APC-maksut tulivat, nyt etsitään avoimen julkaisemisen hintalappua

Vilén T (2019). APC-maksut tulivat, nyt etsitään avoimen julkaisemisen hintalappua. Tietolinja, 2019(1). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019041912951

APC-maksu (article processing charge), avoimen julkaisemisen maksu (open access fee), kirjoittajamaksu (author fee). Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja vaikkei lapsi tässä tapauksessa aina olekaan erityisen hellitty, voidaan kaikkia mainittuja termejä käyttää viittaamaan artikkeleiden avoimesta julkaisemisesta perittyihin maksuihin.

Kaikki open access -kanavat eivät tietenkään peri kirjoittajamaksuja – itse asiassa valtaosa DOAJ:in (Directory of Open Access Journals) listatuista lehdistä mahdollistaa julkaisemisen ilmaiseksi – mutta tosiasia kuitenkin on, että useimmat kansainvälisesti arvostetut ja suomalaistenkin tutkijoiden suosimat avoimet ja hybridilehdet laskuttavat artikkeleiden julkaisemisesta tai avaamisesta summia, joita ei aina ole helppo mieltää kohtuullisiksi. Esimerkiksi Nature Communications (kokonaan avoin lehti) saattoi Open APC-palvelun mukaan vuonna 2017 periä yksittäisestä artikkelista keskimäärin noin 3900 euron suuruisen kirjoittajamaksun. Toisaalta esimerkiksi Scientific Reports ja PLOS One (kokonaan avoimia ns. megalehtiä) tyytyivät samana vuonna vajaan 1500 euron suuruiseen kirjoittajamaksuun, keskimääräisen APC-maksun ollessa 1727 kaikkien kokonaan avoimien lehtien osalta.

Hybridilehdistä puhuttaessa taas keskimääräiset APC-maksut liikkuivat vuonna 2017 reilun 2500 euron tienovilla samaisen Open APC:n mukaan; mutta tähänkin joukkoon mahtuu lehtiä, joissa yksittäisen artikkelin julkaisemisesta avoimena joutui pulittamaan 4000-5000 euroa. Esimerkin tarjoaa Elsevierin kustantama Molecular Cell -lehti, jossa julkaistun artikkelin avaaminen maksoi vuonna 2017 keskimäärin 4746 euroa.[1]

Puhutaan siis merkittävistä summista – keskikokoisen, tutkimusintensiivisen yliopiston kohdalla jo useista sadoista tuhansista euroista vuosittain, ja avoimen tieteellisen julkaisemisen yleistyessä entisestään summien voi odottaa vain kasvavan. Nurinkurista ja pidemmän päälle myös kestämätöntä on, että APC-maksujen lisäksi korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maksavat kustantajille edelleen myös nopeaan tahtiin nousseita tilausmaksuja päästäkseen lukemaan samoissa tiedelehdissä julkaistuja, mutta maksumuurin takana sijaitsevia aineistoja (nk. ”double dipping” -ongelma). Tilanne on tiedeyhteisön edun vastainen, ja FinELibin sekä sen ulkomaisten sisarkonsortioiden käymien neuvotteluiden keskeisenä tavoitteena onkin, että tiedelehtien tilausmaksut kattaisivat jatkossa myös avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksut.

Mihin kirjoittajamaksutietoja tarvitaan?

Edellä sanotun valossa on ongelmallista, ettei suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten maksamista kirjoittajamaksuista ja niiden kehityksestä ole toistaiseksi olemassa luotettavaa tietoa – vain valistuneita (ja osin jo vanhentuneita) arvauksia. Kirjoittajamaksuja on tosin alettu seurata useissa suomalaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, samalla kun osa organisaatioista on parhaillaan käynnistelemässä omaa seurantaansa. Herätys on siis jo tapahtunut, mutta tästä huolimatta keskustelu siitä, miten APC-maksuja voitaisiin monitoroida kansallisella tasolla, on Suomessa – toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa – vielä alkutekijöissään.[2]

Tässä kohden voi tietenkin kysyä: korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tietenkin keräävät (tai niiden kannattaisi kerätä) kirjoittajamaksutietoja omiin tarpeisiinsa, mutta mihin tarvitaan kansallisen tason seurantaa? Vastausta voi hahmotella esimerkiksi FinELib-konsortion käymien kustantajaneuvottelujen näkökulmasta. Mitä paremmin ymmärretään, kuinka paljon korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maksavat vuosittain isoille kansainvälisille kustantajille kirjoittajamaksuja, sitä paremmin voidaan arvioida nykyisten ja tulevien sopimusten kannattavuutta – ja sitä paremmin voidaan edistää siirtymistä nykyisestä tilausmaksupohjaisesta mallista nk. ”publish-and-read”-malliin.

