole lainkaan, XRI toimii teostasolla. XRI on saanut vahvoja vaikutteita IRI-tunnisteista, Internationalized Resource Identifiers [23], joka on IETFn hanke.

Yhteenvetona todettakoon, että kun useimmat perinteiset tunnisteet on kehitetty ISOn suojissa, useimmat pysyvät tunnisteet ovat tavalla tai toisella yhteydessä IETFään. Tähän on aivan ilmeinen syy: jo määrityksensä mukaisesti pysyvien tunnisteiden pitää toimia verkossa, ja IETF on avainasemassa Internet-standardoinnissa. URN-tunnukset on kehitetty IETFn omasta aloitteesta. Vaikka tämä ei olekaan estänyt muita hankkeita julkaisemasta RFC-luonnoksia, saattaa hyvinkin käydä niin, että URNllä on parhaat mahdollisuudet tulla vahvistetuksi Internet standardiksi.

Seuraavassa käsitellään pysyvien tunnistejärjestelmien teknisiä piirteitä. On huomattava, että tässä yleiskatsauksessa ei evaluoida näitä järjestelmiä, eikä myöskään pyritä asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. Kaikkia esiteltyjä tunnisteita (poikkeuksena XRI) on jo jaeltu miljoonia kappaleita. Näin ollen voinemme olettaa, että nämä järjestelmät ovat itsessään pysyviä, ja tulevat olemaan käytössä vielä pitkään. Mutta edes pysyvien tunnisteiden ei kuitenkaan voi taata elävän vuosikymmeniä, vuosadoista puhumattakaan. Ongelmia saattaa ilmetä hyvinkin pian; jo nyt tunnetaan muun muassa esimerkkejä DOI-tunnisteista, jotka ovat lakanneet toimimasta sen jälkeen kun lehti on vaihtanut kustantajaa. Uusi kustantaja on antanut lehdelle oman DOI-tunnisteensa, jota ei ole linkitetty aikaisempaan.

Jotkut aiemmista pysyviä tunnisteita käsittelevistä artikkeleista ovat sekoittaneet järjestelmät ja niihin perustuvat sovellukset. Esimerkiksi Digital Object Identifier (DOI) ei ole mukana listalla, koska se ei ole itsenäinen järjestelmä vaan Handle-järjestelmään perustuva sovellus. Myöskään National Bibliography Number eikä Life Science Identifiers -tunnisteita [24] ei ole otettu mukaan, koska ne ovat URN-tunnuksen nimiavaruuksia.

Jotkut laskevat mukaan myös OpenURLn, mutta sekään ei ole itsessään (pysyvä) tunniste, vaikka se sellaisen saattaakin sisältää muun metatiedon joukossa.

Cool URIa [25, 26] ja IRI -tunnisteita, jotka ovat URIen laajennuksia, ei myöskään käsitellä tässä, koska ne perustuvat näkemykseen, että URNn kaltaisia pysyviä tunnisteita ei tarvita lainkaan. Niiden puolestapuhujat väittävät, että DNS-nimipalvelun avulla URLstä voidaan tehdä vaikka kuinka pysyvä. Pysyviin tunnisteisiin keskittyvässä artikkelissa on hyvä analysoida tätä väitettä hiukan tarkemmin.

Nicholas [27] on sitä mieltä, että URI-tunnisteita voidaan käyttää pysyvinä tunnisteina jos niitä on asianmukaisesti hallinnoitu. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että ihmiset vetävät tästä johtopäätöksiä, jotka eivät varsinaisesti liity URIen käyttöön tunnisteina.
Nicholas huomauttaa, että cool URIen taustalla on nimenomaan ajatus HTTP URIsta tunnisteena. Kuitenkin yksinkertaisinkin vertailu cool URIen ja perinteisten tunnisteiden välillä paljastaa monia perustavanlaatuisia eroja. Esimerkiksi ISBN-tunnusten jakelua ohjaa tarkasti ISBN-standardi ja siihen liittyvä dokumentaatio ja sen tekee useimmiten hyvin koulutettu asiantuntija. Kun ISBN on kerran annettu, sitä ei voi koskaan enää antaa toiselle kirjalle, eikä tunnus itse muutu mitenkään. URIn voi puolestaan antaa kuka tahansa mille tahansa haluamalleen kohteelle, ja intellektuaalinen sisältö esimerkiksi verkko-osoitteessa http://www.w3.org/ voi muuttua – ja hyvin luultavasti muuttuukin varsin usein. Se voi lisäksi olla tarjolla useissa muissakin osoitteissa. Cool URIt eivät pysty seuraamaan tällaisten verkkosivujen muutoksia eivätkä ohjaamaan tiedonhakijaa juuri siihen versioon, joka häntä kiinnostaa. Tämä ei ehkä ole ongelma W3Clle, mutta kylläkin esimerkiksi kansalliskirjastoille, jotka ylläpitävät sivuhistorioita verkkoarkistoissaan (ja joilla on mahdollisuus käyttää URN- tai muita pysyviä tunnisteita identifioimaan yksittäiset verkkosivut ja niihin liittyvät tiedostot).

