Korkeakoulukirjastojen muutos tilastojen valossa

Ilva J (2017). Korkeakoulukirjastojen muutos tilastojen valossa. Tietolinja, 2017(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201709258724

Tutkimuksen ja koulutuksen rahoitukseen viime vuosina kohdistuneet budjettileikkaukset ovat vaikuttaneet monin tavoin myös tieteellisten kirjastojen toimintaan. Muissa kirjastoissa työskentelevien kollegoiden kanssa keskustellessa onkin ollut viime aikoina vaikea välttää kuulemasta tarinoita kaventuneista resursseista, henkilöstövähennyksistä ja lisääntyneestä työmäärästä. Samaan aikaan kirjastojen rooleissa ja toiminnan prioriteeteissä on ollut muutenkin tapahtumassa muutoksia.

Päätin selvittää, miltä nämä muutokset näyttävät tieteellisiä kirjastoja koskevien pidemmän aikavälin tilastojen valossa. Miten suurista muutoksista oikein on kyse? Miten ne vaikuttavat kirjastojen toimintaan? Millaisia muita tekijöitä muutosten taustalta löytyy?

Lyhyesti lähdeaineistosta

Korkeakoulukirjastoja koskevia tilastotietoja on koottu vuodesta 2002 lähtien Tieteellisten kirjastojen tilastotietokantaan, tuttavallisemmin KITT:iin. Poimin elo-syyskuussa 2017 KITT:istä korkeakoulukirjastojen taloutta ja henkilöstöä koskevia lukuja, joiden pohjalta kokosin tässä artikkelissa käyttämäni tilastotiedot. Analysoin kokoamiani tietoja yleisesti korkeakoulukirjastojen tai yliopisto- ja AMK-sektorien tasolla, eli en tarkastele yksittäisten kirjastojen tilanteita. Niitä koskevat luvut ovat tarvittaessa löydettävissä KITT:istä.

KITT:in sisältämät tiedot erikoiskirjastoista ovat jossain määrin hajanaisia, joten keskityn tässä artikkelissa vain korkeakoulukirjastoihin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö myös niissä olisi tapahtunut viime vuosina suuria mullistuksia. Tutkimuslaitoksia on yhdistetty kovaa vauhtia toisiinsa ja niiden henkilökuntaa on karsittu. Osalla niistä ei enää ole lainkaan kirjastoa tai tietopalveluyksikköä vastaavaa organisaatiota, jota pyörittämässä olisi perinteiseen tapaan informaatikkoja tai kirjastonhoitajia.

Vähemmän väkeä

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtajan Eeva Rantalan Acatiimi-lehdessä 5/2017 julkaistu artikkeli antaa hyvän yleiskuvan yliopistojen henkilöstömäärissä vuosina 2012-2016 tapahtuneista muutoksista. Vaikka myös opetus- ja tutkimushenkilökunnan määrä on vähentynyt 3,5 %, muun henkilökunnan määrä on vähentynyt selkeästi enemmän, peräti 17,5 %.

Rantala mainitsee myös, että yliopistojen kirjastohenkilöstö on vähentynyt yhteensä 16 % vuosina 2012-2016. Rantalan käyttämät luvut ovat peräisin opetushallituksen Vipunen-tilastotietokannasta. Ne perustuvat niiden työntekijöiden määrään, joilla on kirjastoon viittaava tehtävänimike, eli toisin kuin KITT:istä poimitut tiedot, ne eivät kerro kirjastojen koko henkilökunnassa tapahtuneista muutoksista.

KITT sisältää kirjastojen henkilökunnan määristä kahdenlaisia tietoja, toisaalta organisaatiossa vuoden aikana tehtyjen henkilötyövuosien määriä ja toisaalta henkilöstön määriä kunkin vuoden lopussa. Käytän analyysini pohjana henkilötyövuosiin perustuvia lukuja, jotka antavat tapahtuneista muutoksista jonkin verran tasaisemman kuvan.

