Internet historiantutkijan mahdollisuutena

Jaakko Suominen
Turun yliopisto

Tämän artikkelin pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200812182270

 

Juba Tuomolan Viivi ja Wagner -strippien sarjakuvasankari Viivi ilmaisi Helsingin Sanomissa 2.10.2008 huolensa kaiken katoamisesta digitaalisella aikakaudella. Saman huolen ovat jakaneet useat historioitsijat. Mitä jää tutkittavaksi tulevaisuuden historioitsijoille, jos digitaalisessa muodossa olevat aineistot aikojen saatossa häviävät tai muuttuvat lukukelvottomiksi?

Toistaiseksi huoli on ainakin osittain aiheeton, vaikka tutkijat itsekin söhlivät omien tiedostojensa varmuuskopioinnissa ja hukkailevat muistitikkujaan kadottaen tärkeitä hengentuotteitaan ikiajoiksi. Kaikesta huolimatta digitaalinen aineisto on osoittautunut yllättävän sinnikkääksi ainakin lyhyehköllä aikavälillä. Minäkin törmään jatkuvasti 1990-luvun puolivälissä jättämiini digitaalisiin jälkiin, joiden silloin oletin – ja toivoin – häviävän bittitaivaaseen parissa vuodessa.

Ja vaikka yksityinen kirjeenvaihto on paperimuodossa hiipunut, paperin kulutus ei ole osoittautunut hiipumisen merkkejä. Työpöytäni korkeat paperipinot osoittavat unelman paperittomasta toimistosta vielä kangastukseksi. Tulevaisuuden historioitsijoille jää siis varmasti paljon dokumentteja tutkittavaksi, vaikka hapokkaalle paperille tulostettu teksti ei kestäisikään lukukelpoisena yhtä pitkään kuin muinaiset savitaulut tai pergamentit.

Paperitulva on vain yksi, osin yllättäväkin seuraus, viime vuosikymmenten tietoteknistymisestä, kulttuurin ja yhteiskunnan digitalisoitumisesta. Samaten Internet-tietoverkon arkipäiväistyminen on ollut useilla tavoilla yhteydessä suomalaiseen elämänmuutokseen viimeisen viidentoista vuoden aikana. Tällä hetkellä jokainen saa tai joutuu nettiä käyttämään. Jos sitä ei käytä, valintaa joutuu selittelemään muille. Netittömyys voi vaikeuttaa arkisten askareiden hoitamista.

Se miten muutos on tapahtunut, ei ole kuitenkaan kaikilta osilta aivan selvää. Miksi netistä on tullut sellainen välttämättömyys kuin se on?

Tutkitaan nettiarkea

1990-luvulta lähtien virinnyt Internet-tutkimus on kohdistunut pitkälti yksittäisiin verkkotoimintatapoihin ja -kulttuureihin. Monesti tutkimuskohteet ovat olleet laajan käyttäjäkunnan näkökulmasta marginaalisia ja turhan utopistisia. Tutkimus on kohdistunut muutaman nörtin puuhasteluihin tai harhaisten tulevaisuudennäkyjen todisteluun. Toisaalta tutkijat ovat tehneet laajoja analyysejä käynnissä olevasta kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta ilman että tulkintoja olisi sidottu riittävän vahvaan empiiriseen tarkasteluun. Internetin historian tutkimuksissa on puolestaan tyypillisesti käsitelty Internetin ja sen edeltäjäverkkojen varhaisvaiheita 1960-luvulta 1990-luvun alkupuolelle. Lähihistorian ajanjakso 1990-luvun puolivälistä tähän päivään kaipaa edelleen myös historiantutkimuksellista ja syntetisoivaa lähestymistä. Tällöinhän se varsinainen netin popularisoituminen on tapahtunut.

Arkipäiväistymisen tutkijan aineisto on lähes rannaton meri. Internetin kulttuurihistorian tutkimuksessa voidaan käyttää hyvin monipuolista lähdeaineistoa, joka ei ole pelkästään digitaalista. Tutkija voi analysoida ja tarkastella muistitietoa, arkistoaineistoja, lehtiartikkeleita, laitteita ja niin edelleen.

Perinteisemmistä lähderyhmistä huolimatta Internet-historian tutkimuksessa ei voi tietenkään sivuuttaa Internetissä itsessään tuotettua, julkaistua ja välitettyä informaatiota sähköposteista Web-sivuihin ja -palveluihin ja jopa tietokoneohjelmiin. Jos tarkastellaan esimerkiksi verkkosivuja ja palveluja, oman haasteensa tutkimukselle aiheuttaa se, että osa sivustoista päivittyy jatkuvasti. Täten käsityksen saaminen tietyn hetken Internetin luonteesta, keskusteluista tai sisällöistä ei ole helppoa.

Käsityksen saaminen vaikkapa vuoden 1999 Internet-kulttuurista ei ole kuitenkaan mahdotonta. Useissa maissa on käynnissä projekteja, joiden puitteissa joko kaikista tai jollain tavalla rajatuista verkkopalveluista otetaan säännöllisiä ”pysäytyskuvia” arkistoitaviksi. Tällainen pysäyttäminen ei ole aivan yksinkertaista, mutta esimerkiksi minä olen käyttänyt säännöllisesti yhdysvaltalaista Internet Archive -palvelua. Sen avulla on ollut mahdollista tarkastella vaikkapa nettimainonnan muutosta tai sitä, miten suomalaisten kaupunkien nettipalvelutuotanto on muuttunut 1990-luvun puolivälistä tähän päivään.