Jos järjestelmä sallii kenen tahansa luoda pysyviä tunnisteita, on todennäköistä että järjestelmän kehittäjillä ei ole ollut mielessä kovin pitkä aikajakso. On olemassa laaja yhteisymmärrys siitä, että aineiston (ja siihen viittaavien linkkien) pysyvyys on ensisijaisesti hallinnollinen kysymys. Dokumentti ja linkki, joita ylläpitää vain yksi ihminen, ei voi elää kauemmin kuin kyseinen henkilö, ja näin ollen cool URI -tyyppinen yksinkertainen infrastruktuuri ei myöskään voi olla sen pitkäikäisempi. Mutta kansalliskirjastot pystyvät säilyttämään digitaalisia julkaisuja kauemmin kuin muut organisaatiot, ja niillä on siihen myös lakisääteinen velvoite. Samalla tavoin kansallisarkistot säilyttävät digitaaliset hallinnolliset dokumentit käyttökelpoisina tulevia polvia varten. Nämä organisaatiot tulevat myös rakentamaan täysimittaisia pitkäaikaissäilytysjärjestelmiä, jotka tarvitsevat enemmän toiminnallisuuksia kuin mitä esimerkiksi cool URIt pystyvät tarjoamaan.

Pysyvien tunnisteiden järjestelmät eroavat toisistaan palveluidensa suhteen. Toiset niistä ovat, ainakin teoriassa, kykeneviä tarjoamaan niitä suuremman valikoiman kuin toiset. Käytännössä nämä erot voivat tosin olla vähäisempiä kuin paperilla, koska joitakin esim. URN-järjestelmän piirteitä ei ole koskaan implementoitu.

Yleinen puheenaihe keskusteltaessa pysyvistä tunnisteista on riippumattomuus protokollista. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kiinteästi HTPPstä riippuvaiset järjestelmät säilyvät, koska HTTP itse ei koskaan katoa, tai ainakin siinä tapauksessa on jo kehitetty kiertotie. Pessimistit taas uskovat, että kun aikaa on kulunut tarpeeksi, muutokset ovat jo niin perusteellisia, ettei mikään nykyinen tekninen alusta, mukaan lukien tiedonsiirtoprotokollat, voi säilyä. Menee varmaankin vielä jonkin aikaa ennen kun ihmiskunta tietää miten kävi, mutta sillä välin voidaan pelata varman päälle valitsemalla protokollista riippumaton tunnistejärjestelmä.

Pysyvät tunnisteet ja standardointi

Vaikka toisin väitetäänkin [28], ei ole olemassa yhtään täysin standardoitua pysyvien tunnisteiden järjestelmää. Esimerkiksi Handle-järjestelmää on kuvattu kolmessa tiedottavassa RFCsssä [14, 15, 16], mutta olisi virhe pitää niitä standardeina. Ne ovat vain ohjeellisia dokumentteja ja toistaiseksi ei ole vielä laadittu yhtään Handleen liittyvää IETF standardia.

DOIn rakenne on määritelty amerikkalaisessa kansallisessa standardissa [29], joka on ollut lähtökohtana myös lähiaikoina julkaistavalle ISO-standardille – siihen tosin on tehty hyvin suuria muutoksia. DOIn käyttämää, Handleen perustuvaa teknistä alustaa ei kuitenkaan tulla ISOssa standardoimaan ainakaan lähivuosina.

Myös URN-järjestelmää kuvaavat RFCt ovat vain tiedottavia tai kokeellisia. Edellisiin kuuluu URN-tunnuksen rakenteen määrittelevä RFC 2141 [30]. Se on peräisi jo vuodelta 1997, mutta PersID initiative [31] on uudistamassa sitä, samoin kuin URN-nimiavaruuksien rekisteröintiä ISBN ja NBN-tunnuksille. Tarkoituksena on saattaa yhteistyössä IETF:n URNBIS-työryhmän kanssa kaikki URNiin liittyvät RFCt ajan tasalle ja Internet standardeiksi. Tämä jälkeen on mahdollista standardoida ne myös ISOssa, jos asiaan on kiinnostusta.

Käytännön kokemukset Handle/DOI- ja URN-tunnusten standardoinnista osoittaa, että pysyvien tunnisteiden kohdalla se ei ole helppoa. ARK ei liioin ole tästä poikkeus. PURLia ei ole edes yritetty standardoida.