Kuvio 1: Henkilötyövuosien määrä korkeakoulukirjastoissa 2002-2016

Korkeakoulukirjastoissa tehtyjen henkilötyövuosien määrä pysyi viime vuosikymmenellä pitkään suurin piirtein samalla tasolla. Vuoden 2009 jälkeen määrä kääntyi kuitenkin laskuun. Yhteiskirjastojen perustaminen vuodesta 2010 alkaen tekee sektorikohtaisten lukujen tulkinnan jonkin verran mutkikkaammaksi, mutta kokonaiskuvaa ne eivät kuitenkaan muuta. Vuoteen 2009 verrattuna henkilötyövuosien yhteenlaskettu määrä korkeakoulukirjastoissa oli vuonna 2016 vähentynyt 1719:sta 1272:een eli noin 26 %.

Henkilötyövuosien määrä on tällä vuosikymmenellä vähentynyt lähes kaikissa kirjastoissa, osassa tasaisemmin kuin toisissa.  Ammattikorkeakouluissa määrällisesti suurimmat vähennykset tapahtuivat vuosina 2013-2014, jolloin henkilötyövuosien määrä putosi parissa vuodessa noin 23 %. Yliopistokirjastoissa vuosi 2010 näkyy selkeästi taitekohtana, vaikka vuosien 2009 ja 2010-2011 elvytyshankkeet vaikuttivat lukuihin jonkin verran etenkin Kansalliskirjaston osalta.

Vuoden 2016 osalta yliopistokirjastojen henkilötyövuosien määrän putoaminen lähes 10 %:lla edellisvuoteen verrattuna johtui suurelta osin Helsingin yliopiston rahoitusleikkausten vuoksi käynnistämästä muutosohjelmasta. Suomen suurimmissa tieteellisissä kirjastoissa tehdyt leikkaukset vaikuttivat merkittävästi myös koko maan lukuihin.

Henkilöstön vähenemisen osalta on toki syytä huomata, että se ei ole tapahtunut yksinomaan tehtäviä lakkauttamalla, vaan esim. IT- ja hallintohenkilökuntaa on monessa korkeakoulussa siirretty kirjastoista keskitettyihin palveluyksiköihin. Kirjastojen henkilökuntarakenne on muutenkin muuttunut. Vaikka kirjastoammatillista työtä tekevän henkilökunnan absoluuttinen määrä on pienentynyt, sen suhteellinen osuus kirjastojen henkilöstöstä on kuitenkin selkeästi kasvanut. Tämän voi tulkita merkinneen keskittymistä entistä enemmän kirjaston perustehtäviin, mutta samalla se on myös saattanut kaventaa mahdollisuuksia esim. kirjaston omien tietojärjestelmien itsenäiseen kehittämiseen.

Toimintamenot ja kulurakenne

Henkilöstön määrissä tapahtuneiden muutosten taustalla on kirjastojen rahoituksessa ja kulurakenteessa tapahtuneita muutoksia.  Yksinkertaisuuden vuoksi tarkastelen seuraavissa taulukoissa kirjastojen toimintamenoja, eli niistä saattaa puuttua esim. kirjastojen budjetin ulkopuolisella rahoituksella tehtyjä hankintoja. Yleiskuvan kannalta näillä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä.

Kuvio 2: Korkeakoulukirjastojen toimintamenot 2002-2016 (tuhansia euroja, vuoden 2016 rahan arvon mukaan)

Korkeakoulukirjastojen toimintamenot olivat suurimmillaan vuosina 2009-2012, jolloin ne olivat vuoden 2016 rahan arvolla mitattuina noin 160 miljoonan euron luokkaa. Tätä ennen ne olivat nousseet melko tasaisesti 1990-luvun lamavuosista lähtien. Vuoden 2012 jälkeen kirjastojen toimintamenot kääntyivät laskuun, aluksi selvimmin ammattikorkeakouluissa. Vuonna 2016 korkeakoulukirjastojen yhteenlasketut toimintamenot olivat 145 miljoonaa euroa eli ne olivat pudonneet noin 9 % vuoden 2012 tasoon verrattuna.

