Saavutettavuuden ulottuvuuksia

Virtanen S (2021). Saavutettavuuden ulottuvuuksia. Tietolinja, 2021(1). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021061938988

Saavutettavuus on ajankohtainen teema: esimerkiksi Tulva-lehti (4/2020: 8–9) julkaisi hiljattain aiheesta ansiokkaan jutun. Kun tuotamme tekstiä verkkoon, sen pitäisi sopia koneellisesti syntetisoitavaksi ja olla luettavissa kaikilla sähköisillä laitteilla. Sama vaatimus koskee myös yliopistojen opetusaineistoja. Jos opettaja laittaa opetusvideonsa vapaasti saataville verkkoon, siinä pitää olla tekstitys: muutoin video ei täytä saavutettavuusmääräyksiä (Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta). Aineiston pitää olla muidenkin kuin lukemaan kykenevien ja muidenkin kuin kuulevien saatavilla.

Saavutettavuus ei kuitenkaan ole sitä, että kenellä hyvänsä olisi oikeus saada aineisto missä hyvänsä muodossa. Mitäs jos lukukykyinen henkilö haluaisikin saavuttaa ääniaineistoa? Opiskelijalleni ei myönnetty Celia-tunnuksia, joten hän ei voinut kuunnella tenttikirjaa äänikirjana. Kyseinen kirja taas ei ollut hänen kannaltaan saatavilla painettuna eikä sähköisenä kirjana. Onko tässä kyse saavutettavuusongelmasta?

Aineisto saatavilla vain äänitteenä – mutta ei kaikille

Opetan Helsingin avoimessa yliopistossa kurssia, jonka voi suorittaa myös kirjatenttinä. Kirjatenttivaihtoehtoa hyödyntävät etenkin sellaiset opiskelijat, jotka ovat ulkomailla tai joille luentoaikataulut eivät sovi. Opintokokonaisuuden johto on määritellyt luettavan kirjallisuuden, en itse ole päässyt vaikuttamaan siihen. Tämän vuoden alussa minuun otti yhteyttä opiskelija, joka oleskelee ulkomailla eikä epidemian vuoksi pääse käymään Suomessa. Hän oli onnistunut löytämään kurssini koko muun tenttiaineiston sähköisenä, mutta yhtä kirjaa ei ole saatavilla digitoituna. Kirja löytyy Helsingin yliopiston (HY) kirjastosta painettuna, mutta se olisi pitänyt itse käydä sieltä hakemassa. Antikvariaateista ja kirjakaupoista ei löytynyt yhtään kappaletta, jonka opiskelija voisi tilata itselleen oleskelumaahansa.

Asiaa selviteltyäni havaitsin, että kyseinen teos löytyy Celian äänikirjana. Mieleeni juolahti, voisiko opiskelija hankkia itselleen Celia-tunnukset yliopiston kirjaston kautta. Opiskelija tarttui ilahtuneena tilaisuuteen – turhaan. Hänelle ei myönnetty tunnuksia, koska hän ei täytä ääniaineistoa tarvitsevan henkilön kriteerejä. Hänelle ei ole luki- tai oppimisvaikeutta eikä näkövammaa. Olimme törmänneet uudenlaiseen saavutettavuusongelmaan. Saavutettavuus ei ole sitä, että opiskelija, joka ei pääse hakemaan kirjaa kirjastosta, saisi sen ilman muuta jossain toisessa muodossa. Saavutettavuus ei ole sitä, että lukukykyinen henkilö voisi kirjallisen aineiston puutteessa hyödyntää ääniaineistoa.

Kaiken takana ovat tekijänoikeudet

Pieni tiedustelu Celian suuntaan paljasti, että kyse on tekijänoikeuksista. Teoksen tekijällä on oikeus päättää teoksensa kirjallisen version välittämisestä yleisölle. Celian tuottamat aineistot edustavat tekijänoikeuksiin liittyvää poikkeusta, jolla pyritään turvaamaan yhtäläiset oikeudet aineistojen saatavuuteen. Celian toimintaa ohjaavat Tekijänoikeuslain §17 sekä Laki näkövammaisten kirjastoista. Tekijänoikeuslain §17:n mukaan henkilöille, jotka vamman tai sairauden vuoksi eivät voi käyttää julkaistuja kirjallisia teoksia tavanomaisella tavalla, saa valmistaa saavutettavia kappaleita – siis äänitteitä – ilman oikeudenhaltijan erillistä lupaa. Tekijänoikeuslain §17a:ssa ääniaineistojen yksinomainen käyttö ilman teoksen tai suojatun aineiston oikeudenhaltijan lupaa rajataan näkövammaisiin tai henkilöihin, joilla on muu lukemiseste. Celian aineistot on siis tuotettu lakisäääteisesti rajatulle yleisölle.