FinELib-konsortion lisäksi kirjoittajamaksuja koskevan datan voi olettaa kiinnostavan myös tutkimusrahoittajia, joiden asettamat velvoitteet ovat kansainvälisesti katsoen olleet yksi syy siihen, että APC-maksujen seurantaa on ylipäätään ryhdytty kehittämään. On haluttu varmistua siitä, että on saatu sitä, mistä on maksettu; ja isojen, Wellcome Trustin tapaisten säätiöiden tapauksessa on maksettu juuri siitä, että säätiön varoilla rahoitettu tutkimus julkaistaan avoimena.

Vaikka Suomen Akatemia edellyttää jo nykyisellään avointa julkaisemista tukemiltaan hankkeilta, ei se kuitenkaan toistaiseksi ole asettanut tiukkoja, avoimeen julkaisemiseen ja sen kustannuksiin liittyviä raportointivelvoitteita suomalaisille korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. Jatkossa tilanne voi kuitenkin olla toinen, etenkin jos Plan S:n nimellä kulkeva aloite – johon Akatemiakin on näkyvästi sitoutunut – etenee suunnitellusti. Plan S:n keskeisenä tavoitteenahan on, että julkisella rahoituksella tuotetut julkaisut on saatettava välittömästi avoimiksi joko itse julkaisukanavan tai -alustan toimesta, ja että avoimuus on toteutettava kohtuullisin kustannuksin. Tämä tarkoittaa paitsi aikaisempaa tarkempaa avoimen julkaisemisen kustannusseurantaa, myös sitä, että Akatemian kaltaisten rahoittajien kustantamille APC-maksuille voitaisiin asettaa jatkossa jonkinlainen maksukatto.
Plan S illustration
Viimein voidaan todeta, että avoimen saatavuuden kustannusten parempi tuntemus olisi hyödyksi myös niin kutsutulle suurelle yleisölle, tutkijoita itseään unohtamatta. Jonkinlaisena haasteena näet on, että lisääntyneestä valistuksesta huolimatta tiedeyhteisön sisällä ei vieläkään ole täysin herätty siihen, kuinka paljon julkaisemisen kustannukset itse asiassa ovat nousseet – ja kuinka paljon isot kansainväliset kustantajat ovat voineet nostaa kirjoittajamaksuja, ilman että maksujen taso aina olisi missään mielekkäässä suhteessa artikkelin ”prosessoinnista” aiheutuneisiin todellisiin kustannuksiin tai puheena olevan lehden vaikuttavuuteen.

Valistus on kuitenkin vain osa ratkaisua, ja maksutietoja tehokkaammiksi ovat käytännössä osoittautuneet rahoittajien avoimelle julkaisemiselle asettamat velvoitteet ja maksukatot. Esimerkkejä voi etsiä vaikkapa Saksasta, jossa Deutsche Forschungsgemeinschaft (DFG) on asettunut näkyvästi tukemaan avointa julkaisemista, mutta rahoittaa vain kokonaan avoimissa lehdissä julkaistuja artikkeleita, joiden kirjoittajamaksu on korkeintaan 2000 euroa (ALV mukaan lukien). Linjauksen vaikutukset Saksan avoimen julkaisemisen käytänteisiin ovat selvästi nähtävillä: saksalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten Open APC-palveluun vuonna 2017 raportoimista yhteensä 4140 artikkeleista vain 110, toisin sanoen vain 2,7 %, oli julkaistu hybridilehdissä.

Haasteita – ja lisää haasteita

FinELib-palveluiden koordinoimassa, helmikuussa 2019 käynnistyneessä projektissa pyritään kehittämään avoimen julkaisemisen kustannusseurantaa. Tarkemmin sanoen projektissa ja siihen liittyvässä pilotissa selvitetään, miten kirjoittajamaksujen keruuta voitaisiin kehittää sujuvammaksi ja vähemmän aikaa vieväksi. Lisäksi selvitetään, mitä olisi tehtävä, jotta kirjoittajamaksuja koskevia tietoja voitaisiin tulevaisuudessa alkaa seurata kansallisella tasolla.[3]

Tavoitteena on malli, joka palvelisi eri organisaatioiden (FinELib-konsortio, OKM, rahoittajat, kerääjäorganisaatiot) tarpeita ja olisi mahdollisimman yksinkertainen toteuttaa. Lisäksi toiveena on, että maksutietojen keruu voitaisiin lähitulevaisuudessa kytkeä osaksi organisaatioiden omaa julkaisutiedonkeruuta, jolloin kirjoittajamaksuja koskevat tiedot voitaisiin helposti yhdistää muihin OKM:n julkaisutiedonkeruussa saatuihin tietoihin VIRTA-julkaisutietopalvelussa.