Yliopistokirjastojen ja ammattikorkeakoulukirjastojen kulurakenteet poikkeavat melko paljon toisistaan, joten niitä on mielekästä tarkastella erikseen. Vuodesta 2010 lähtien syntyneet yhteiskirjastot eivät ole mukana käyttämissäni sektorikohtaisissa luvuissa, mutta niiden toimintamenojen jakaminen sektoreiden kesken ei todennäköisesti muuttaisi kuluryhmien suhteellisia osuuksia kovin merkittävästi. Seuraavissa kuvioissa tarkastellaan ainoastaan kirjastojen kolmea merkittävintä kuluryhmää, eli henkilöstö-, tila- ja aineistokuluja (muita ovat tietotekniikka- ja tietoliikennekulut sekä muut kulut).

Kuvio 3: Henkilöstö-, tila- ja aineistokulujen osuus toimintamenoista yliopistokirjastoissa (ml. Kansalliskirjasto) 2002-2016

Kuvio 4: Henkilöstö-, tila- ja aineistokustannusten osuus toimintamenoista amk-kirjastoissa 2002-2016

Yliopistokirjastoissa henkilöstökulujen osuus toimintamenoista näyttää pysyneen melko vakaana aina vuoteen 2014 asti. Vuosiin 2007-2008 sijoittuva pieni nousuvaihe selittyy todennäköisesti yliopistojen uudella palkkausjärjestelmällä, joka nosti tuolloin kirjastolaisten yleistä palkkatasoa. Toisaalta valtionhallinnon tuottavuusohjelma vähensi henkilöstön määrää ja sitä kautta henkilöstökuluja jo viime vuosikymmenellä, sillä läheskään kaikille eläkkeelle jääneille työntekijöille ei palkattu seuraajaa. Vuoden 2013 jälkeen henkilöstökulujen osuus on kääntynyt laskuun, joka johti siihen että henkilöstökulujen osuus yliopistokirjastojen toimintamenoista putosi vuonna 2016 ensimmäistä kertaa alle 40 %:iin. Samaan aikaan aineistohankintojen osuus toimintamenoista ohitti ensimmäistä kertaa tilakustannukset.

Ammattikorkeakouluissa aineisto- ja tilakulujen osuus kirjastojen toimintamenoista on perinteisesti ollut pienempi kuin yliopistokirjastoissa. Koska kirjastojen toimintamenot ovat tällä vuosikymmenellä pienentyneet neljänneksellä, henkilöstökulujen osuus niiden kokonaismenoista on vähennyksistä huolimatta pysynyt samalla tasolla tai jopa hieman noussut.

Muuttuvat tilat

Korkeakoulukirjastojen tilakustannusten näennäinen vakaus kätkee taustalleen sen, että niiden toimipisteiden määrä on vähentynyt viidessätoista vuodessa radikaalisti, yli 400:sta noin 160:een. Tiloista luopuminen on siis pikemminkin auttanut pitämään kirjastojen budjetin tasapainossa kuin johtanut varsinaiseen kustannusten alenemiseen.

Kuvio 5: Korkeakoulukirjastojen toimipisteet 2002-2016.

Uudet tilat ovat saattaneet olla kalliimpia kuin aiemmat, ja kiinteistöyhtiöiden tuottotavoitteiden vuoksi myös vanhojen tilojen vuokrakulut ovat olleet kasvussa. Tilakustannukset ovatkin selkeästi ajaneet kirjastoja hankalien kysymysten äärelle – jos tilavuokrat nousevat myös jatkossa ja kirjastojen tulot toisaalta eivät, miten pitkälle tilankäytön tiivistämistä on enää mahdollista jatkaa, ainakaan ilman kirjaston toiminnalle ja asiakkaille aiheutuvaa haittaa?

