Hinta, arvo ja yhteinen hyvä

Ilva J (2017). Hinta, arvo ja yhteinen hyvä. Tietolinja, 2017(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201709258719

Halusimme tai emme, meillä on taipumuksena arvottaa asioita niiden hinnan perusteella. Mitä kalliimpi jokin esine tai palvelu on, sitä arvokkaampi se on. Ja toisin päin, jos jotakin saa halvalla, mieleen hiipii helposti epäilys, onko se oikeasti ollenkaan arvokas?

Hinnan ja arvon näkeminen toistensa vastineina ohjaa usein ajatteluamme ja toimintaamme. Kirjastotkaan eivät ole immuuneja tälle ajattelutavalle. Tietoaineistojen osalta kalleimmat kansainväliset lehtipaketit näyttävät kirjastojen silmin helposti tärkeämmiltä kuin esim. tilaushinnaltaan edulliset kotimaiset lehdet. Samoin kaupalliset ohjelmistotuotteet, joiden hankintaan on sijoitettu suuria summia, saatetaan kokea tärkeämpinä kuin avoimen lähdekoodin ohjelmistot, jotka voi ottaa käyttöön ilman lisenssimaksuja.

Ympärillämme on kuitenkin monia sellaisia asioita, jotka eivät sovi tähän kaavaan, tai ainakin vaativat sen laajentamista uusilla muuttujilla.  Kirjastot ovat itse perinteisesti olleet malliesimerkki palvelusta, joka on käyttäjän näkökulmasta ilmainen. Tarkoittaako tämä silti sitä, ettei kirjaston tarjoama palvelu ole arvokasta? Kyseessä on julkisesti rahoitettu palvelu, jonka koetaan tuottavan hyötyä sekä palvelun käyttäjille että yleisemmin koko yhteiskunnalle. Palvelun tuottamisen rahoittaa siis joku muu kuin sen käyttäjät – viime kädessä toki me itse kansalaisina ja veronmaksajina.

Hinnan ja arvon keskinäistä suhdetta perustellaan usein markkinoilla, joilla kysyntä ja tarjonta määrittelevät mille tasolle tuotteen tai palvelun hinta asettuu. Markkinoiden toimintaa ohjaavat kuitenkin monenlaiset tekijät, eivätkä ne aina toimi ollenkaan. Palveluiden hintataso on saattanut määräytyä historian kuluessa siten, että sitä on enää vaikea muuttaa. Palvelun tuottajalla tai tarjoajalla saattaa olla monopoli, eli samaa tuotetta ei voi ostaa muualta. Toisaalta ostajien ja myyjien toimintaan saattavat joskus vaikuttaa muutkin kuin taloudellisen hyödyn maksimoinnista lähtevät motivaatiot.

Kirjastojen kannalta perinteisiä hinta- ja arvo-asetelmia ovat viime aikoina hämmentäneet avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin ja avoimiin tietoaineistoihin liittyvät kysymykset. Siinä missä ohjelmistoja tai aineistoja on aiemmin hankittu paikalliseen käyttöön, avoimet ohjelmistot ja aineistot ovat vapaasti kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. Jos ohjelmisto tai aineisto on käytettävissä joka tapauksessa, mitä intressiä kirjastolla on sijoittaa omia resurssejaan sen kehittämiseen? Tältä osin tarvitaankin selkeästi uutta visiota siitä, millä tavalla ohjelmistojen ja aineistojen arvo määräytyy, miten niiden tuotanto rahoitetaan ja millainen rooli kirjastoilla ylipäätään on niihin liittyen.

Avoimet resurssit eivät synny itsestään, vaan myös niiden kehittämiseen ja ylläpitoon tarvitaan työtä ja monissa tapauksissa myös rahaa. Joissakin tapauksissa tämä onnistuu kokonaan vapaaehtoistyönä, mutta tämä ei ole sääntö, vaan pikemminkin poikkeus. Tarvittava rahoitus voidaan kerätä vapaaehtoisina lahjoituksina, tai sitten taustalla voi olla jokin muu bisnesmalli. Tieteellisten julkaisujen osalta ratkaisu ovat usein olleet tilausmaksujen sijaan kirjoittajamaksut, mutta myös muun tyyppiset avoimen julkaisemisen rahoitusmallit ovat yleistymässä.