Hajanaisen mutta hyödyllisen pysäytyskuvan jonkun tietyn hetken Internetistä tarjoavat myös sellaiset nettisivufossiilit, joiden päivittäminen on syystä tai toisesta jossain vaiheessa loppunut. Tällaisia sivuja netin tutkija löytää vaikkapa googlaamalla hakusanoilla ”last updated 1996”.

Netti kertoo vuosituhannen vaihteen elämästä

Internet-aineistoja ei luonnollisesti käytetä ainoastaan Internetin itsensä tutkimiseen. Kun ihmisten kommunikaatio tapahtuu yhä suuremmissa määrin netin kautta, käytännössä melkeinpä minkä tahansa 1990-luvun puolivälin jälkeisen ilmiön tutkija voi hyödyntää tallennettuja ja arkistoituja verkkosivustoja. Väittäisin jopa, että verkkosivustojen käyttäminen tutkimuksessa on lähes välttämätöntä. Tästä syystä systemaattista nettiaineistojen tallentamista ja arkistointia tarvitaan.

Systemaattisen tallennuksen lisäksi olisi tärkeää, että toteutetaan joihinkin erityistilanteisiin liittyviä tallennuksia. Erityistilanteita voisivat olla vaikka käänteentekevät kotimaiset tai ulkomaiset tapahtumat, suuret urheilukilpailut tai vaikkapa vaalit. Näitä erityiskeruita arkistointia hoitava instituutio voisi suunnitella yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Edellä mainittujen tilanteiden lisäksi huomion kohteena voisivat olla jotkin erityissisällöt, kuten netissä kiertävä PowerPoint-huumori, vihayhteisöihin liittyvä keskustelu tai käyttäjien tekemät Flash-animaatiot. Yhtä lailla suomalaisia käyttäjiä voisi pyytää lähettämään vapaaehtoisesti arkistoitavaksi kaikki jonkun tietyn päivän aikana lähettämänsä tai vastaanottamansa sähköposti- tai chat-viestit, joiden tutkimuskäyttöön olisi toki laadittavat selkeät pelisäännöt.

Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaine on aloittanut projektin, jonka puitteissa Internetin suomalaista lähihistoriaa tutkitaan. Tutkimuksen ensimmäisenä laajempana konkreettisena tuloksena on ensi vuonna valmistumassa Internetin kulttuurihistoriaa käsittelevä kirja, joka ei – ehkä yllättävää kyllä – ole sähkökirja tai verkkosivusto mutta jossa käsitellään tietoverkottumisen vaiheita kotimaisesta perspektiivistä viimeisen viidentoista vuoden ajanjaksoa painottaen. Varhaisten tietoverkkokokeilujen ja visioiden lisäksi kirjassa luodaan katsauksia muun muassa Internetin ja ajan, tiedon, tunteen ja leikillisyyden suhteisiin. Kirjan alkuperäislähdeaineisto on koottu vahvasti netin eri osa-alueita ja mahdollisuuksia sekä sähköisiä arkistoja hyödyntäen. Myöhempiä tutkimuksiaan ajatellen tutkijat odottavat innokkaina käyttöönsä niitä sähköisiä aineistoja, joita Kansalliskirjasto on tallentamassa ja arkistoimassa.

Verkkoaineistot tutkimuksen lähteenä ja kohteena: esimerkkejä (kirj. Riikka Turtiainen & Sari Östman)

Riikka Turtiaisen väitöskirjatutkimus käsittelee digitaalisen mediaurheilun kuluttamista. Hän osoittaa passiiviseksi miellettyjen penkkiurheilijoiden joukosta löytyvän lukuisia omia verkkosisältöjä tuottavia ja mediasisältöjä yhdisteleviä aktiivisia ja sosiaalisia toimijoita. Turtiaisen tutkimusaineisto koostuu aineistonkeruublogin välityksellä kerättyjen teemakirjoitusten, kyselyvastausten ja seurantapäiväkirjojen lisäksi esimerkiksi verkkopelin sisäisen keskustelualueen keskusteluviesteistä ja urheilun seuraajien lähettämistä nettivideoleikkeistä. Niin tutkimuksen kohde kuin aineistot ja menetelmätkin keskittyvät Internet-ympäristöön. Tämä virtuaaliurheilu YouTube-videoineen, fantasialiigapeleineen ja online-vedonlyönteineen onkin yksi esimerkki siitä, miten tietyn (verkko)ilmiön tutkimisen kautta voidaan rakentaa kuvaa digitaalisen kulttuurimme muutoksesta.

Sari Östman puolestaan hahmottelee väitöskirjassaan Internet-elämäjulkaisemisen kenttää. Käsitteellä hän tarkoittaa niitä moninaisia käytäntöjä ja toimintatapoja, joilla yhä useammat verkon käyttäjät tuovat arkisen elämänsä tai osia siitä julkiselle forumille muiden katsottavaksi, kommentoitavaksi ja koettavaksi. Östmanin verkkoaineistot ovat peräisin muun muassa teksti- ja videoblogeista, kotisivuilta, yhteisöpalveluprofiileista ja kuvagallerioista. Lisäksi hän kerää sekä julkaisijoiden että ei-julkaisijoiden teemakirjoituksia ja vastauksia suppeampiin kysymyksiin tutkimus- ja jatko-opintobloginsa välityksellä. Elämäjulkaiseminen on erityisesti digitaalisen kulttuurin ilmiö – 2000-luvun verkkoteknologia tarjoaa jokanaiselle ja -miehelle mahdollisuuden päättää itse, ilman välikäsiä, elämäntarinansa julkistamisesta.

 

Kirjoittajan yhteystiedot

Jaakko Suominen, FT , digitaalisen kulttuurin professori
Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos
E-mail: jaakko.suominen[at]utu.fi

Theme by Anders Norén