Toimipisteiden vähenemisen taustalla saattaa toki olla monenlaisia syitä, esim. korkeakoulujen kampusten määrissä tapahtuneita muutoksia. Lisäksi kirjastotoiminnan keskittäminen entistä harvempiin toimipisteisiin on todennäköisesti tehostanut kirjaston prosesseja ja mahdollistanut säästöjä myös henkilöstökuluissa. Vaikka kirjasto saattaa joissain tapauksissa olla aiempaa kauempana tutkijoiden ja opiskelijoiden kulkureiteiltä, tilajärjestelyt ovat samalla avanneet kirjastoille mahdollisuuden luoda uudenlaisia palvelumalleja ja oppimisympäristöjä. Toisaalta tämäkään ei helpota julkiselle sektorille tyypillistä ongelmaa: vaikka tilat ja palvelut olisivat asiakkaiden keskuudessa miten suosittuja tahansa, ne eivät välttämättä tuo kirjastoille lisää rahoitusta.

Painetuista aineistoista elektronisiin – ja uusiin tehtäviin

Tilatarpeiden muutoksen taustalla on myös kirjastojen tarjoamissa aineistoissa tapahtunut siirtyminen painetuista aineistoista elektronisiin. Aineistojen varastointia tai asiakkaiden käytettävissä olevia avohyllyjä varten ei enää tarvita niin paljon tilaa kuin aiemmin. Elektroniset aineistot ovat verkon kautta tutkijoiden ja opiskelijoiden käytettävissä kellon ympäri myös kirjaston ulkopuolella, eli kirjaston tiloissa käyminen ei ole samalla välttämätöntä kuin ennen.

Kuvio 6: Painettujen ja elektronisten aineistojen hankintakulut yliopistokirjastoissa (ml. Kansalliskirjasto) 2002-2016

Kuvio 7: Painettujen ja elektronisten aineistojen hankintakulut amk-kirjastoissa 2002-2016

Vaikka elektronisten aineistojen käyttö alkoi yleistyä suomalaisissa korkeakouluissa jo 1990-luvun lopulla, lopullinen vallankumous tapahtui viime vuosikymmenen aikana. Muutos tapahtui yliopistoissa nopeammin kuin ammattikorkeakouluissa. Elektronisten aineistojen osuus yliopistokirjastojen hankintamenoista ohitti painetut aineistot vuosikymmenen puolivälissä. Vuosikymmenen vaihteessa painettujen aineistojen osuus niiden menoista oli pudonnut noin neljännekseen ja vuoteen 2016 mennessä alle kymmeneen prosenttiin. Ammattikorkeakouluilla on ollut vähemmän tarvetta kansainvälisille aineistoilla tai kausijulkaisuille kuin yliopistoilla, joten niissä elektronisten aineistojen osuus hankintamenoista ohitti painetut aineistot vasta pari vuotta sitten.

Toki myös yliopistojen osalta on syytä huomata, että tämä muutos on tapahtunut joillakin aloilla hitaammin kuin toisilla. Painetut aineistot ovat edelleen monessa tapauksessa tärkeitä, vaikka niiden osuus kirjastojen hankintamenoista on jo vähäinen. Etenkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla tärkeiden monografioiden osalta painetuilla aineistoilla on vielä suuri merkitys myös yliopistoissa.

Siirtyminen elektronisiin aineistoihin on merkinnyt sitä, että kirjastot ovat yhä enemmän riippuvaisia suurten kansainvälisten kustantajien ja välittäjien tarjoamista aineistopaketeista. Aineistopakettien hinnat ovat lisäksi nousseet vuosittain, mikä on käytännössä johtanut siihen, että yhä suurempi osa hankintamäärärahoista on kiinni muutamassa tärkeimmäksi koetussa sopimuksessa. Yliopistokirjastojen osalta pelkästään Elsevier-sopimus vastaa jo kolmasosaa niiden kaikista aineistokuluista. Niin kauan kuin nykymuotoisista lisenssisopimuksista pidetään kiinni, kirjastoilla on suhteellisen vähän liikkumavaraa kohdistaa resurssejaan uudelleen.