Tällä hetkellä monet avoimen lähdekoodin ohjelmistot ja avoimen julkaisemisen palvelut joutuvat tulemaan toimeen hyvin vaatimattomilla resursseilla. Tämä on antanut perinteisille kaupallisille toimijoille selkeän etulyöntiaseman. Ne ovat myös hyödyntäneet omia resurssejaan ostamalla omistukseensa markkinoilla vielä olleita pienempiä toimijoita. Hyvä esimerkki on Elsevierin äskettäin ostama Berkeley Electronic Press (BePress), amerikkalainen julkaisuarkistopalveluita tarjonnut yritys, josta Elsevierin on arvioitu maksaneen yli sata miljoonaa dollaria.

Esim. avoimen lähdekoodin DSpace-ohjelmistolla on BePressiin verrattuna maailmanlaajuisesti noin nelinkertainen määrä käyttäjiä. Sen kehitystyön koordinointi rahoitetaan ohjelmistoa käyttävien organisaatioiden vapaaehtoisilla jäsenmaksuilla.  Tällä tavalla kokoon saatava vuosittainen summa vain noin neljännesmiljoona dollaria. Tämä hidastaa merkittävästi ohjelmiston kehitystyötä.

Asioiden ei tarvitsisi olla näin. Amerikkalainen yliopistokirjaston johtaja David Lewis on äskettäin ehdottanut (”The 2.5% Commitment”, Sep 11, 2017) , että kirjastot sitoutuisivat sijoittamaan 2,5 % budjetistaan avointa tieteellistä kommunikaatiota tukevien kansallisten ja kansainvälisten infrastruktuurien kehittämiseen. Infrastruktuureihin kuuluisivat mm. avoimen tieteen tarpeisiin kehitetyt avoimen lähdekoodin ohjelmistot sekä avointa tiedettä tukevat ei-kaupalliset järjestöt ja palvelut. Jos kirjastot lähtisivät Lewisin ehdotukseen mukaan laajalla rintamalla, yhteisillä infrastruktuureilla olisi aidosti mahdollisuus haastaa kaupallisten toimijoiden tuottamat palvelut.

Maailma ei muutu yhden kirjaston voimin, vaan sitä varten tarvitaan yhteistyötä. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot tarjoaisivat mahdollisuuksia tuottaa entistä parempia palveluita kirjastojen omilla ehdoilla; avoin julkaiseminen tarjoaa kustannussäästöjen lisäksi tilaisuuden tieteellisen kommunikaation käytäntöjen radikaaliin kehittämiseen. Paikallisille käyttäjille tuotettavan palvelun ja laajempaa yhteisöä hyödyttävän yhteisen hyvän välillä ei ole välttämättä ristiriitaa, vaan ne voivat tukea toisiaan ja tehdä kaikista toimijoista rikkaampia.

***

Tässä Tietolinjan numerossa Esa-Pekka Keskitalo esittelee avoimen tieteen ja pitkäaikaissäilytyksen palveluiden muodostamaa kokonaisuutta, johon sisältyy monia erilaisia järjestelmiä. Jyrki Ilva käy omassa artikkelissaan läpi keskeiset OAI-PMH-haravoinnin varaan rakennetut avointen julkaisujen hakupalvelut, OpenAIREn, BASEn ja COREn.

Eeva Savolaisen artikkeli käsittelee kirjastoille tehdyn kyselyn pohjalta Arto-artikkeliviitetietokannan hyödyntämistä tutkimustietojärjestelmien tietolähteenä. Juha Rautiainen esittelee digi.kansalliskirjasto.fi-palveluun lisättyä Haka-tunnistautumista, jonka ansiosta käyttörajattuja digitoituja aineistoja on mahdollista saada nykyistä laajempaan käyttöön korkeakouluissa.

Jyrki Ilvan artikkeli perustuu tieteellisten kirjastojen KITT-tilastotietokannasta poimittuun dataan vuosilta 2002-2016; tekstissä analysoidaan korkeakoulukirjastojen henkilöstössä, toimintamenoissa, kulurakenteessa, toimipisteissä ja aineistohankinnoissa tapahtuneita muutoksia.

Numerossa on kaksi matkaraporttia muilta mantereilta. Anis Moubarikin, Piia Naukkarisen ja Tanja Vienosen artikkeli kertoo kuulumisia Australiassa järjestetystä Open Repositories 2017 -konferenssista. Antti-Jussi Nygård puolestaan raportoi Kanadassa järjestetystä PKP 2017 -konferenssista.

Artikkelien lisäksi lehdessä on perinteiseen tapaan myös erillinen pienemmistä uutisista koostuva ajankohtaiskatsaus.

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 26 (Kaikukatu 4), 00014 Helsingin yliopisto
jyrki.ilva [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.