Avoimuutta – mutta kenen ehdoilla?

Ilva, J (2016). Avoimuutta – mutta kenen ehdoilla? Tietolinja 2016(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016060113162
 
Euroopan unionin kilpailukykyneuvosto päätti 27.5.2016 ottaa tavoitteeksi kaikkien julkisesti rahoitettujen eurooppalaisten tutkimusjulkaisujen saamisen vapaasti saataville vuoteen 2020 mennessä (ks. Science-lehden uutinen). Avoin tiede on ollut muutenkin voimakkaasti esillä Alankomaiden EU-puheenjohtajuuskauden aikana, ja tämä korkealla tasolla tehty päätös on johdonmukaista jatkoa aiemmin tehdylle työlle.

Mutta onko linjaus liiankin kunnianhimoinen? Onko sataan prosenttiin todella mahdollista päästä muutamassa vuodessa? Open access -aktiivien keskuudessa on asiasta vaihtelevia mielipiteitä. Vaikka kukaan tuskin sinänsä vastustaa rohkeita avoimuutta tukevia linjauksia, aiempien kokemusten perusteella mieliala on kuitenkin skeptinen. Poliittisella tasolla on helppoa ottaa tavoitteeksi korkeita prosenttilukuja, mutta monessa tapauksessa on käynyt niin, ettei tavoitteiden toteuttamiseen käytännössä ole onnistuttu luomaan realistista tiekarttaa tai toimivia rakenteita.

Hyvä esimerkki tästä löytyy Tanskasta, jossa muutama vuosi sitten otettiin tavoitteeksi päästä 80%:n avoimeen saatavuuteen vuoteen 2017 mennessä ja sataan prosenttiin vuonna 2021. Äskettäin kansallisen tutkimusjulkaisutietokannan osana julkaistu Danish Open Access Indicator kuitenkin osoittaa, että tanskalaisista vuoden 2014 julkaisuista on avoimesti saatavilla 18%. Vaikka tämä on prosentin enemmän kuin vuonna 2013, tästä on vielä pitkä matka siihen, että 80% vuoden 2016 artikkeleista olisi avoimesti saatavilla vuonna 2017, kuten poliittisella tasolla on linjattu.

Jotta prosentit eivät jäisi pelkiksi ilmaan heitetyiksi numeroiksi, tarvitaan siis käytännön haasteista lähtevää suunnittelua ja selkeitä lähestymistapoja koskevia valintoja, toimivien käytäntöjen ja tukipalveluiden kehittämistä ja runsaasti ruohonjuuritasolla tehtävää käytännön työtä. Tarvitaan myös laaja-alaista sitoutumista muutokseen ja sen edellyttämiin toimenpiteisiin. Siirtyminen avoimeen julkaisemiseen ei onnistu vasemmalla kädellä tai jatkamalla toimintaa niin kuin ennenkin. Monet siihen liittyvistä kysymyksistä ovat oikeasti kiperiä, ja niiden ratkaiseminen edellyttää avointa julkista keskustelua.

Samalla voi olla syytä pohtia sitä, onko avoimen julkaisemisen edistämisessä perimmäisenä tavoitteena julkaisujen avoin saatavuus sinänsä, vai olisiko samalla mielekästä tavoitella laajemmin koko tieteellisen julkaisemisen kulttuurin ja siihen liittyvien käytäntöjen ja rakenteiden muuttamista. ”Tieteellinen julkaiseminen on rikki” on sekä tutkijoiden että julkaisemisen asiantuntijoiden keskuudessa yleisesti toistettu toteamus, jolla viitataan mm. muutaman suuren kaupallisen kustantajan dominoivaan rooliin kansainvälisessä julkaisemisessa ja perinteisten lehtien brändiarvosta aiheutuviin vääristymiin. Monissa kommenteissa kaivataan tieteellisen julkaisemisen ottamista jälleen tiedeyhteisön haltuun ja siihen liittyvien käytäntöjen ajattelemista enemmän tai vähemmän radikaalisti uudestaan.

Ei ole mitenkään itsestään selvää, että näin tulee käymään. Perinteisten kustantajien asema on edelleen hyvin vankka, eikä se ole välttämättä edes heikkenemässä. Kustantajista suurin, Elsevier, on joidenkin tietojen mukaan jo noussut myös maailman suurimmaksi open access -kustantajaksi, ja toukokuussa uutisoitiin, että se oli ostanut Social Sciences Research Networkin (SSRN), yhteiskuntatieteellisillä aloilla laajassa käytössä olevan alakohtaisen julkaisuarkiston, joka sattui olemaan yksityisessä omistuksessa. Kustantajat ovat jo useamman vuoden ajan valmistautuneet uuteen tilanteeseen, ja ne ovat vähitellen siirtämässä bisnesmalliensa fokusta aineistojen myymisestä palveluiden tarjoamiseen. Se, miten näitä palveluita myydään tai mitä ne maksavat on vielä suurelta osin avoin kysymys. Kustantajien kanssa käytävissä neuvotteluissa voi siis olettaa olevan haasteita myös jatkossa.