Painettujen aineistojen vähentyminen on joka tapauksessa johtanut muutoksiin kirjastojen toiminnan painopisteissä. Painettujen aineistojen kuvailuun ja käsittelyyn ei enää tarvita niin paljon työvoimaa kuin aiemmin. Toisaalta elektronisten aineistojen hankintaan, hallinnointiin ja digitaalisten palveluiden rakentamiseen on tarvittu uudenlaista osaamista. Lisäksi tieteelliset kirjastot ovat viime aikoina ottaneet itselleen bibliometriikkaan ja avoimeen tieteeseen liittyviä tehtäviä, jotka ovat vieneet ne entistä läheisempään kontaktiin tutkimushallinnon ja tutkimustyön prosessien kanssa.

Tieteellisten kirjastojen muuttuvat roolit

”Kirjaston kuolemasta” puhuminen (vrt. Relander ja Saarti 2015) lienee toistaiseksi liioittelua, mutta on selvää, että kirjastojen asemassa ja roolissa on tapahtunut selkeitä muutoksia. Näihin muutoksiin liittyy sellaisia piirteitä, joita on ainakin kirjastojen näkökulmasta katsottuna perusteltua pitää huolestuttavina.

Kuten edellä on käynyt ilmi, korkeakoulukirjastojen rahoitus ja henkilöstö on vähentynyt merkittävästi tällä vuosikymmenellä, henkilöstön osalta jopa yli neljänneksellä. Yleisten kirjastojen tilastotietokannan tietojen perusteella näyttää toisaalta siltä, että yleisten kirjastojen tilanne on ollut tieteellisiä kirjastoja vakaampi. Niiden rahoituksessa tai henkilöstön määrissä ei ole tapahtunut samanlaisia muutoksia kuin tieteellisissä kirjastoissa. Yleisillä kirjastoilla on edelleen tukenaan kirjastojen selkeästi positiivinen brändi, ja vaikka niidenkin tarjoamissa aineistoissa ja palveluissa on tapahtunut muutoksia, yleisten kirjastojen olemassaoloon ja yhteiskunnalliseen merkittävyyteen suhtaudutaan Suomessa yhä enemmän tai vähemmän itsestäänselvyytenä.

Kilpailu- ja tulosorientoituneessa yliopistomaailmassa kirjastojen asema ei kuitenkaan ole enää ollut aivan näin selvä. Tieteelliset kirjastot nähdään tällä hetkellä ensisijaisesti tutkimuksen ja opetuksen tukipalveluna, jonka arvo on yhä selkeämmin välineellinen. Vuonna 2010 voimaan tulleen uuden yliopistolain myötä yliopistotason strateginen ohjaus on voimistunut ja monissa yliopistoissa on tehty organisaatiouudistuksia. Tämä on saattanut johtaa siihen, että kirjasto on menettänyt asemaansa itsenäisenä toimijana. Kirjaston asemassa ja roolissa tapahtuneet muutokset ovat jo joissakin organisaatioissa johtaneet sekä toiminnallisiin uudistuksiin että koko kirjasto-brändin uudelleenarviointiin: kirjasto on saattanut syntyä hieman eri koostumuksessa uudelleen ”oppimiskeskuksena” (Aalto-yliopisto) tai ”avoimen tiedon keskuksena” (Jyväskylän yliopisto).