Projektin ja sen tavoitteiden kannalta on tietenkin lohdullista, ettei pyörää tässäkään tapauksessa ole tarpeen keksiä uudestaan. Pikemmin tarkoituksena on kartoittaa, millaisia pyöriä eri suomalaiset ja ulkomaiset organisaatiot ovat tähän mennessä keksineet sekä millaisia esteitä tieltä olisi poistettava, jotta pyörällä – tai erilaisilla pyörillä – voitaisiin tulevaisuudessa körötellä VIRTA:an.

Tarvitaan siis keskustelua eri toimijoiden (yliopistot, OKM, CSC, Suomen Akatemia, tutkimustietojärjestelmien kehittäjäyhteisöt jne.) kanssa sekä erilaisten, jo vakiintuneiden iduillaan olevien näkemysten törmäyttämistä toisiinsa. VIRTA-tietomallin osalta keskustelut ovat jo pitkällä, ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, tietomallin uudistamisprosessin yhteydessä palveluun oltaisiin luomassa oma kenttä myös artikkelikohtaisille APC-maksuille osana laajempaa, avoimeen julkaisemiseen liittyvien kenttien kokonaisuutta.

Mitkä sitten ovat ne haasteet, jotka tähän saakka ovat hidastaneet kirjoittajamaksujen seurannan kehittämistä? Yksittäisen organisaation maksamista APC-maksuista on ensinnäkin vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa, koska maksujen hallintaan liittyviä yhteisiä prosesseja ei ole vielä ehditty luomaan. Tai jos onkin ehditty, niistä ei aina olla tietoisia; ja jos ollaankin tietoisia, niitä ei aina noudateta tai osata noudattaa.

Se, että organisaatiossa on luotu oma avoimen julkaisemisen kustannuspaikka/pääkirjatili, ei esimerkiksi vielä tarkoita, että APC-maksut tosiasiassa päätyisivät kyseiselle kustannuspaikalle/tilille. Päinvastoin: koska taloushallinnolla on ymmärrettävästi suuria vaikeuksia tunnistaa kirjoittajamaksuja (ja koska kustantajien laskutuskäytännöt sekä asiaan liittyvän terminologian sekavuus eivät suoranaisesti helpota asiaa), tiliöidään APC-maksut paremman tiedon puutteessa usein väärin. Sama pätee myös APC-maksuja omilla luottokorteillaan maksaviin tutkijoihin, joiden päällimmäisenä huolena ei useinkaan ole kirjoittajamaksujen asianmukainen tiliöinti.

APC-maksujen tunnistaminen muusta ostolaskuaineistosta onkin kysymys, joka täytyy ratkaista, jotta kirjoittajamaksujen seuranta ylipäätään olisi mahdollista. Yhtälö ei ole aivan yksinkertainen, mutta se on kuitenkin mahdollista ratkaista – edellyttäen, että organisaation johto ja talouspalvelut heräävät asian tärkeyteen, ja edellyttäen, että myös kirjastolle taataan riittävät resurssit tehtävän suorittamiseen.

Esimerkiksi Turun yliopistossa, jossa kirjoittajamaksujen seuranta on viety jo pitkälle,  kirjaston henkilökunta on järjestänyt  taloushallinnon laskunkäsittelijöille erityisen koulutuksen. Koulutuksessa on käyty läpi APC-maksujen tunnistamisen sekä tieteellisen kustannustoiminnan perusteet, ja sen seurauksena talouspalveluiden kyky tunnistaa kirjoittajamaksuja on parantunut merkittävästi. Epäselvät tapaukset käsitellään yhdessä kirjaston asiantuntijan kanssa, ja kirjaston päässä APC-maksuihin myös liitetään – prosessin toisessa vaiheessa – kustantajan, julkaisukanavan ja julkaisun yksilöivät tiedot.