Se, että kirjaa ei ole digitoitu ja saatettu verkkoon, ei tässä yhteydessä olekaan saavutettavuusongelma. Jos siitä ei olisi Celian äänikirjaa, kyseessä voisi ollakin saavutettavuuskysymys – äänikirjoihin oikeutettujen kannalta. Celian äänikirjojen rajaamista vain tietylle kuulijakunnalle perustellaan juuri samalla lailla, jolla perusteellaan kyseisen kuulijakunnan oikeus niihin. Celian ääniaineistot ovat ehkä rinnastettavissa luentovideoiden tekstityksiin tai syntetisaattorilla kuunneltaviin verkkoteksteihin, mutta niitä ei voi rinnastaa mihin hyvänsä digitaaliseen editioon. Ne ovat ilman oikeudenhaltijan lupaa laillisesi tuotettuja toisintoja teoksista. Celian omilla verkkosivuilla todetaan: ”Celian kirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa.” Jo tässä määrittelyssä jo suljetaan ulkopuolelle ne, jotka pystyvät lukemaan, mutta joille painetut niteet eivät ole saatavilla. Tekijä ei säätele ääniaineistojen tuottamista, mutta ääniaineistojen tuottaja säätelee niiden jakelua.

Mitä saavutettavuus sitten on?

HY:n opettajille suunnatussa ohjeistuksessa sanotaan: ”Saavutettavuus tarkoittaa ihmisten erilaisuuden ja moninaisuuden huomioimista digitaalisissa palveluissa, se on toisin sanoen digitaalisen maailman esteettömyyttä. Saavutettavaa palvelua voi käyttää riippumatta mahdollisista toiminnan rajoitteista, olivatpa ne pysyviä tai väliaikaisia.” Saavutettavuudella pitäisi siis taata opiskelijalle pääsy kurssinaineistoihin myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Edellä esitellyn tapauksen perusteella voimme kuitenkin päätellä, että digitaalisen edition puuttumista ja fyysisten kappaleiden sijaintia eri maassa kuin opiskelija ei tulkita väliaikaisiksi tai pysyviksi rajoitteiksi, eikä ulkomailla oleskelua ihmisten erilaisuudeksi ja moninaisuudeksi.

HY:n ohjeistus perustuu lakiin digtitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019). Lain §1:n mukaan lain tarkoitus on ”edistää digitaalisten palvelujen saatavuutta, laatua, tietoturvallisuutta sekä sisällön saavutettavuutta ja siten parantaa jokaisen mahdollisuuksia käyttää yhdenvertaisesti digitaalisia palveluja”. Laki koskee viranomaisten, julkisoikeudellisten laitosten, yritysten, yhdistysten ja monien muiden tahojen digitaalisia palveluita. Laki siis käsittelee sitä, miten olemassa olevat digitaaliset aineistot saadaan kaikkien saataville, ei sitä, miten painettuna julkaistu kirja saadaan toisessa maassa olevan henkilön käyttöön.

Murroksen aikaa

Saavutettavuus käsitteenä on verrattain nuori. Digiaineistoihin liittyviä määritelmiä ja säädöksiä vasta luodaan tai opetellaan soveltamaan. On päästy niin pitkälle, että digitaalisten aineistojen pitää olla kaikkien saatavilla, mutta kaiken ei toistaiseksi tarvitse olla digitaalista eikä kaikkien saatavilla digitaalisesti. Voisiko tämän kuvitella olevan toisin? Voisiko digitoidun kappaleen puuttumisesta tehdä saavutettavuuskysymyksen? Voiko verkkoon ladattua äänikirjaa rinnastaa verkossa avoimesti julkaistuun kirjalliseen aineistoon? Edellä mainittujen lainkohtien perusteella ei voi.

Kaunokirjallisuudesta tuotetaan jo äänikirjoja kaupalliseen käyttöön täyttä häkää, mutta oikeudellisesti kyse on aivan toisesta ilmiöstä kuin Celian tuottamissa äänikirjoissa. Kurssikirjojen ja tieteellisten julkaisujen ääniversiot taas eivät ole ainakaan vielä saavuttaneet kaupallisia ulottuvuuksia.  Korona-aika on tuonut mukanaan uusia näkökulmia, kuten sen, ettei fyysisten niteiden äärelle aina ole pääsyä. Aika näyttää, millaiseksi saavutettavuuden käsite jatkossa muotoutuu. Ehkä saavutettavuutta voidaan jatkossa katsoa myös lukevan, kuulevan ja näkevän ihmisen näkövinkkelistä.

Kirjoittaja

Susanna Virtanen
Tutkijatohtori, HY
PL 24 (Unioninkatu 40)
00014 Helsingin yliopisto
[email protected]