Pysyvät ja perinteiset tunnisteet

Pysyvien ja perinteisten tunnisteiden suhde on jokseenkin monimutkainen, koska useimmilla pysyvien tunnisteiden järjestelmillä on kaksinainen luonne. Jokainen pysyvä tunniste määrittelee sekä linkitys- että hakumekanismin, mukaan lukien joukon palveluita sekä ihmisiä että koneita varten. Tämä toiminnallisuus mahdollistaa perinteisten tunnisteiden toimivuuden ja näin täydentää niitä hyödyllisellä tavalla.

Pysyvät tunnisteet voivat myös kilpailla perinteisten kanssa, koska lähes kaikki niistä (URN on ainoa poikkeus) ovat myös tunnistejärjestelmiä. Kirjalle on mahdollista antaa ARK ja käyttää sitä pysyvänä tunnisteena ISBNn sijasta (on eri asia, onko tässä mitään järkeä).

Tähän potentiaaliseen konfliktiin on ollut kolme erilaista lähestymistapaa. PURL, ARK ja XRI yksinkertaisesti ohittavat sen kokonaan – käyttäjä saa päättää, mikä on järkevää. Toisaalta ISOn luonnosversiossa DOI-standardiksi tehdään selväksi, että jos aineistolla on jo olemassa perinteinen standarditunniste, silloin sitä on käytettävä osana DOI- tunnistetta.

URNn kohdalla ratkaisu on sisällyttäminen: koko järjestelmä perustuu olemassa oleviin tunnistejärjestelmiin, niin että esim. sarjajulkaisut tunnistetaan ISSNn ja kirjat ISBNn avulla käyttäen niille tarkoitettuja URN-nimiavaruuksia. Tämä ei täysin poista päällekkäisyyden mahdollisuutta, koska jotkut nimiavaruudet (s.o. sellaiset joita voidaan käyttää osana URN-tunnusta) saattavat sallia käyttäjän ohittaa soveliaampi tunniste.

Perinteisten ja pysyvien tunnisteiden päällekkäisyydestä ei vielä ole koitunut käytännön ongelmia. Tämä mahdollisuus on kuitenkin otettava huomioon kun pysyvien tunnisteiden järjestelmiä standardoidaan. Kaikkia tunnistejärjestelmiä, niin perinteisiä kuin pysyviäkin, voidaan käyttää väärin, ja digitaaliset aineistot ovat erityisen monimutkaisia tunnistamisen kannalta. Mutta selkeät ohjeet soveltamisaloista auttavat käyttäjiä tässäkin.

Pysyvien tunnisteiden järjestelmät

Huolimatta perustavoitteidensa samankaltaisuudesta, pysyvien tunnisteiden järjestelmissä on suuria eroja. Järjestelmät (URN, DOI/Handle, ARK, PURL ja XRI) kuvataan yksityiskohtaisesti alkuperäisessä englanninkielisessä artikkelissa

ks. http://metadaten-twr.org/2010/10/13/persistent-identifiers-an-overview/ »

Yhteenveto

Vaikka pysyvien tunnisteiden järjestelmiä on ollut olemassa jo yli 15 vuotta, niitä ei vieläkään ymmärretä kunnolla eikä niiden hyödyistä verrattuna cool URI-tunnisteisiin ole yhteisymmärrystä.

Tämä epävarmuus johtuu kahdesta tekijästä. Ensinnäkään ei ole sovittu palveluista (paitsi pelkästä pysyvästä linkittämisestä) joihin pysyviä tunnisteita tulisi käyttää. Toiseksi, ei ole vakaata ja yhteistä teknistä alustaa (linkityspalvelua) niiden tarjoamiseen. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että WWW-selaimiin ei edelleenkään voi antaa URN-tunnusta sellaisenaan, vaan se on haettavat HTTP URI -muodossa, ja myös tallennettava dokumentteihin sellaisena. Tämä edellyttää muun muassa mahdollisten palveluparametrien tallentamista suoraan tunnisteeseen. Esimerkiksi eräässä URN-yhteisössä on tästä käyty mielenkiintoista keskustelua [32]. PersID-hankkeessa pyritään määrittelemään palveluiden tämäntyyppinen hyväksikäyttö siten että tarvittavat ominaisuudet kyetään määrittelemään uusiin URN-järjestelmään liittyviin Internet-standardeihin.