Kirjaston asiantuntijoiden suorittama salapoliisityö – jota myös rikastamiseksi kutsutaan – ei tietenkään tapahdu itsestään; mutta mikäli kirjoittajamaksutietojen keruu voitaisiin jatkossa kytkeä organisaation omaan tutkimustietojärjestelmään, lyhentyisi prosessiin käytettävä aika huomattavasti. Apua APC-maksujen hallinnoinnin aiheuttamaan kaaokseen on haettu myös kirjastojen tai tutkimuspalveluiden hallinnoimista rahastoista. Ratkaisu helpottaa kirjoittajamaksujen seurantaa, mutta ei välttämättä ole omiaan hillitsemään avoimen julkaisemisen kustannusten nousua, etenkin, jos rahastosta kustannettaville APC-maksuille ei ole asetettu hintakattoa. Toisaalta APC-maksuille asetetut ylärajat ovat johtaneet talousteoriastakin tuttuun ilmiöön, kun monet alhaisempia kirjoittajamaksumaksuja aikaisemmin perineet lehdet ovat nostaneet APC-maksujaan lähemmäs hintakattoa

Tavoitteena läpinäkyvyys

Suomalaistenkin harjoittama  kustantajahintojen ja lisenssisopimusten julkistaminen on eräs konkreettinen toimenpide, jolla tieteen avoimuutta voidaan edistää. Olennaista on huomata, ettei hintatietojen läpinäkyvyys tässäkään ole pelkkä itseisarvo, vaan nimenomaan väline, jonka avulla voidaan tehdä näkyväksi nykyisin vallalla olevan julkaisumallin kustannuksia

Lisenssimaksujen ja -sopimusten ohella useat eurooppalaiset organisaatiot ovat alkaneet julkaista myös kirjoittajamaksutietojaan. Edelläkävijöinä ovat toimineet Itävallan tiederahasto (Fonds zur Förderung der wissenschaftlichen Forschung, FWF) sekä jo aikaisemmin mainittu Wellcome Trust, joiden rahoituksella julkaistujen artikkeleiden APC-maksutiedot ovat olleet avoimesti saatavilla aina vuodesta 2013 lähtien. Bielefeltistä käsin ylläpidetyn, jos useaan otteeseen mainitun Open APC:n tarjottua helpon väylän kirjoittajamaksutietojen julkistamiseen, mukaan on liittynyt suuri joukko muita organisaatioita. Palvelun johtoajatus on yksinkertainen: mitä enemmän dataa palveluun syötetään – ja mitä useampi organisaatio talkoisiin osallistuu – sitä tarkemmaksi muodostuu kuva avoimen julkaisemisen kokonaiskustannuksista.

Tähän mennessä dataansa ovat OpenAPC:ssa avanneet muun muassa merkittävä osa saksalaisista ja brittiläisistä yliopistoista, 17 ruotsalaista korkeakoulua sekä kolme amerikkalaista yliopistoa, painopisteen ollessa kuitenkin selvästi läntisessä Euroopassa. Maaliskuussa 2019 saavutettiin myös uusi virstanpylväs, kun Open APC-palveluun raportoitujen kirjoittajamaksujen kokonaissumma ylitti 150 miljoonaa euron rajan, artikkeleiden kokonaismäärän ylittäessä 77 000. Tähän summaan sisältyvät muun muassa Uppsalan yliopiston APC-maksuina vuonna 2017 maksamat noin 950 000 euroa sekä Linköpingin yliopiston samana vuonna raportoimat 340 000 euroa.

Ruotsalaisista organisaatioista poiketen yksikään suomalainen korkeakoulu tai tutkimuslaitos ei kuitenkaan vielä ole saattanut kirjoittajamaksutietojaan avoimiksi. Projektin eräänä tavoitteena onkin, että myös suomalaisten maksamia APC-maksuja koskeva data voitaisiin avata Open APC:ssä, tulevaisuudessa keskitetysti VIRTA-palvelun kautta ja alkuun yksittäisten organisaatioiden toimesta. Liittyminen on tehty helpoksi, ja kun muutamat organisaatiot ovat jo ehtineet kerätä kaiken tarvittavan datan, kysymys kuuluu lähinnä: kuka ehtii ensin?

Tarjolla on paitsi kansainvälistä näkyvyyttä, myös hyödyllisiä visualisointeja. Tarjolla on myös lupaus siitä, että avaamalla datansa, myös suomalaiset korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat olla omalta osaltaan vauhdittamassa tieteellisen julkaisemisen muutosta reilumpaan ja tiedeyhteisöä paremmin palvelevaan suuntaan.

Viitteet

[1] Kaikki mainitut summat ovat siis Open APC –palvelusta.

[2] Iso-Britannian ja Saksan lisäksi kirjoittajamaksujen monitorointi on edennyt pitkälle muun muassa Ruotsissa. Ruotsiin liittyen, ks. https://openaccess.blogg.kb.se/openaccess-definition/open-apc-sweden/

[3] Projektia rahoittaa OKM ja sen kesto on 12 kk (18.2.2019-17.2.2020).

Kirjoittajan yhteystiedot

Timo Vilén, tietoasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 15 (Yliopistonkatu 1) 00014 Helsingin yliopisto
timo.vilen [at] helsinki.fi
https://orcid.org/0000-0003-0324-2489

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Theme by Anders Norén