Kirjallisuutta tiskin alta: klandestiinista kirjallisuutta Kansalliskirjastossa

Hakkarainen M (2021). Kirjallisuutta tiskin alta: klandestiinista kirjallisuutta Kansalliskirjastossa. Tietolinja, 2021(2). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121661235

Turun ja akatemian palon jälkeen 1818 yliopiston kirjastoon, nykyiseen Kansalliskirjaston kokoelmiin, päätyi eri tahoilta lahjoituksina runsaasti muunkinlaista aineistoa kuin aikansa tieteellistä kirjallisuutta .

Ratsumestari Paul Aleksandroffin, suuriruhtinas Konstantin Pavlovitsin aviottoman pojan, 24 000 nidettä käsittäneen lahjoituksen myötä vuonna 1832 Pietarin Marmoripalatsista saatiin huomattava määrä ranskalaista Valistuksen ajan kirjallisuutta. Lahjoitukseen kuului muun muassa osa Baltian saksalaisen Johann Albrecht von Korffin (1697–1766) keräämää laajaa kirjastoa.

von Korffilla oli monta roolia Venäjän imperiumin palveluksessa. Hän toimi aikanaan esimerkiksi   suurlähettiläänä Kööpenhaminassa ja Tukholmassa, ja yhdessä vaiheessa uraansa hän johti Pietarin tiedeakatemiaa. Hän oli vapaa-ajattelija, extravagantti persoona ja bibliofiili. Kaiken tämän lisäksi von Korff oli huono-onninen uhkapeluri ja pahasti velkaantunut. Vararikolta hänet pelasti keisarinna Katariina II Suuri lunastamalla hänen kirjastonsa. Se sijoitettiin aluksi Hatsinan palatsiin Pietarin lounaispuolelle mutta siirrettiin myöhemmin Marmoripalatsiin kaupungin keskustassa.

von Korffin bibliofiilinen harrastus keskittyi paljolti kirjallisuuteen, jolla ei ollut painolupaa eli ennakkosensuurin hyväksyntää. Ranskalaisella kielialueella sitä kutsuttiin klandestiiniksi eli salaiseksi, luvattomaksi ja laittomaksi.

Sensuuri synnytti vastavoimansa

1680-luvulla Jean-Babtiste Colbert, Louis XIV kaikkivoipa ministeri ja harmaa eminenssi, organisoi valtiollisen ennakkosensuuriviraston direction de la Librairien valvomaan julkaisutoimintaa Ranskassa. Kriteerit oli laadittu absolutismin hengessä: julkaisun painaminen voitiin kieltää tai jo painettu painos saatettiin takavarikoida kruunun, kirkon ja uskonnon kritiikin tai pilkan sekä yleistä moraalia loukkaavan sisällön perusteella.

Direction de la Librairien harjoittama valvonta oli siinä mielessä tehokasta, että 1700-luvulla 2/3 markkinoilla liikkuneista ranskalaisista painotuotteista oli mainittujen kriteerien perusteella laitonta ja näin ollen klandestiinista. Ne oli painettu joko ilman painolupaa ranskalaisissa painotaloissa tai useammin ulkomailla; Englannissa, Hollannissa, Sveitsissä tai Reininmaalla. Ranskan kansalliskirjaston arvioiden mukaan yli 50 prosenttia ranskalaisesta kirjallisuudesta aikavälillä 1750–1800 painettiin näissä maissa. Kirjat salakuljetettiin rajan yli ja myytiin tiskin alta, ranskalaisittain sous la manteau.

Klandestiinisen aineiston painamisella ja levittämisellä saattoi olla siitä kiinnijääneille ikäviä seurauksia. 1780-luvulla kuuluisassa Bastillen vankilassa viruneista 40 prosenttia vangeista oli saanut tuomionsa näistä rikkomuksista.

Sensuurin tavoittamattomissa

Neuchâtelissa Sveitsissä lähellä Ranskan rajaa toimi viiden vuosikymmenen ajan kirjapaino ja kustantamo Société typographique de Neuchâtel (STN). Se oli merkittävimpiä Ranskassa kielletyn tai ennakolta sensuurin hampaisiin arvellun aineiston painopaikkoja.

STN:n arkisto on säilynyt, ja se avaa tutkijoille valtavan lähdeaineiston kirjahistorian tutkimukselle ennen Ranskan vallankumousta. Arkiston perusteella kysytyimmät kolme aineistoryhmää ovat olleet filosofia, pornografia ja Ranskan hovin skandaaleihin liittynyt juoruaineisto. Viimeistä lukuun ottamatta termejä ei pidä ymmärtää modernissa merkityksessä. Pornografia-termin alla kulki lähinnä eroottisia romaaneja, ja ne saattoivat olla hyvinkin filosofisia. Lisäksi nykykäsityksistä poiketen 1700-luvulla filosofia-käsitteen alle ymmärrettiin paljon uskonkriittistä aineistoa, jossa uskonnollisen ja filosofisen vapaa-ajattelun kytkös oli läsnä vahvasti.

Edellä mainitut kolme keskeistä teemaa ovatkin hyvin edustettuina Korffin kirjaston kokoelmissa, varsinkin edelleen omana kokonaisuutenaan säilytettävässä Miscellanea-Korffkokoelmassa.

Klandestiinit käsikirjoitukset: Kolme huijaria, seitsemän viisasta

Painetun aineiston ohella pimeillä kirjamarkkinoilla liikkui vastaavanlaista aineistoa myös käsikirjoituksina. Oppineet kiistelevät siitä miksi näin, mutta useimmiten syynä lienee ollut kirjanpainajien rohkeuden puute; käsikirjoituksina liikkuneet aineistot olivat luonteeltaan niin kyseenalaisia, etteivät kirjapainot ja kustantajat rohjenneet painaa niitä edes Ranskan ulkopuolella.