Julkisesti rahoitetut toiminnot on viime aikojen suomalaisessa keskustelussa esitetty yleisesti ”hallintona” ja ”byrokratiana”, jonka koetaan olevan ”tehotonta” ja ”tuottamatonta”. Yliopistojen osalta tämä retoriikka on näkynyt etenkin rahoitusleikkausten yhteydessä esitetyissä kommenteissa, joissa on arvosteltu muun henkilökunnan liian suurena nähtyä osuutta niiden henkilöstöstä ja vaadittu henkilöresurssien keskittämistä hallinnon ja tukipalveluiden sijasta entistä enemmän suoraan tutkimukseen ja opetukseen.

Rahoituksen vähentymisestä huolimatta yliopistoilta on vaadittu entistä enemmän tuloksia, sekä huippuluokan tutkimusta ja nopeasti tuotettuja tutkintoja että yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää hyödyttäviä innovaatioita. Kansainväliset yliopistojen ranking-listat ovat ohjanneet yhä vahvemmin korkeakoulupoliittista keskustelua ja eri toimijoiden strategioita, mikä on johtanut vaatimuksiin resurssien keskittämisestä huippututkimukseen ja huippuyksiköihin.

Toisaalta hallinnosta ja tukipalveluista tehtyjä leikkauksia on kritisoitu siitä, että ne ovat käytännössä siirtäneet tämän työn ammattilaisilta yhä enemmän tutkijoiden ja opettajien vastuulle ja pahimmassa tapauksessa jättäneet nämä oman onnensa nojaan. Paradoksaalista kyllä maailman johtavissa yliopistoissa muun henkilökunnan osuus henkilöstöstä onkin yleensä ollut huomattavasti suurempi kuin Suomessa.

Tämä on näkynyt myös kirjastopalveluiden resursoinnissa. Esim. USA:n suurimmalla yliopistokirjastolla eli Harvardin yliopiston kirjastolla on tällä hetkellä jo yksinään enemmän henkilökuntaa (ks. staff directory) kuin kaikilla Suomen yliopistokirjastoilla yhteensä, tai suurin piirtein saman verran, jos Kansalliskirjasto lasketaan mukaan. Sillä on myös suurempi budjetti ja suuremmat kokoelmat. Opiskelijamäärältään Harvard on monia suomalaisyliopistoja pienempi; toki jatko-opiskelijoiden osuus opiskelijoista on paljon suurempi kuin missään suomalaisyliopistossa.

Nähtäväksi jää, kääntyvätkö suomalaisen korkeakoulupolitiikan suhdanteet jossain vaiheessa siten, että myös tukipalveluiden kehittämiseen riittää jälleen enemmän resursseja. Joidenkin kirjastojen tuottamien palveluiden – esim. FinELib ja Finna – arvo tutkimusta tukevina kansallisina infrastruktuureina on toki tunnustettu jo nyt. Pelkän googlaamisen varaan tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita ei siis olla jättämässä.

Kirjastojen itseymmärryksen ja toiminnan kannalta niiden tarkasteleminen pelkästään korkeakoulun ydintoimintojen tukipalveluina on joka tapauksessa ongelmallista. Vaarana on näköalojen kaventuminen ja toiminnan kääntyminen sisäänpäin oman organisaation paikallisten intressien toteuttamiseen. Tällöin kirjastojen yleisempi rooli tietoaineistojen ja kulttuuriperinnön säilyttäjänä, dokumentoijana ja välittäjänä saattaa jäädä yhä enemmän taka-alalle. Kirjastojen keskeisiin vahvuuksiin on myös perinteisesti kuulunut verkostoituminen muiden kirjastojen kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisellä tasolla. Tilastot eivät kerro kirjastojen henkilökunnan matkoista, kontakteista tai muiden kanssa tehdystä yhteistyöstä, mutta toivoa kuitenkin sopii, että tieteelliset kirjastot kykenevät edelleen pitämään kiinni näistä perinteistä.

Lähteet

Kirjoittajan yhteystiedot

Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
PL 26 (Kaikukatu 4), 00014 Helsingin yliopisto
jyrki.ilva [at] helsinki.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.