Pysyvien tunnisteiden kannattajana ihmettelen, voiko verkko-osoite olla riittävä tunniste, kun sama aineisto saattaa olla saatavana useissa eri osoitteissa ja kun aikojen kuluessa samassa osoitteessa voi sijaita useita eri aineistoja (tai niiden erilaisia versioita). Internet Archivesta löytyy hyviä esimerkkejä tästä. Elokuussa 2010 arkiston osoitteesta http://web.archive.org/web/*/http://www.w3.org löytyi lähes 2000 versiota W3Cn etusivusta (http://www.w3.org). Internet Archive on tietenkin todiste siitä, että jotkut URLt ovat pysyviä; W3Cn etusivun versio toukokuun 20. päivältä 2010 löytyy verkko-osoitteesta http://web.archive.org/web/20100520212308/http://www.w3.org/ niin kauan kun Internet Archive on olemassa. Käyttäjä ei kuitenkaan voi mitenkään tietää, onko hänen muualta kuin verkkoarkistosta saamansa URI pysyvä vai ei. Ellei se ole, voi olla hyvin vaikea löytää samalle dokumentille sellainen URI, joka on pysyvä. Pysyviä tunnisteita käytettäessä tällaista ongelmaa ei pitäisi syntyä.

Linkit

[1] http://www.istc-international.org/html/

[2] http://www.isbn-international.org/

[3] http://www.ariadne.ac.uk/issue44/dcc-pi-rpt/ Hunter, P.: DCC workshop on persistent identifiers. Ariadne Issue 44, July 2005.

[4] http://www.knaw.nl/ecpa/publ/pdf/2732.pdf, Hilse, H.-W. & Kothe, J.: Implementing persistent identifiers. 2006.

[5] http://www.ietf.org/

[6] http://datatracker.ietf.org/wg/urn/charter/

[7] http://www.ietf.org/mail-archive/web/urn/current/maillist.html

[8] http://www.ietf.org/proceedings/78/agenda/urnbis.txt

[9] http://tools.ietf.org/html/draft-ah-rfc2141bis-urn-02 Hoenes, A.: Uniform resource name (URN) syntax. Internet draft version 02. 2010.

[10] http://tools.ietf.org/html/draft-hakala-rfc3187bis-isbn-urn-00 Huttunen, M. et al.: Using International Standard Book Numbers as Uniform Resource Names. Internet draft version 00. 2010.

[11] http://tools.ietf.org/html/draft-hakala-rfc3188bis-nbn-urn-00 Hakala, J. & Hoenes, A.: Using National Bibliography Numbers as Uniform Resource Names. Internet draft version 00. 2010.

[12] http://www.cdlib.org/

[13] http://www.cnri.reston.va.us/

[14] http://www.ietf.org/rfc/rfc3650.txt Sun, S. et al.: Handle system overview. RFC 3650. 2003.

[15] http://www.ietf.org/rfc/rfc3651.txt Sun, S. et al.: Handle system namespace and service definition. RFC 3651. 2003.

[16] http://www.ietf.org/rfc/rfc3652.txt Sun, S. et al.: Handle system protocol (ver. 2.1) specification. RFC 3652. 2003. [This is the latest version of the Handle protocol]

[17] http://tools.ietf.org/html/draft-kunze-ark-15 Kunze, J. & Rodgers, R.: The ARK identifier scheme.

[18] http://sites.google.com/site/persistenturls/

[19] http://purl.org/docs/index.html

[20] http://www.oclc.org

[21] http://zepheira.com/

[22] http://www.oasis-open.org/home/index.php

[23] http://www.ietf.org/rfc/rfc3987.txt Duerst, M. & Suignard, M.: Internationalized Resource Identifiers (IRIs).

[24] http://wiki.tdwg.org/twiki/bin/view/GUID/LSID

[25] http://www.w3.org/Provider/Style/URI Berners-Lee, T.: Cool URIs don’t change

[26] http://www.w3.org/TR/cooluris/ Sauermann, L. et al.: Cool URIs for the Semantic Web

[27] http://www.ariadne.ac.uk/issue62/nicholas-et-al/ Nicholas, N. et al.: Abstract modelling of digital identifiers. Ariadne January 2010, Issue 62.

[28] http://www.ariadne.ac.uk/issue56/tonkin/ Tonkin, E.: Persistent identifiers: considering the options. Ariadne Issue 56 July 2008.

[29] http://www.doi.org/handbook_2000/appendix_1.html ANSI/NISO Z39.84-2005: Syntax for the Digital Object Identifier.

[30] http://www.ietf.org/rfc/rfc2141.txt Moats, R. URN Syntax. RFC 2141. 1997.

[31] http://www.persid.org

[32] http://www.hyam.net/blog/archives/325

Kirjoittajan yhteystiedot

Juha Hakala, erityisasiantuntija
Kansalliskirjasto
PL 15, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Sähköposti: juha.hakala (at) helsinki.fi