Painetun kirjallisuuden joukossa Korffin kirjaston mukana Helsinkiin saatiin myös 15 käsikirjoitusta, joissa on yhteensä 55 nimekettä pääasiassa klandestiinia ’filosofista’ kirjallisuutta.

«Le livre le plus dangereux qui n´a jamais existé ».

Dramaattinen toteamus on moderni mutta osuva. Sanonta liittyy sekä latinaksi (de tribus impostoribus) että ranskaksi (Traite des trois impostoribus) kiertäneeseen tekstiin, Kolme huijaria, joka oli kummitellut varsinkin kirkon kauhukuvissa 1200-luvulta alkaen. Teos on voimakkaasti uskonnon vastainen; siinä pilkataan ja rienataan monoteistisia uskontoja, kristinuskoa, juutalaisuutta ja islamia. Kaikki kolme uskontojen perustajaa, Jeesus, Mooses ja Muhammed, paljastetaan huijareiksi ja heidän ihmetekonsa silmänkääntötempuiksi.

Kolme huijaria on radikaalin Valituksen tunnetuin ja laajimmin levinnyt klandestiiniteksti. Sitä ovat etsineet sekä kirkolliset viranomaiset että bibliofiilit. Kirkon väki tahtoi tuhota moisen tekstin, bibliofiilit puolestaan halusivat saada sen kokoelmiinsa. Yksi heistä on ollut kuningatar Kristiina, joka oli antanut kirjastonhoitajalleen Isaak Vossiukselle tehtäväksi huijaritekstin hankkimisen kokoelmiin. Etsivä tosiaan usein löytääkin. Kristiinan kirjeenvaihdosta käy ilmi, että Vossius oli kuin olikin onnistunut hankkimaan yhden version kuningattarelle. Tämä oli kuitenkin lievästi pettynyt sisältöön, jolta oli odottanut paljon.

Kolme huijaria on tiettävästi ilmestynyt myös ranskaksi vuonna 1718, mutta tästä Rotterdamissa laaditusta painoksesta ei ole säilynyt yhtään kappaletta julkisissa kirjastoissa. Viimeistään 1600-luvun puolessa välissä, todennäköisesti aikaisemminkin, huijaritekstistä liikkui erilaisia käsin kirjoitettuja versiota, joita von Korffin kirjaston mukana Helsinkiin päätyi kaksi kappaletta.

Toinen näistä on attribuoitu Baruk Spinozzalle (1632–1677), joka oli jo elinaikanaan tunnettu vapaa-ajattelija, deisti, jonka useimmat teokset olivat kiellettyjä ympäri Eurooppaa. Tekijän identifioiminen tunnettuun henkilöön lisäsi kysyntää. Varsinainen tekijä on jäänyt arvailujen varaan.

”…one of the strangest and most fascinating texts written in early modern Europe”.

Toinen erikoinen ja omana aikanaan valtavirrasta poikkeava teos Korffin käsikirjoitusten joukossa on ranskalaisen humanistin ja filosofin Jean Bodinin (1530–1595) nimiin liitetty Colloquium heptaplomeres de rerum sublimium arcanis. Se on dialogimuotoinen yleishumaaninen teksti, jossa seitsemän viisasta kokoontuu (colloquium) ruuan ja viinin äärellä keskustelemaan ja väittelemään toistensa maailmankatsomuksesta. Keskustelijat olivat katolinen kristitty, kalvinistinen kristitty, luterilainen kristitty, juutalainen, muslimi, vapaa-ajattelija ja luonnonfilosofi (deisti).

Keskustelu käydään toisia kunnioittavassa sävyssä, ja sen lopputuloksena todetaan kaikkien pyrkivän samaan. Yhtäkään keskustelussa esillä ollutta maailmankatsomusta ei koroteta muita paremmaksi. Teos tuskin on Bodinin kynästä lähtöisin, koska tämä ei tunnetussa tuotannossaan osoittanut minkäänlaisia viitteitä suvaitsevaisuudesta.

Klandestiinit nyt tutkijoiden käyttössä

Kansalliskirjaston klandestiini-kokoelma, 55 nimekettä, on yksi huomattavimmista Euroopassa. Lukumäärältään suurin kokoelma on Bibliotheque Mazarinissa Pariisissa, yhteensä 92 nimekettä.

Ulkoisen rahoituksen ansiosta käsikirjoitukset on saatu digitoitua ja ne ovat tutkijoiden käytössä Kansalliskirjaston Digissä. Dosentti Timo Kaitaron kontaktien välityksellä kokoelma saavutti muutamassa viikossa merkittävää kansainvälistä huomiota. Puoli vuotta julkaisemisen jälkeen sivusto on saavuttanut lähes seitsemän tuhannen vierailun määrän, ja mikä ilahduttavaa, ulkomaisen kiinnostuksen lisäksi myös kotimaiset toimijat ovat löytäneet sivuston.

Kirjoittaja

Mika Hakkarainen
Johtava tietoasiantuntija
Kansalliskirjasto
etunimi.sukunimi[at]helsinki.fi

Kirjallisuutta:

Timo Kaitaro, La littérature philosophique clandestine dans les collections de la bibliothèque de l’université d’Helsinki. La Lettre Clandestine 2 (1993).

Klandestiinit filosofiset käsikirjoitukset Helsingin yliopiston kirjastossa. Opusculum 3 (1994).

Manuscrit de Mr Dangicourt » : système métaphysique néantiste d’un disciple de Leibniz . Sjuttonhundratalet 2009.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.