Tässä kirjastoillakin on peiliin katsomisen paikka. Kirjastot ovat olleet aktiivisia yhteisten julkilausumien tasolla ja ne ovat monessa tapauksessa rakentaneet toimivia paikallistason palveluita avoimen julkaisemisen tueksi. Sen sijaan ne eivät ole toistaiseksi onnistuneet kovin hyvin tutkijoita palvelevien kansallisen tai kansainvälisen tason infrastruktuurien ja palveluiden luomisessa. Esim. tutkijoiden suosiossa olevat ResearchGaten ja Academia.edu:n kaltaiset akateemiset verkostoitumispalvelut ovat kaupallisten start up -firmojen luomuksia, ja siten monin tavoin ongelmallisia (yksi näistä palveluista, Mendeley, päätyi jo muutama vuosi sitten Elsevierin omistukseen).

Julkisrahoitteisina organisaatioina kirjastoilla olisi periaatteessa monia vahvuuksia kaupallisiin toimijoihin verrattuna. Kaupallisten yritysten tuotoksiin verrattuina kirjastojen kehittämät palvelut ovat kuitenkin usein olleet kroonisesti aliresursoituja eikä niiden toiminnalla välttämättä ole ollut riittävän selkeää fokusta. Jopa Cornellin yliopiston ylläpitämän ArXiv:in kaltainen selkeästi menestynyt palvelu on joutunut kamppailemaan oman suhteellisen vaatimattoman rahoituksensa keräämiseksi. Tarvittaisiin siis rohkeampaa sitoutumista yhteisten infrastruktuurien rakentamiseen ja sellaisten yhteistyömallien löytämistä, jotka mahdollistavat tutkijayhteisöjen kannalta mielekkäiden palveluiden tehokkaan ja johdonmukaisen kehittämisen.

Muutos on joka tapauksessa väistämätön. Kazakstanilaisen Alexandra Elbakyanin perustama piraattipalvelu Sci-Hub on tuskin kovin monen toivoma tulevaisuudenvisio siitä, miten tieteellisten julkaisujen välitys tulevaisuudessa organisoituu. Mutta jos kirjastot, kustantajat ja tutkijayhteisöt – yhdessä tai erikseen – eivät onnistu uskottavien avoimien vaihtoehtojen kehittämisessä, pelikenttä jää vapaaksi muille toimijoille.

***

Myös useissa tämän lehden artikkeleissa käsitellään avoimuuteen liittyviä teemoja. Esa-Pekka Keskitalo kirjoittaa korkeakoulujen opinnäytteiden pitkäaikaissäilytyksestä, jossa kirjastojen ja arkistojen missiot kohtaavat toisensa. Juha Hakala puolestaan kertoo kirjastojen kovasti odottaman, MARC:in seuraajaksi kehitetyn BIBFRAME-luettelointiformaatin tämänhetkisestä tilanteesta.

Lehden muut artikkelit kytkeytyvät kevään aikana Suomessa ja maailmalla järjestettyihin tilaisuuksiin. FinELibin aineistopäivä järjestettiin tällä kertaa kirjastoverkkopalveluiden kotipesässä Helsingin Leipätehtaalla, mutta tilaisuuden päävieraana oli paljon kansainvälistä huomiota saaneiden Alankomaiden lisenssineuvotteluiden projektijohtaja Robert van der Vooren. Aineistopäivän antia käydään läpi Paula Mikkosen, Iina Peltosen, Arja Tuuliniemen ja Anu Alaterän kirjoittamassa artikkelissa. Esa-Pekka Keskitalo puolestaan raportoi Amsterdamissa järjestetystä Pasteur4OA-hankkeen päätöskonferenssista, joka valotti open access -julkaisemisen nykytilaa ja siihen kohdistuvia poliittisia odotuksia.

Poliittisten linjausten ohella tarvitaan siis myös konkreettista käytännön toimintaa: yksi tältä kannalta hedelmällinen foorumi ovat erilaiset viime vuosina yleistyneet tapahtumat, joiden osallistujat tuottavat yhteisvoimin sekä uusia ideoita ja konsepteja että ohjelmistokoodia ja alustavia demoja mahdollisista uusista palveluista. Tieteellisten seurain valtuuskunnassa Kotilava-hankkeen suunnittelijana työskentelevä Antti-Jussi Nygård kertoo Montrealissa järjestetystä PKP Sprint -tapahtumasta, joka kokosi yhteen Open Journal Systems -ohjelmiston kehittäjiä. Tuula Pääkkösen artikkeli raportoi Helsingissä järjestetystä Digital Humanities Hackathon 2016 -tapahtumasta, jonka osallistujien käytettävissä oli myös Kansalliskirjaston tarjoamia aineistoja.

Yksi verkkoaikakauden kriittisistä kysymyksiä on se, mitä kaikesta verkossa tässä ja nyt tapahtuvasta aktiivisuudesta lopulta jää jäljelle, jälkipolvien iloksi tai kauhistukseksi. Kaisa Kaunosen, Lassi Lagerin, Petteri Veikkolaisen ja Aija Vahtolan artikkeli käsittelee Reykjavikissa järjestettyä International Internet Preservation Consortiumin (IIPC) kokoontumista, jossa esiteltiin sekä kansallisia että kansainvälisiä verkkoaineistojen arkistointiin tähtääviä hankkeita.

Hyväksi lopuksi Tietolinja tarjoaa laajan ajankohtaiskatsauksen, joka sisältää uutisia sekä kotimaasta että ulkomailta.

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 26, 00014 Helsingin yliopisto
jyrki.ilva [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.