Kirjastojärjestelmän hankintaprojekti

Tuominen K, Tonteri P (2018). Kirjastojärjestelmän hankintaprojekti. Tietolinja, 2018(2). Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018092236395

Helmikuussa 2018 käynnistettiin 23 yliopiston, ammattikorkeakoulun ja erikoiskirjaston yhteishanke, jossa hankitaan palvelualustatyyppinen (Library Services Platform, LSP) kirjastojärjestelmä. Kilpailutuksen päävastuu on Turun yliopistolla. Kilpailutusprojektin ohjausryhmän puheenjohtaja on Kimmo Tuominen Helsingin yliopistosta ja projektipäällikkönä toimii Petri Tonteri Tampereen yliopistosta.

Kirjahyllyjä

Projektin oli tarkoitus hyödyntää aiemman hankintaprojektin laatimaa markkinaselvitys- ja vaatimusmäärittelytyötä, mutta varsin pian osoittautui, että työ oli jäänyt keskeneräiseksi. Niinpä vaatimusmäärittelyihin jouduttiin tekemään runsaasti lisäyksiä ja täsmennyksiä. Tähän työhön osallistui hankinnan projektiryhmän lisäksi koko hankintayhteisö, joka teki paljon arvokkaita huomioita muun muassa projektiryhmän organisoimissa workshopeissa.

Hankinnan tavoitteet

Tieteellisten kirjastojen kannalta olennaisinta on nykyään luonnollisesti digitaalisten aineistojen käsittely, vaikka painetun aineistonkin käsittelyn tulee toimia. Uusissa palvelualustatyyppisissä järjestelmissä aineiston hankinnan ja hallinnan työnkulut lähtevät digitalisaation hyödyntämisestä. Analytiikka-, tietämyskanta- ja muut elektronisten resurssien hallinnan ratkaisut tehostavat työnkulkuja ja parantavat huomattavasti kirjastojen tarjoamaa asiakaspalvelua.

Kansallisessa katsannossa palvelualustatyyppiset järjestelmät edustavat uutta paradigmaa, vaikka ne ovat toki maailmalla jo valtavirtaa tieteellisissä kirjastoissa. Nämä järjestelmät toimivat tyypillisesti pilvipalveluna, SaaS-periaatteella (Software as a Service). Tämä helpottaa esimerkiksi järjestelmäpäivityksiä ja mahdollistaa järjestelmän jatkuvan ajantasaisuuden.

Parhaan hyödyn palvelualustasta saa, jos järjestelmän hankkivalla organisaatiolla on valmiutta muuttaa työnkulkujaan (esimerkiksi aineiston hankinnan ja kuvailun kiinteämpi integroiminen toisiinsa).

Tulevan järjestelmän tulee olla integroitavissa muihin järjestelmiin ja siltä edellytetäänkin monipuolisia rajapintoja.

Hankinnan tämänhetkinen tilanne

Kevät ja alkusyksy on valmisteltu kilpailutusdokumentteja, muun muassa teknisiä ja toiminnallisia vaatimusmäärittelyjä. Kilpailutus on avattu syyskuun puolivälissä. Uuden kirjastojärjestelmän käyttöönotot alkavat vuoden 2019 aikana.

Kirjoittajien yhteystiedot

Kimmo Tuominen, ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto
kimmo.tuominen [at] helsinki.fi

Petri Tonteri, tietoaineistopäällikkö
Tampereen yliopiston kirjasto
petri.tonteri [at] uta.fi

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Theme by Anders Norén